PRIDno-2024-4440
Edellä olevin perustein näen että Slalomseuralle voidaan antaa vedenottoon lupa siten oton tulee pysähtyä kun saavutetaan -60 cm korkeuslukema lokakuun 2024 vedenkorkeudesta. Toukokuun lopulla Slalomseuran kanssa pidetään katselmus veden korkeudesta ja määritellään mahdollisesti tarvittavan korvaavan veden pumppausmäärä.
Slalomseura hakee vedenottolupaa Kukkulankallion lammesta lumetusta varten.
Kukkulalammen pohjan muotoa on mitattu nyt lokakuussa 2024. Pohja laskee nykyisestä rannasta varsin loivasti yli 10 metriä rantaviivasta lammen keskustaan päin. Oheiset mittaustulokset ovat noin 15 metriä rannasta veteen, liite. Eli rantaan olisi mahdollisuus tehdä lasten turvallisen uintipaikan osoittamiseksi poijutus, kun se toteutetaan ankkuripoijuilla kaarevasti nykyisen suoraviivaisen merkitsemisen sijaan. Valokuvan mittamies on vielä varsin turvallisessa syvyydessä ja hän kahlasi noin 15 rannasta keskelle päin.
Veden pinta on noussut nyt lokakuussa kevään tasosta noin 60 cm luonnon sateisuuden kautta. Oheisessa kirjeessä Slalomseura esittää sitoutuvansa pumppaamaan lampeen keväällä korvaavaa vettä jos uinti edellyttää sitä. Kuluneen kesän vesinäytteet osoittivat veden laadun olleen uintikelpoista – pitäisin todennäköisenä että viime talven vedenotto ei ainakaan heikentänyt veden laatua lammessa.
Päätän myöntää Slalomseuralle vedennottoluvan lumetusta varten Ruosniemen Kukkulakkion lammesta. Mahdollisesta Slalomseuran suorittamasta veden lisäystarpeesta lampeen kesäkäyttöä varten pidetään katselmus toukokuussa.