PRIDno-2023-115
Porin kaupungin avustusperiaatteiden (KH 28.9.2020 § 501, päivitetty KH 19.12.2022 § 775) mukaan yhdistys voi hakea kaupungilta 1–3 vuotta kestävän kehittämishankkeen omarahoitusosuutta tai kuntaosuutta, kun hankkeen päärahoitus tulee joltain muulta rahoittajalta. Edellytyksenä myöntämiselle on, että hanke edesauttaa kaupungin strategian ja ohjelmien toteutusta. Kaupungin avustuksella voidaan kattaa omarahoitusosuus, joka on korkeintaan 30 % hankkeen kokonaiskustannuksista.
Korkeintaan vuoden pituisten hankkeiden avustamisesta päättää elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtaja hankintavaltuuksien ja talousarviossa myönnetyn määrärahan puitteissa.
Reposaaren päiväkodin esineistön luettelointihanke- hanke tukee Pori 2030 -strategian osaavan Porin ja hyvinvoivan Porin sekä vastuullisuuden tavoitteita.
Reposaaren päiväkoti on siirtynyt kannatusyhdistykseltä Porin kaupungin hallintaan vuonna 2020. Päiväkoti on muuttamassa toisiin tiloihin. Päiväkodin ullakolla on suuri määrä esineitä, jotka kertovat lastentarhatoiminnan historiasta Porissa. LasTMu ry haluaa pelastaa arvokkaat esineet tuleville polville ja tutkimusta varten.
Porin Lastentarhamuseon Ystävät LasTMu ry hakee Porin kaupungilta hankeavustusta 2000 euroa Reposaaren päiväkodin esineistön luettelointihanke-hankkeelle ajalle 1.2.2023-31.12.2023. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 10000 euroa, josta kaupungilta haettavan avustuksen määrä on 2000 euroa hankkeen omarahoitusosuuteen. Haettavan avustuksen osuus kokonaiskustannuksista on 20%.
Kulttuuriyksikön lausunto:
Porin Lastentarhamuseon Ystävät tekee korvaamatonta työtä Lastentarhatalo Saima (lastentarhamuseo) on alueellisesti ja valtakunnallisesti merkittävä toimija, joka paitsi kerää ja varastoi maamme päiväkoteihin liittyvää historiatietoa ja -aineistoa niin myös toimii aktiivisesti yhteistyössä järjestäen pedagogisestikin merkittävää toimintaa sekä varhaiskasvatuksen hyödynnettäväksi että avoimissa työpajoissa kaikille kuntalaisille.
Reposaaren päiväkoti on yksi maamme vanhimmista yhtäjaksoisesti toimineista päiväkodeista ja sen kiinteistöön varastoitu irtain on (ainakin osin) merkittävää kulttuuriperintöä, joka tulisi inventoida asianmukaisesti. Jo nyt tiedossa on, että ko. päiväkotikiinteistössä on varastoituna irtainta, joka ansaitsee paikkansa Satakunnan museon kokoelmissa. Eli hanke on ehdottoman tarpeellinen ja hyödyllinen sekä auttaa Satakunnan museota sen vastuualueelle kuuluvan kulttuuriperintötyön tekemisessä.
Päätän myöntää Porin Lastentarhamuseon Ystävät LasTMu ry Reposaaren päiväkodin esineistön luettelointihanke -hankkeen omarahoitusosuuteen hankeavustusta 2000 euroa ajalle 1.2.2023-31.12.2023.
Avustus maksetaan Elinkeinotoiminnan ostopalvelut -kustannuspaikalta 14117403 tililtä 47550.
Hankeavustuksen saajan tulee noudattaa Porin kaupungin avustusperiaatteita (KH 28.9.2020 § 501, päivitetty KH 19.12.2022 § 775). Avustusperiaatteiden mukaisesti avustus voidaan periä takaisin kokonaan tai osittain, mikäli osoittautuu, ettei avustusta käytetä ehtojen mukaisesti. Hankkeen keskeytyessä yhdistyksellä on velvollisuus maksaa saamansa hankeavustus takaisin siltä osin, kun hanke jää toteutumatta. Avustuksen saaja on velvollinen raportoimaan avustuksen käytöstä ja hankkeen tuloksista viipymättä hankkeen päätyttyä sekä hanketta toteutettaessa tuomaan esiin kaupungin osallistumisen rahoitukseen. Raportointi tapahtuu päärahoittajan raportointivelvoitteen mukaisesti.