Perustelut
Talouden toteuma
Vapaa-ajan lautakunnan alaisten yksiköiden toimintatuottojen toteuma on nyt lokakuun jälkeen 103,3 % (91,0 % vuonna 2024). Toimintatuotot ovat lautakuntatasolla yhteensä noin 0,6 M€ edellä viime vuodesta.
Kulttuuriyksikön toimintatuotoista on toteutunut 109,7 % (vuonna 2024 90,6 %). Erityisesti maksutuotot ovat toteutuneet huomattavasti viime vuotta paremmin. Vastaavasti niin henkilöstö- kuin palvelujen ostokulutkin tulevat vuositasolla ylittymään suunnitellusta, mutta merkittävästi ennakoitua parempien toimintatuottojen ansiosta kulttuuriyksikkö tulee tekemään selkeästi ylijäämäisen tuloksen.
Kulunut vuosi on toteutunut museoiden osalta selkeästi ennakoitua paremmin. Myös Sinfoniettan yleisömäärät ovat olleet ennakoitua suuremmat. Totuttuun tapaan syyslomaviikot näkyivät lisääntyneinä kävijämäärinä varsinkin museopalveluissa. Kulttuurilaitosten tuotot ovat olleet kautta linjan selkeästi paremmat kuin viime vuonna. Lisäksi Promenadisalin vuokratuotantojen määrä on ollut kasvussa verrattuna viime vuoden lukuihin.
Liikuntayksikön toimintatuotoista on toteutunut 98,9 % (vuonna 2024 90,1 %). Liikuntalaitosten pääsymaksuja nostettiin 10 % 1.1.2025 alkaen. Samaan aikaan hintoihin tehtiin muutos pääsymaksun alv-kantaan, kun liikuntapalveluiden alennettu 10 % alv-kanta nostettiin alv-lakimuutoksen myötä 14 %. Hintojen korottamisen myötä myös maksutuottojen odotettua kertymää nostettiin. Suurin osa pääsymaksukertymästä koostuu uimalaitosten pääsymaksuista.
Uimalaitosten vuoden 2025 yhteenlaskettu kävijämäärä tammi-elokuussa verrattuna vuoden 2024 vastaavaan ajankohtaan oli vähentynyt 5 109. Uimalaitosten kävijämäärä on kääntynyt kuitenkin syksyllä kasvuun ja lokakuun loppuun mennessä kokonaiskävijämäärä on 4 741 käyntiä enemmän (+1,3 %) kuin vastaavana ajankohtana vuonna 2024. Yksittäisten uimalaitosten osalta kävijämäärä on kasvanut keskustan uimahallissa 8 427 käyntiä (v. 2024 verrattuna +3,4 %), mutta vähentynyt Meri-Porin uimahallissa 4 862 käyntiä (v. 2024 verrattuna -17,1 %). Meri-Porin uimahallin osalta ero vuoteen 2024 kuitenkin pieneni lokakuussa yli 1 200 käynnillä (n. 6,8 %-yksikköä), huolimatta siitä, että Meri-Porin uimahalli avattiin syyskuussa uusien, supistuneiden aukioloaikojen mukaan. Meri-Porin uimahallin kävijämäärään ei ole odotettavissa merkittävää kasvua, mutta tavoitteena on kuitenkin kääntää kävijämäärä kasvuun. Maauimalan talviuintikausi käynnistyi syyskuun lopussa ja lokakuun aikana maauimalassa kävi yhteensä 2096 kävijää (+533 eli n. 34 % enemmän, kuin lokakuussa 2024), joten lokakuun lopussa maauimalassa on käynyt 1 176 kävijää (+1,5 %-yksikköä) enemmän vuoden 2024 vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
|
Kaikki kävijät |
01–10/2025 |
01–10/2024 |
Ero |
Muutos % |
|
Keskustan uimahalli |
259 709 |
251 282 |
8 427 |
+3,4 |
|
Meri-Porin uimahalli |
23 619 |
28 481 |
-4 862 |
-17,1 |
|
Maauimala |
78 522 |
77 346 |
1 176 |
+1,5 |
|
YHTEENSÄ |
361 850 |
357 109 |
4 741 |
+1,3 |
Liikuntayksikön taloudessa näkyy ensimmäistä kertaa täysimääräisenä Harrastamisen Suomen mallin hankeavustus. Lukuvuodelle 2025–2026 myönnetty avustus on suuruudeltaan 170 000 euroa, kasvua edelliseen lukuvuoteen verrattuna on 15 000 euroa. Harrastamisen Porin mallin toiminnot ovat käynnistyneet lukuvuoden 2025–2026 osalta ja ryhmiin ilmoittautuneiden sekä käynnistettyjen ryhmien määrät ovat selvästi suuremmat kuin vuosi sitten tähän aikaan. Uuden 48 000 euron suuruisen Siltahanke Harrastamisen Suomen mallista seuratoimintaan hankeavustuksen turvin lukuvuodelle 2025–2026 on käynnistetty myös uusia harrastusryhmiä. Hanketuotoissa on myös mukana OKM:n Satakunnan Urheiluakatemialle myöntämä 50 000 euron tuki, LähiTapiolan lasten ja nuorten harrastustoimintaan osoittama 40 000 euron lahjoitus sekä liikuntaneuvonnan kehittämishankkeen 30 000 euron Suomi Liikkeelle -avustus. Kaikkiin edellä mainittuihin hankkeisiin kohdentuu kustannuksia loppuvuoden aikana, joten suhteessa käyttösuunnitelmaan kertynyttä ylijäämää käytetään vuoden edetessä. Harrastamisen Suomen mallin sekä Siltahankkeen hankeavustukset kohdentuvat koulun lukuvuodelle, joten osa hankeavustuksista siirtyy seuraavalle tilikaudelle.
