§ 36 Tien nimeäminen, Lurinojantie 21-23

Lataa 

PRIDno-2024-2147

Päätöspäivämäärä

2.9.2025

Päätöksen tekijä

Apulaiskaupungingeodeetti

Päätöksen peruste

Elinvoima- ja ympäristötoimialan toimintasäännön 18 § nojalla haja-asutusalueen teiden nimeäminen ja osoitenumerointi tapahtuu apulaiskaupungingeodeetin viranhaltijapäätöksellä.

Valmistelun yhteydessä suoritettiin asianosaisten kuuleminen. Rakennusvalvontayksikön ehdotus tien nimeksi oli Friskintie. Ehdotettu tien nimi perustuu alueen nimistöön. Kuulemisen yhteydessä saatiin kolme mielipidettä, joissa ehdotettu tien nimi hyväksyttiin.

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 84 §:n mukaan rakennuksen omistajan tulee asettaa kadulta, muulta liikenneväylältä ja tontin sisäiseltä liikennealueelta näkyvään paikkaan rakennuksen ja porrashuoneen tunnusta ilmaiseva numero tai kirjain sen mukaan kuin kunta on asiasta päättänyt. Osoitemerkinnän tulee opastaa myös hälytys- ja huoltoajoa sekä muuta liikennöimistä kiinteistölle. Porin kaupunki asentaa kustannuksellaan tiennimikyltit.

Rakennusvalvontayksikkö päivittää tiedot rakennus- ja huoneistorekisteriin ja ilmoittaa osoitteenmuutoksen päätösotteesta ilmi käyville tahoille. Rakennuksen/muun osoitekohteen omistajan on itse ilmoitettava vuokralaisille, yrityksille ja As. Oy:n osakkaille tms. tahoille osoitteen muutoksesta.

Päätöksen osoitenumerointi perustuu nykyisiin kulkujärjestelyihin eikä sen johdosta muodostu tai lakkaa kulku-/tieoikeuksia. Päätöksellä ei muutoinkaan ole vaikutusta kiinteistöjen kulkuoikeuksiin, mahdolliseen tiekuntaorganisaatioon tai tien kunnossapitokustannusten ositteluun.

Kuvaus

Rakennusvalvontayksikkö on ottanut esille Lurinojantie 21-23 kohdalta lounaaseen erkanevan tien nimeämisen.

Porin kaupunki pyrkii osoitejärjestelmän ylläpidossa noudattamaan Kuntaliiton ohjetta ja suositusta Kunnan osoitejärjestelmä (ISBN: 978-952-293-751-3). Sen mukaan jokainen erillinen tie, joka johtaa useammalle kuin kahdelle asutulle kiinteistölle, tulisi pääsääntöisesti nimetä omalla nimellään. Ajantasainen ja johdonmukainen osoitejärjestelmä on välttämätön kunnan asukkaiden turvallisuuden ylläpitämiseksi. Tie nimetään viranhaltijapäätöksellä.

Päätös

Apulaiskaupungingeodeetti päättää nimetä liitekartan mukaisen tien Friskintieksi. Osoitenumerointi vahvistuu oheisen liitekartan mukaisesti.

Päätös tulee voimaan sekä pannaan täytäntöön 31.10.2025 ja on siihen mennessä oltava säädösten mukaisesti merkittynä kiinteistöllä.

Allekirjoitus

Teemu Salonen, apulaiskaupungingeodeetti, elinvoima- ja ympäristötoimiala, rakennusvalvontayksikkö

Organisaatiotieto

Rakennusvalvontayksikkö