Tekninen lautakunta, kokous 18.8.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 140 Vihersuunnitelma: Eteläpuiston istutusalue

PRIDno-2026-5295

Valmistelija

  • Katja Tuomala, suunnitteluhortonomi, katja.tuomala@pori.fi

Perustelut

Vihersuunnitelman hyväksyminen, Eteläpuiston istutusalue, välillä Liisankatu-Mikonkatu

Eteläpuiston istutusalue, IN/IS 13562           

Porin kaupungille on esitetty toiveita Eteläpuiston yleisilmeen kehittämisestä ja puiston viihtyisyyden parantamiseksi esimerkiksi istutusaluein. Liisankadun ja Mikonkadun välisellä Etelänpuiston alueella sijaitsee sopiva, puuton nurmialue, joka mahdollistaa tilan uudelle, alueensa arvokkuutta lisäävälle istutusalueelle. Keskeisellä paikalla ristikkäispuistoissa sijaitseva paikka on osa Porin kansallista kaupunkipuistoa ja tästä syystä suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota laadukkaisiin materiaaleihin ja miljööseen sopiviin kalusteisiin. Eteläpuiston istutusalueen suunnittelun aikana on käyty keskustelua Satakunnan Museon ja Porin kansallisen kaupunkipuiston edustajien kanssa.    

Eteläpuistoon on myös viime vuosina kunnostettu valaisinpylväät johdotuksineen ja uusittu valaisimet nykyaikaiseen tekniikkaan, kuitenkin soveltuen alueen historialliseen ilmeeseen.

Eteläpuiston istutusalueen suunnitelma perustuu Ympäristöministeriön 13.3.1986 hyväksymään ja 22.3.1986 lainvoiman saaneeseen asemakaavaan 609 836.

Suunnitelman sisältö:

Eteläpuistossa, välillä Liisankatu-Mikonkatu, sijaitsevalle vapaalle nurmikkoalueelle perustetaan graniittireunakiveyksellä rajattava noin 100 m2:n kokoinen istutusalue ja graniittilaatoilla perustettava oleskelupaikka. Puiston olemassa oleva kasvillisuus säilytetään. Uuden istutusalueen kasvillisuus toteutetaan kausikasveilla. Graniittilaattapintainen oleskelualue tulee suojaamaan pinnan alla olevaa kunnallistekniikkaa. Oleskelualueelle sijoitetaan istuimella varustettu ruukku sekä neljä yksittäistä selkänojallista tuolia. Istutusalueen keskeltä kohoavat metalliset, alueen arkkitehtuuriin sopivat pergolat, joihin voidaan kasvattaa kukkivia köynnöksiä.

Suunnitelma ei sisällä sähkö- ja valaistussuunnitelmia. Ristikkäispuistojen kausivalaistusta harkitaan kokonaisuutena, joten myös Eteläpuiston osalta asia etenee muun kokonaisuuden mukana kyseisen hankkeen tullessa ajankohtaiseksi.

Kustannusarvio:

​​​​​​Eteläpuiston istutusalueen kustannusarvio on 22 000,00 €. Kustannusarvioon sisältyvät suunnitelman mukaiset viherrakentamistyöt materiaaleineen ja kalusteineen.

Kustannukset kohdistuvat kokonaisuudessaan vuodelle 2026.

Muut suunnitelmat: ​​​

Kohde ei sisällä muita suunnitelmia.

Rakentamisajankohta:  

Eteläpuiston istutusalue toteutetaan vuoden 2026 aikana. Rakentaminen tehdään investointitasolta 14190480010_014 Viheralueiden saneeraus 2026, jossa on varattu vuoden 2026 investointiohjelmassa hankkeelle 22 000,00 €.

Liitteet         Vihersuunnitelma N/IJ 13562

Porin kaupungin hallintosäännön 26§ mukaan Tekninen lautakunta päättää vihersuunnitelman hyväksymisestä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, toimialajohtaja, tekninen toimiala, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä edellä mainitun vihersuunnitelman.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Infrayksikkö, infrasuunnittelu/ Eija Riihimäki, Katja Tuomala, Sari Kaila, Pasi Kallunki; rakennuttamisyksikkö,hankeohjaus/ Pirjetta Sipiläinen-Salo

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

14.4.2026 alkaen oikaisuvaatimus on toimitettava fyysisesti tai postitse Porin kaupungin kirjaamoon viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitettava oikaisuvaatimus voidaan toimittaa viimeistään määräajan viimeisen päivän aikana.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Porin Suomi-piste, Yrjönkatu 6
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.