Nuorisovaltuusto, kokous 5.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 164 Liittokokous XXVI

PRIDno-2023-3696

Perustelut

Nuva Ry järjestää joka vuosi säännöllisesti Liittokokouksen, jossa valitaan uusi hallitus Nuva Ry:lle. Tänä vuonna liittokokous pidetään Hämeenlinnassa 18.11-19.11.2023. Ilmoittautuminen alkaa lauantaina jo kello 10 aamulla, joten voisimme lähteä Hämeenlinnaan jo perjantaina. Liittokokouksessa ei ole majoitusta Nuva Ry:n puolelta, joten majoitus ja ruokailut pitää Nuorisovaltuuston hankkia itse. Yleensä Nuorisovaltuusto on majoittautunut joko hotellissa tai Airbnb:ssä. Ilmoittautuminen on jo auki ja päättyy 27.10.2023. Voisimme jo nyt hieman miettiä kuinka moni olisi lähdössä Liittokokoukseen ja kuinka ison budjetin otamme matkaa varten. Mietitään jo myös missä majoittaudumme, sillä majoittautumispaikat menevät äkkiä nyt, kun kokous paikka ja aika on tiedossa kaikille.

 

Ehdotus

Päätetään majoituspaikka ja budjetti Liittokokousta varten.

Päätös

Päätimme majoittua alustavasti liittokokouksessa Sokos  Hotels Vaakunassa ja hinta on alustavasti 338€. Nuorisovaltuutettuja lähtee kuusi kappaletta. Budjetiksi päätimme: 2500€


Muutoksenhaku

Kunnallisen viranhaltijalain (Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 304/2003) 50 §:n 2 momentin mukaan viranhaltija, joka on jäsenenä yhdistyksessä, joka voi panna vireille tätä päätöstä koskevan asian työtuomioistuimessa, tai jäsenenä edellä mainitun yhdistyksen alayhdistyksessä, ei saa hakea tähän päätökseen muutosta oikaisuvaatimuksella, eikä valituksella, eikä saattaa asiaa hallintoriita-asiana ratkaistavaksi siltä osin, kun päätös koskee virka- ja työehtosopimuksen soveltamista ja tulkintaa. Samaa sovelletaan myös työsopimussuhteiseen työntekijään.