Nuorisoyksikön toimintatuottojen toteuma on syyskuun jälkeen 107,9 %. Lisäystä edellisvuoteen on erityisesti hankeavustustuotoissa. Lokakuun loppuun mennessä hanketuottoja on tullut kohdennettuun nuorisotyöhön, oppilaitosnuorisotyöhön, Ohjaamoon, ESC- sekä URBACT -hankkeisiin. Kohdennetussa nuorisotyössä Lounais-Suomen aluehallintoviraston myöntämä avustus nuorten työpajatoimintaan on 175 000 euroa ja etsivään nuorisotyöhön 110 000 euroa (Etsivän nuorisotyön osalta avustuksen kasvu vuodelle 2025 oli 10 000 euroa.). Hankeavustustuottoja kirjautuu vielä loppuvuodesta mm. URBACT ja KEHTAAMO –hankkeiden osalta. Osa hanketuotoista siirretään loppuvuodesta 2025 vuodelle 2026. Toimintatuotoissa näkyy lisäyksenä kesäajan lomatoiminnan osallistumismaksut.
Vapaa-ajan lautakunnan alaisten yksiköiden toimintamenoista on toteutunut lokakuun loppuun mennessä 84,9 % (81,3 % vuonna 2024). Vapaa-ajan lautakunnan toimintamenot kasvoivat lähes 1,8 M€ edelliseen vuoteen verrattuna.
Henkilöstökulujen toteuma on 82,5 %. Lautakunnan vakituisen henkilöstön määrä on kasvanut muun muassa nuorisoyksikköön elinvoima- ja ympäristötoimialalta siirtyneiden työntekijöiden vuoksi. Kesäkuussa henkilöstökuluja kasvatti myös nuorisoyksikön loma-ajan toimintaan palkatut henkilöt opetusyksiköstä. Henkilöstökulujen osalta kaikki yksiköt ovat budjetissa henkilöstösuunnitelmaan verrattuna, vaikkakin joidenkin yksittäisten kustannuspaikkojen kohdalla budjetti onkin ylittymässä. Kun huomioidaan kaikki henkilöstökulut sivukuluineen, tämänhetkinen ennuste on, että henkilöstökuluissa määrärahan alitusta tullee noin 0,1 M€. Tulee kuitenkin huomioida, että normaalien henkilöstökulujen lisäksi henkilöstökuluja syntyy esim. asiantuntijapalveluina myös palveluiden ostoihin mm. Sinfoniettalla, vähintään 100 000 €.
Palvelujen ostot ovat kasvaneet vuoteen 2024 verrattuna 60,3 %. Tähän merkittävin vaikuttava tekijä on ollut liikuntayksikköön tekniseltä toimialalta siirretyt liikuntapaikkojen puhtaanapitokustannukset.
Tarvikehankinnat kasvoivat 5,2 %, muun muassa museoiden näyttelyiden rakentaminen näkyy näissä kustannuksissa (esim. painatukset, rakennusmateriaalit) ja lisäksi liikuntayksikköön ovat siirtyneet liikuntapaikkojen puhtaanapidon oheiskustannukset.
Vuodenvaihteessa kaupungin työpajoilla käytiin muutosneuvottelut palkkatukilainsäädännön muutoksista ja TE-uudistuksesta johtuen. Neuvotteluiden tuloksena elinvoima- ja ympäristötoimialalta on tehty määrärahasiirto kohdennettuun nuorisotyöhön, yhteensä 148 000 €. Tämä on huomioitu käyttösuunnitelmassa.
