Sivistyslautakunta, kokous 16.6.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 79 Esiopetuksen perusopetukseen valmistavan opetuksen suunnitelma

PRIDno-2026-4496

Valmistelija

  • Kristiina Österlund, kristiina.osterlund@pori.fi

Perustelut

Kunta voi järjestää perusopetukseen valmistavaa opetusta esi- ja perusopetusikäisille maahanmuuttotaustaisille lapsille ja nuorille. Opetukseen voivat osallistua ulkomailla syntyneet maahanmuuttotaustaiset lapset ja nuoret. Valmistavassa opetuksessa opitaan opetuskielen – suomen tai ruotsin - perusteet, eri oppiaineiden kielten alkeita sekä opiskelutaitoja. Tavoitteena on valmiuksien antaminen esi- tai perusopetuksessa opiskeluun.

Porin esiopetuksessa aloitettiin valmistava opetus marraskuussa 2025. Esiopetuksessa järjestettävässä perusopetukseen valmistavassa opetuksessa tavoitteena on antaa lapselle valmiudet suomen kielessä ja muut tarvittavat valmiudet esiopetukseen osallistumista tai perusopetukseen siirtymistä varten. Porissa esiopetuksessa järjestettävä valmistava opetus toteutetaan inklusiivisesti lapsen lähiesiopetusryhmässä siten, että lapsi tutustuu suomalaiseen päiväkotiarkeen, sen ympäristöön ja toimintatapoihin. Esiopetuksessa järjestettävää valmistavaa opetusta voi saada enintään 900 tuntia. Valmistavaan opetukseen esiopetuksessa osallistuva lapsi siirtyy pääsääntöisesti oman ikäryhmänsä mukana perusopetukseen. 

Opetushallituksen valmistavan opetuksen suunnitelma on päivitetty ja astuu voimaan 1.8.2026. Suunnitelmaan on lisätty lukujen perään Porin paikalliset linjaukset, jotka täydentävät kansallista suunnitelmaa. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Lautakunta hyväksyy esiopetuksen perusopetukseen valmistavan opetuksen -suunnitelman paikalliset linjaukset.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Päiväkodin johtajat, Mirva Sahin, Anitta Koivula

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

14.4.2026 alkaen oikaisuvaatimus on toimitettava fyysisesti tai postitse Porin kaupungin kirjaamoon viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitettava oikaisuvaatimus voidaan toimittaa viimeistään määräajan viimeisen päivän aikana.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Porin Suomi-piste, Yrjönkatu 6
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.