Tekninen lautakunta, kokous 30.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 139 Pysäköintikielto Tilsantie, vastine oikaisuvaatimukseen

PRIDno-2022-5789

Valmistelija

  • Eija Riihimäki, liikenneinsinööri, eija.riihimaki@pori.fi

Perustelut

Tilsantielle tehtiin joidenkin omakotitontin omistajien toimesta kesällä-​syksyllä 2022 anomuksia pysäköintikieltojen toteuttamiseksi heidän omistamien tonttien kohdalla. Perusteluina todettiin muun muassa,​ että pysäköidyt autot ovat vaarantaneet 
näkemät omakotitonttien sisäänajoliittymissä,​ minkä lisäksi pysäköinti on vaikeuttanut kadun piennaralueen puhtaana-​ ja kunnossapitoa. Teknisen toimen linjauksena on,​ että jos tontin omistaja haluaa tonttinsa kohdalle pysäköintikiellon,​ siihen pääsääntöisesti myönnytään ellei pysäköintikiellon eväämiseen ole selkeitä perusteita. Liikenneinsinööri on tällä perusteella asettanut pysäköintikiellon kolmen omakotitontin kohdalle.

Rivitalokiinteistöjen edustaja on tämän jälkeen ottanut yhteyttä liikenneinsinööriin ja esittänyt toiveen pysäköintikieltorajoitusten purusta tai supistamisesta. Edustajan pyynnöstä Tilsantiellä järjestettiin katselmus joulukuussa 2022. Katselmukseen 
kutsuttiin paikalle myös pysäköintikieltoa anoneet omakotitonttien omistajat. Katselmuksen perusteella liikenneinsinööri laati ehdotuksen pysäköintijärjestelyistä ja lähetti sen alkuvuonna 2023 katselmukseen kutsutuille kommentoitavaksi. Kommenttien perusteella liikenneinsinööri vielä joltain osin muokkasi suunnitelmaa.

Liikenneinsinööri teki 26.4.2023 päätöksen pysäköintikieltoalueiden toteuttamisesta Tilsantielle.

Rivitaloyhtiö on tehnyt liikenneinsinöörin päätöksestä oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksessa todetaan seuraavaa:

"Kunnioittaen pyydämme teknistä lautakuntaa kumoamaan liikenneinsinöörin tekemän päätöksen. Yhtiössämme on 28 rivitaloasuntoa ja rakennettu vuonna 1979. Yhtiömme tontin puolelle rakennettiin myöhemmin pyörätie joka vaikeutti pysäköintiä. Nyt kymmenet vuodet tuon pyörätien rakentamisen jälkeen taloyhtiömme pääasiassa vieraspysäköinti on toiminut kadun vastapuolella. Viime syksynä tilanne muuttui kun lähes koko Tilsantie myös kadun tuolta puolen tuli pysäköintikiellon piiriin. Osittain siitä syystä, että posti siirsi postilaatikoiden paikkaa mutta myös pientalojen vaatimuksesta. Ruosniemen alueella lähes kaikilla muilla vastaavilla kaduilla postilaatikot ovat kadun yhdellä puolella. Myös Tilsantiellä tekninen lautakunta voisi määrätä näin, olemme osoittaneet näille kahdelle postilaatikolle, jotka ongelmaa aiheuttavat, paikan omasta postilaatikostorivistöstämme.

Joulukuussa 2022 pidimme liikenneinsinöörin johdolla katselmuksen paikan päällä, liite 1. Pitkin hampain hyväksyimme suunnitelman pienellä muutoksella, liite 2. Sinällään tuolla kieltomerkillä jonka vaikutusaluetta halusimme lyhentää ei ole mitään järkiperustetta. Liikennejärjestelyt on toiminut ilman sitä merkkiä kymmeniä vuosia. Muutoinkin meitä hämmästyttää että muutama pientalo joiden tontti ei välttämättä edes ulotu Tilantielle torpedoi koko kadun pysäköinnin. Huhtikuussa tullut päätös entisestään heikensi liikenneinsinöörin 5.1.2023 esittämää pysäköintisuunnitelmaa, Iiite3.

