Perustelut
Hankkeen tausta ja perustiedot
Porin kaupunki käynnisti vuonna 2019 urheilukeskuksen alueen (Isomäen) yleissuunnittelun vuonna 1996 laaditun yleissuunnitelman päivittämiseksi ja alueen nykyaikaistamiseksi. Alueen merkittävin rakennuskokonaisuus on Porin stadion, jonka peruskorjausprojektin suunnitteluprosessi käynnistyi vuoden 2021 lopulla ja hankesuunnitelma valmistui keväällä 2024. Stadionin tarveselvitys on hyväksytty kaupunginhallituksen kokouksessa 11.3.2024 § 104.
Porin keskuskenttä katsomoineen liittyy arkkitehti Yrjö Lindegrenin ja hänen toimistonsa 1951 laatimaan Porin urheilukeskuksenyleissuunnitelmaan. Stadionin kenttä valmistui vuonna 1964. Katsomon rakentaminen aloitettiin elokuussa 1964. Huoltorakennuksen harjannostajaisia vietettiin huhtikuussa 1966. Porin urheilukeskus vihittiin stadioniksi kutsutun keskuskatsomon valmistuttua vuonna 1966. Porin stadionin rakennuskokonaisuus on suojeltu yleiskaavassa. Stadionilla on toteutettu pienimuotoisia ylläpito perusparannuksia vuosina 1981 ja 1990 sekä Kalevan kisoja varten vuonna 2005.
Arkkitehtitoimisto Küttner Ky suunnitteli vuonna 1999 kaksi erillistä, keskenään samanlaista päätykatsomoa sekä pääkatsomon alle wc-, kioski- ja ravintolatilat, jotka valmistuivat seuraavana vuonna. Myös pääkatsomon länsijulkisivulta katsomoon nousevat sisäänkäyntejä muutettiin umpinaisemmiksi ja katsomon päätyihin lisättiin lasiseinät. Muilta osin rakennukset ovat säilyneet alkuperäisessä muodossaan.
Toiminnan nykytila ja hankkeen tarpeellisuus
Pori tunnetaan tapahtuma- ja urheilukaupunkina, missä järjestetään säännöllisesti myös eri kokoluokan urheilutapahtumia. Porin stadionia käytetään säännöllisesti jalkapallon edustustason ottelutapahtumien sekä eritasoisten yleisurheilukilpailujen järjestämiseen. Viimeksi stadion on toiminut yleisurheilun suurtapahtuma-areenana vuoden 2015 Kalevan kisojen yhteydessä, jotka on myös myönnetty Porille vuodeksi 2027. Kesällä 2021 järjestetyssä pesäpallon Itä-Länsi-tapahtumassa stadionia hyödynnettiin myös tapahtumakäytössä.
Stadionin jalkapallo- ja yleisurheilukäytön lisäksi stadionin alue palvelee monia käyttäjäryhmiä. Stadionin yhteydessä olevassa matalassa huoltorakennuksessa on pukutiloja sekä stadionin että muiden urheilukeskuksen alueen käyttäjien käyttöön.
Stadionin peruskorjaus tulee ajatella osana urheilukeskuksen alueen kehittämistä, aiemmin laaditun Isomäen alueen yleissuunnitelman mukaisesti. Tästä syystä stadionin peruskorjaus on syytä suunnitella niin, että stadion tukee jatkossa koko urheilukeskuksen alueen toimintoja, sekä arkikäytön että erilaisten urheilutapahtumien osalta. Stadionin alue toimii tällä hetkellä myös koko urheilukeskuksen alueen kenttähenkilöstön tukikohtana. Alueella on henkilöstön työskentely- ja sosiaalitiloja sekä varasto- ja huoltotiloja.
Hankkeen tavoitteet
- Ajanmukaistaa harjoittelu- ja kilpailuolosuhteet
- Tehostaa tilankäyttöä
- Parantaa stadionin tilojen käytettävyyttä ja esteettömyyttä
- Tarkastella ja mahdollisuuksien mukaan parantaa alueen liikennejärjestelyitä
- Lisätä stadionin käyttöastetta
- Parantaa energiatehokkuutta
- Parantaa stadionin käytettävyyttä myös tapahtumapaikkana
- Parantaa huoltotilojen ja sosiaalitilojen toiminnallisuutta
- Parantaa eri lajien harrastusmahdollisuuksia
Hankkeen aikataulu
- Hankesuunnittelu, 1–5/2024
- Poliittinen päätöksenteko ja investointipäätös, 5–6/2024
- Toteutussuunnittelu, 6/2024 ->
- Rakennuslupa, 12/2024–3/2025
- Urakkakilpailutus ja rakentamispäätös, 1–3/2025
- Rakennustöiden aloitus, 4/2025
- Rakentaminen, 4/2025–12/2026
- Vastaanotto ja käyttöönotto, 1–3/2027
Rahoitussuunnitelma
- Hanke on ilmoitettu valtion liikuntapaikkarakentamisen rahoitussuunnitelmaan joulukuussa 2023.
Kustannusarvio
- Kustannusarvio yhteensä 4 200 000 € (ilman mahdollista valtion tukea).
Liitteet
- Hankesuunnitelma
- Havainnekuvat
- Kustannusselvitys
Ehdotus
Esittelijä
-
Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi
Vapaa-ajan lautakunta päättää esittää tekniselle lautakunnalle hankesuunnittelun hyväksymistä sekä totetussuunnittelun aloittamista.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.
Esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti: ”Vapaa-ajan lautakunta päättää esittää tekniselle lautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle hankesuunnittelun hyväksymistä sekä toteutussuunnittelun aloittamista.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.”
Päätös
Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin välittömästi kokouksessa.
_______
Merkitään, että seuraavaksi käsiteltiin asiakohta § 45.