PRIDno-2025-719
Tapahtuma-avustusta voidaan myöntää Porissa järjestettävään valtakunnalliseen, kansainväliseen tai sellaiseksi pyrkivään tai muuhun kaupungin elinvoimaa ja imagoa tukevaan tapahtumaan. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti niin uudet kuin kehittyvät tapahtumat, sekä muuhun vuodenaikaan kuin kesään sijoittuva tapahtumat. Järjestäjänä voi olla rekisteröitynyt yhdistys tai yritys tai useita toimijoita yhdessä.
Peruste Satasirkus ry:n SIIVET - esitykselle sekä Meidän lapset -näyttelylle
Tapahtuma on eettisesti hyväksyttävä ja noudattaa Suomen lakia.
Tapahtuma toteuttaa kaupunkistrategian porilaisia arvoja; avoimuus, rakkaus, rohkeus
Tapahtuma on paikallinen ja tukee kaupunkilaisten hyvinvointia
Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä paikallisesti ja/tai alueellisesti
Vastuullisuusnäkökulmien huomioimista tapahtuman järjestämisessä arvostetaan Tapahtuma-avustusten avustuspäätökset tehdään kuitenkin aina harkinnan ja määrärahojen puitteissa.
Tapahtuman kuvaus Satasirkus ry tuottaa SIIVET-koulukiusaamista käsittelevän esityksen osaksi Meidän lapset - näyttelyä. Näyttely ja esitys pidetään huhtikuussa 2025 Asema44:n tiloissa. Päivänäytöksiä järjestetään yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille tilauksesta, jolloin näyttely ja esitys on avoinna suljetusti, maksuttomasti sen varanneille oppilasryhmille. Lisäksi näyttely on avoinna ja esitys esitetään maksullisina, kaikille avoimina tilaisuuksina. Esityksen kesto on 45 min, työryhmään kuuluu 10 henkilöä + 2 ulkopuolista (markkinointi, tanssikoreografi). Esitystä esitetään 5 kertaa päivänäytöksenä kouluryhmille (yhteen esitykseen mahtuu n. 60 hlöä) ja 6 kertaa maksullisena näytöksenä. Avustuksen käytön kuvaus Näyttelykulut 1500€ Esityksen valmistus ja palkat/palkkiot 6000€ Lavasteet, markkinointi 1500€
Satasirkus ry on hakenut SIIVET - esitykselle sekä Meidän lapset -näyttelylle tapahtuma-avustusta yhteensä 4500 €
Päätän myöntää Satasirkus ry:n SIIVET - esitykselle sekä Meidän lapset -näyttelylle yhteensä 500 € tapahtuma-avustusta hakusumman ollessa 4500 € tapahtuma-avustusten kriteereiden täyttymisen perusteella.
Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kuukautta tapahtuman jälkeen. Uutta avustusta ei myönnetä ennen kuin edellisen avustuksen käytöstä on raportoitu asianmukaisesti. Avustuksen käytön raportti lähetetään hakijalle täytettäväksi tapahtuman jälkeen.
Kaupunki voi teettää tapahtuma-avustuksiin liittyen vaikuttavuustutkimuksen, johon tapahtuma-avustuksia arvioiva työryhmä valitsee tapahtumat. Tapahtumajärjestäjä sitoutuu antamaan tutkimukseen tarvittavat tiedot.
Tapahtuman peruuntuessa tapahtuma-avustuksen saajalla on velvollisuus maksaa saamansa avustus takaisin. 500 euron tapahtuma-avustus maksetaan kustannuspaikalta 1411600001 toiminnolla 1413751 hakijan ilmoittamalle tilille.