§ 56 Tapahtuma-avustuksen myöntäminen, Lavian Markkinat ja markkinatanssit 2026

Lataa 

PRIDno-2026-3204

Päätöspäivämäärä

4.5.2026

Päätöksen tekijä

Viestintäjohtaja

Päätöksen peruste

Tapahtuma-avustusta voidaan myöntää Porissa järjestettävään valtakunnalliseen, kansainväliseen tai sellaiseksi pyrkivään tai muuhun kaupungin elinvoimaa ja imagoa tukevaan tapahtumaan. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti niin uudet kuin kehittyvät tapahtumat, sekä muuhun vuodenaikaan kuin kesään sijoittuva tapahtumat. Järjestäjänä voi olla rekisteröitynyt yhdistys tai yritys tai useita toimijoita yhdessä.

Peruste Lavian Markkinat ja markkinatanssit 2026 -tapahtumalle    

  • Tapahtuma on eettisesti hyväksyttävä ja noudattaa Suomen lakia. 

  • Tapahtuma toteuttaa kaupunkistrategian porilaisia arvoja; avoimuus, rakkaus, rohkeus 

  • Tapahtuma on paikallinen ja tukee kaupunkilaisten hyvinvointia 

  • Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä paikallisesti ja/tai alueellisesti 

  • Vastuullisuusnäkökulmien huomioimista tapahtuman järjestämisessä arvostetaan

    Tapahtuma-avustusten avustuspäätökset tehdään kuitenkin aina harkinnan ja määrärahojen puitteissa.

Kuvaus

Tapahtuman kuvaus
Lavian Markkinat on järjestetty vuosikymmeniä. Lavian Yrittäjät on ottaneet tapahtuman jälleen haltuun vuosikymmenien jälkeen. Perinteisesti markkinoiden jälkeen on myös markkinatanssit, joita tänä vuonna tahdittaa Tanssiorkesteri Veikko Nieminen.
Perinteinen, vuosikymmeniä kestänyt tapahtuma, jossa entiset ja nykyiset lavialaiset sekä kesäasukkaat tapaavat ja vaihtavat kuulumisia. Lavian Yrittäjät esittelevät toimintaansa sekä lavialaisten hyväksi tekemiään asioita. Tapahtumassa tuodaan esille paikallisia yrittäjiä ja, että Laviassa on toimintaa ja toimivia yrityksiä.

Avustuksen käytön kuvaus
Avustusta käytetään tapahtuman markkinointiin, yleisöwc kustannuksiin (tapahtumapaikalla ei ole kiinteitä wc-tiloja), markkinamyyjien sähköön, markkinatanssien kustannuksiin.

Lavian Yrittäjät ry on hakenut tapahtuma-avustusta Lavian Markkinat ja markkinatanssit 2026 -tapahtumalle yhteensä 2000 €

Päätös

Päätän myöntää Lavian Yrittäjät ry:n Lavian Markkinat ja markkinatanssit 2026 -tapahtumalle yhteensä 600 € -avustusta hakusumman ollessa 2000 € tapahtuma-avustusten kriteereiden täyttymisen perusteella. 

Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kuukautta tapahtuman jälkeen. Uutta avustusta ei myönnetä ennen kuin edellisen avustuksen käytöstä on raportoitu asianmukaisesti. Tapahtuma-avustuksen saajan tulee alla olevan linkin lomakkeen kautta raportoida annetussa määräajassa avustuksen käytöstään.

Tapahtuma-avustusten käytön raportointilomake

 

Kaupunki voi myös teettää tapahtuma-avustuksiin liittyen vaikuttavuustutkimuksen, johon tapahtuma-avustuksia arvioiva työryhmä valitsee tapahtumat. Tapahtumajärjestäjä sitoutuu antamaan tutkimukseen tarvittavat tiedot. 

Tapahtuman peruuntuessa tapahtuma-avustuksen saajalla on velvollisuus maksaa saamansa avustus takaisin.

6​​​00 euron tapahtuma-avustus maksetaan kustannuspaikalta 1411600001 toiminnolla 1415551  hakijan ilmoittamalle tilille. 
 

Allekirjoitus

Minna Heikkilä, Viestintäjohtaja, Konsernipalvelut, viestintä- ja brändiyksikkö  

Organisaatiotieto

Viestintä- ja brändiyksikkö