Mielestämme paras ratkaisu olisi, että postilaatikot siirretään yhdelle puolelle katua tai entisille paikoilleen, jotka eivät rajoittaneet pysäköintiä. Tuolle Ruosniementien suunnasta olevalle ensimmäiselle 30 metrin pysäköintikiellolle ei ole mitään perustetta ja sen vaadimme poistettavaksi."

Infrajohtamisen toimintayksikkö toteaa, että kaupungilla on markintavalta liikennejärjestelyjä toteuttaessaan. Kiinteistöjen pysäköinti kuuluu lähtökohtaisesti toteuttaa kiinteistön alueella. Katualueita ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseen pysäköintiin. Pysäköinti kadun varrella ei saa aiheuttaa haittaa tai vaaraa kadun liikenteelle ja kunnossapidolle tai tonttiliittymien käytölle. Tilsantiellä kolme kiinteistöä, joiden tonttiliittymät ovat Tilsantiellä, ovat anoneet pysäköintikieltoa joko koko tonttinsa pituudelle tai tonttiliittymiensä ympäristöön, perusteluina näkemät tonttiliittymissä sekä kadun reuna-alueen puhtaana- ja kunnossapito. Lisäksi on anottu pysäköintikieltoa postilaatikkojen eteen, koska postinjakajalla on ollut vaikeuksia päästä autolla riittävän lähelle postilaatikkoja.

Joulukuussa 2022 järjestetyssä katselmuksessa pyrittiin löytämään kompromissi, johon kaikki osapuolet olisivat myöntyväisiä. Katselmuksen perusteella liikenneinsinööri laati ehdotuksen, johon eri osapuolet saivat kommentoida. Kommenttien perusteella pysäköintikieltoa muutettiin siten, että kielto asetettiin alkamaan Peitetty tonttiliittymän jälkeen ja jatkumaan postilaatikoiden ohi seuraavalle tonttiliittymälle. Muutoksen vaikutus katselmuksessa esitettyyn nähden oli 2-3 pysäköintipaikkaa vähemmän. 26.4.2023 tehdyn päätöksen mukaisesti Tilsantielle jäi 20-22 pysäköintipaikkaa yleiseen käyttöön. Peitetty kohdalla oleva, tontin pituinen pysäköintikielto on perusteltu Tilsantiessä olevan, tonttiliittymän näkemiä merkittävästi haittaavan mutkan johdosta.

Postilaatikon paikan määrittää Posti postilain (postilaki 44 §) ja Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin määräyksen mukaisesti. Postilaatikko on sijoitettava Postin määrittelemään paikkaan. Postilaatikon paikkaan tyytymätön voi saattaa asian kunnan rakennusvalvontaviranomaisen ratkaistavaksi. Asia ratkaistaan postilain säännösten mukaisesti.

Edellä esitettyyn perustuen Infrajohtamisen toimintayksikkö toteaa, ettei oikaisuvaatimukselle ole pysäköintikieltoja koskevan päätöksen osalta perusteita. Postilaatikoiden sijoittelun osalta oikaisuvaatimus siirretään rakennusvalvonnan käsiteltäväksi.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen pysäköintikieltojen osalta, ja siirtää oikaisuvaatimuksen käsittelyn postilaatikoiden sijoittelun osalta rakennusvalvontaviranomaiselle.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Päätöksen tiedoksianto erillisen täytäntöönpano-ohjeen mukaisesti.

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen. 

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös:
•    se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
•    kunnan jäsen.

Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

 Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Turun hallinto-oikeudelle. 

Postiosoite:              PL 32, 20101 Turku
Käyntiosoite:            Sairashuoneenkatu 2-4
Sähköpostiosoite:    turku.hao@oikeus.fi
Faksinumero:           029 56 42414
Puhelinnumero:        029 56 42400

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. 

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta. 

Postiosoite:              PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:            Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:    kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:          (02) 634 9417
Puhelinnumero:       (02) 623 4470
Vaihde                     (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai               10 - 16
tiistai-torstai              8 - 16
perjantai                   8 - 15


Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen muutoksenhakuohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.