Perustelut
Viime vuosien aikana ovat yleistyneet erityylistä ääriajattelua heijastelevat julkiset toiminnot ja tilaisuudet. Myös Porin kaupungin omistamia/hallinnoimia tiloja on pyritty saamaan käyttöön sellaisiinkin tilaisuuksiin, joiden sisällöt ovat selkeässä ristiriidassa Porin kaupungin omien arvojen ja käytäntöjen kanssa. Esimerkkeinä mm. tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen (ihmisoikeudet, etninen alkuperä, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt) tai vallitsevaan lainsäädäntöön (laittomiksi luokitellut päihteet) kriittisesti ja kyseenalaisesti suhtautuvat tilaisuudet.
Tilojen käytön mahdollistaminen kaupunkiorganisaation ulkopuolisille toimijoille tapahtuu useimmiten tilan pääkäyttäjän vastaavan viranhaltijan toimesta hänen henkilökohtaiseen harkintaansa perustuen. Tämän päätöksenteon tueksi sekä mahdollisten ristiriitatilanteiden ennaltaehkäisemiseksi sivistystoimialan sisällä on valmisteltu ohjeistus toimialan omistamien/hallinnoimien tilojen ja välineiden käytön myöntämiseen liittyen. Päätös kaupunkiorganisaation ulkopuoliselle toimijalle myönnettävästä/myöntämättä jätettävästä tilojen ja välineiden käyttöoikeudesta voidaan vastaisuudessa tehdä tähän ohjeistukseen perustuen.
Luonnos tilojen ja välineiden käytön myöntämisen periaatteista sivistystoimialalla liitteenä.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi
Vapaa-ajan lautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevat tilojen ja välineiden käytön myöntämisen periaatteet sivistystoimialalla käyttöön otettavaksi.