Nuorisoyksikkö järjesti lasten kesä - ja syysloman aikana lomatoimintaa ensimmäistä kertaa kesällä 2025. Ajalla 2.-27.6.2025 maksullista toimintaa oli Käppärän koululla 1. ja 2. luokkalaisille sekä erityisen tuen oppilaille ja maksutonta toimintaa alakoululaisille Kaarisillan yhtenäiskoululla sekä Itätuulen oppimis- ja liikuntakeskuksessa. Maksutonta toimintaa järjestettiin syyslomalla Itätuulen oppimis- ja liikuntakeskuksessa, Meri-Porin yhtenäiskoululla sekä Pohjoisväylän monitoimitalossa. Henkilökunta koostui pääasiassa opetusyksikön henkilökunnasta sekä muutamista nuorisoyksikön työntekijöistä. Lokakuussa tehdyllä määrärahasiirrolla siirrettiin vastaavat määrärahat (77 800 €) opetusyksiköstä nuorisoyksikköön.
Talouden vuosiennuste
Tammi-lokakuun toimintakateprosentti oli 78,6 % (77, 6 % vuonna 2024). Vapaa-ajan lautakunnan määräraha näyttäisikin tässä vaiheessa vuotta riittävältä. Lokakuun talousraportin mukaan ennuste on, että toimintakate tullee toteutumaan 0,15 M€ talousarviota paremmin.
Jokaisen yksikön määrärahojen riittävyydessä on kuitenkin omat haasteensa ja vaaditaan jatkuvaa huolellista ja harkitsevaa toimintaa muun muassa ostopalveluiden suhteen. Kulttuuriyksikön osalta keväällä havaittu Sinfoniettan 0,1M€ alibudjetointi tullaan viime kädessä kattamaan museoiden ylijäämästä. Jos orkesterin yleisömäärät ja tuotot pysyvät samalla tasolla kuin keväällä, niin orkesteri kattaa osan kyseisestä alibudjetoinnista omalla onnistuneella toiminnallaan. Kokonaisuudessaan kulttuuriyksikkö tulee tekemään selkeästi ennakoitua paremman tuloksen.
Liikuntayksikön osalta yksi isoin riskitekijä on liikuntayksikköön vuodenalussa siirretyt liikuntapaikkojen puhtaanapitokustannukset oheiskustannuksineen. Puhtaanapidon määrärahat kattanevat Palveluliikelaitoksen toteuttamat siivouskustannukset. Pesuaineet, käsipyyhkeet, wc– ja käsipaperit sekä muut puhtaanapidon tarvikkeet muodostavat lisäksi oman kokonaisuutensa, johon ei ole varattu omaa määrärahaa talousarviossa. Tämän lisäksi Tammen tilan puhtaanapito toteutetaan ostopalveluna, eikä tätä huomioitu myöskään määrärahoissa. Puhtaanapidon kustannusten tasosta ei ole tässä vaiheessa tarkkaa varmuutta loppuvuoden osalta. Toisena ylimääräisenä kustannuseränä on Karhuhallin kesäkäytön (stadion peruskorjauksen väistötila) aiheuttama tarve kassa- ja kahviopalveluille. Kyseiset palvelut toteutetaan ostopalveluna, kustannusarvio on enintään 10 000 euroa. Epävarmuustekijänä tilavuokratuotoissa on syytä mainita Tiilimäellä sijaitsevan Myötätuulen väistötilakoulurakennuksen vuokrasopimuksen päättyminen. Sopimus päättyi kesäkuun 2025 lopussa ja päättymisen myötä rakennuksen liikuntasali on ollut poissa ilta- ja viikonloppukäytöstä toukokuusta lähtien. Salia on vuokrattu seuroille ja muille yhdistyksille yli 40 tuntia viikossa ja tämä aiheuttaa liikuntayksikölle arviolta 40 000 euron tulonmenestyksen vuositasolla. Vuoden 2025 osalta kyse on jaksosta 1.9. – 31.12.2025 ja tältä ajalta tulonmenetyksen arvioitu suuruus on noin 20 000 euroa, mitä ei ole huomioitu talousarviossa.
Nuorisoyksikön osalta vuoden 2025 määrärahoista puuttuu varautuminen Ohjaamon uusiin tiloihin liittyviin kustannuksiin sekä joulukuun osalta kohdennetun nuorisotyön toimitilan oheiskustannuksiin. Näihin tiedostettuihin puutteisiin on reagoitu muista toimintakuluista säästämällä.
Henkilöstöasiat
Henkilöstön lukumäärä oli lokakuussa 273, mikä on hieman vähemmän kuin vuosi sitten. Vakituisten määrä on kasvanut 14 henkilöllä muun muassa nuorisoyksikköön elinvoima- ja ympäristötoimialalta siirtyneiden työntekijöiden vuoksi. Samalla määräaikaisten määrä on laskenut. Henkilötyövuosikertymä on suurempi kuin vuosi sitten. Toisin sanoen, keskimääräisesti henkilöstöä on ollut 4,4 prosenttia enemmän. Nuorisoyksikköön siirtynyt henkilöstö näkyy kasvaneena henkilötyövuosikertymänä.