PRIDno-2026-3007
Tapahtuma-avustusta voidaan myöntää Porissa järjestettävään valtakunnalliseen, kansainväliseen tai sellaiseksi pyrkivään tai muuhun kaupungin elinvoimaa ja imagoa tukevaan tapahtumaan. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti niin uudet kuin kehittyvät tapahtumat, sekä muuhun vuodenaikaan kuin kesään sijoittuva tapahtumat. Järjestäjänä voi olla rekisteröitynyt yhdistys tai yritys tai useita toimijoita yhdessä.
Peruste Porin mopomiitit -tapahtumalle
Tapahtuma on eettisesti hyväksyttävä ja noudattaa Suomen lakia.
Tapahtuma toteuttaa kaupunkistrategian porilaisia arvoja; avoimuus, rakkaus, rohkeus
Tapahtuma on paikallinen ja tukee kaupunkilaisten hyvinvointia
Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä paikallisesti ja/tai alueellisesti
Vastuullisuusnäkökulmien huomioimista tapahtuman järjestämisessä arvostetaan
Tapahtuma tukee Tapahtumien tiekartan tavoitteita
Tapahtuma vahvistaa kaupungin vetovoimaisuutta ja elinvoimaisuutta
Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä alueellisesti ja/tai valtakunnallisesti Tapahtuma-avustusten avustuspäätökset tehdään kuitenkin aina harkinnan ja määrärahojen puitteissa.
Tapahtuman kuvaus Porin mopomiitit on ensisijaisesti mopoilijoille ja kevytmoottoripyörä kuskeille tarkoitettu laillinen tapahtuma, jossa suljetaan tieosuuksia temppuilua ja kokoontumista varten. Tapahtumat suunnitellaan yhdessä porin kaupungin sekä viranomaisten kanssa. Tapahtumia on 6-7 kpl Avustuksen käytön kuvaus Liikenteen ohjaus, lupahakemuksia ja ensiaputarvikkeet Porin mopomiitit ry on hakenut tapahtuma-avustusta Porin mopomiitit -tapahtumille yhteensä 1800 €
Päätän myöntää Porin mopomiitit ry:n Porin mopomiitit -tapahtumille yhteensä 1800 € tapahtuma-avustusta hakusumman ollessa 1800 € tapahtuma-avustusten kriteereiden täyttymisen perusteella.
Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kuukautta tapahtuman jälkeen. Uutta avustusta ei myönnetä ennen kuin edellisen avustuksen käytöstä on raportoitu asianmukaisesti. Tapahtuma-avustuksen saajan tulee alla olevan linkin lomakkeen kautta raportoida annetussa määräajassa avustuksen käytöstään.
Tapahtuma-avustusten käytön raportointilomake
Kaupunki voi myös teettää tapahtuma-avustuksiin liittyen vaikuttavuustutkimuksen, johon tapahtuma-avustuksia arvioiva työryhmä valitsee tapahtumat. Tapahtumajärjestäjä sitoutuu antamaan tutkimukseen tarvittavat tiedot.
Tapahtuman peruuntuessa tapahtuma-avustuksen saajalla on velvollisuus maksaa saamansa avustus takaisin. 1800 euron tapahtuma-avustus maksetaan kustannuspaikalta 1411600001 toiminnolla 1413551 hakijan ilmoittamalle tilille.