§ 49 Tapahtuma-avustuksen myöntäminen, Yyterin maraton 2026

Lataa 

PRIDno-2026-2831

Päätöspäivämäärä

4.5.2026

Päätöksen tekijä

Viestintäjohtaja

Päätöksen peruste

Tapahtuma-avustusta voidaan myöntää Porissa järjestettävään valtakunnalliseen, kansainväliseen tai sellaiseksi pyrkivään tai muuhun kaupungin elinvoimaa ja imagoa tukevaan tapahtumaan. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti niin uudet kuin kehittyvät tapahtumat, sekä muuhun vuodenaikaan kuin kesään sijoittuva tapahtumat. Järjestäjänä voi olla rekisteröitynyt yhdistys tai yritys tai useita toimijoita yhdessä.

Peruste  Yyterin maraton 2026 -tapahtumalle    

  • Tapahtuma on eettisesti hyväksyttävä ja noudattaa Suomen lakia. 

  • Tapahtuma toteuttaa kaupunkistrategian porilaisia arvoja; avoimuus, rakkaus, rohkeus 

  • Tapahtuma on paikallinen ja tukee kaupunkilaisten hyvinvointia 

  • Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä paikallisesti ja/tai alueellisesti 

  • Vastuullisuusnäkökulmien huomioimista tapahtuman järjestämisessä arvostetaan

    Tapahtuma-avustusten avustuspäätökset tehdään kuitenkin aina harkinnan ja määrärahojen puitteissa.

Kuvaus

Tapahtuman kuvaus
Yyterin maraton on maamme ensimmäisten joukossa oleva maraton tapahtuma,johon on vuosien saatossa kehitetty uusia sarjoja.Tapahtuma kisaillaan Yyterin leirintä/Resortin alueelta ja juostaan/kävellään tai hölkätään Yyteristä -Pihlavaan ja Kyläsaareen saakka johtavilla kevyenliikenteenväylillä ja maantieosuuksilla. Kisaan osallistuu kilpailijoita ja huoltohenkilökuntaa eri puolilta suomea ja aina on ollut mukana joitakin ulkomaalaisiakin osallistujia. Huoltopisteitä on useita reitin varrella,sekä liikenteen ohjausta ja osallistujien turvallisuuden seurantaa koko kilpailun ajan. Kilpailijat saavat mehua,banaaneja,rusinoita jne kilpailun aikana.Kilapilun jälkeen on mahdollisuus saunoa ja peseytyä.
Perinteinen tapahtuma on pitkään ollut positiivinen liikunnalliseen toimintaan ja urheiluun liittyvä toiminnallinen tapahtuma.On lisännyt ja lisää edelleen tunnettuutta Porissa. Tapahtuma saa myös ulkoista julkisuutta ja on tiedostettu pitkään kuntoilija- ja erityisesti urheilijapiireissä. Tapahtuma on yksi kolmesta Porin Kuntoilijoiden 60 vuotisen taipaleen liikuntatapahtumista (Karhuviesti,Yyterin maraton ja Jazz-hölkkä)

Avustuksen käytön kuvaus
Palkinnot,mehut/tarjoilut,liikennejärjestelyt,lupa-asiat,tilavuokrat,numerolaput,Yyterin asukasyhd. toiminta-avustus yms.

Porin Kuntoilijat ry on hakenut tapahtuma-avustusta Yyterin maraton 2026 -tapahtumalle yhteensä 1500 €

Päätös

Päätän myöntää Porin Kuntoilijat ry:n Yyterin maraton 2026 -tapahtumalle yhteensä 500 € tapahtuma-avustusta hakusumman ollessa 1500 € tapahtuma-avustusten kriteereiden täyttymisen perusteella. 

Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kuukautta tapahtuman jälkeen. Uutta avustusta ei myönnetä ennen kuin edellisen avustuksen käytöstä on raportoitu asianmukaisesti. Tapahtuma-avustuksen saajan tulee alla olevan linkin lomakkeen kautta raportoida annetussa määräajassa avustuksen käytöstään.

Tapahtuma-avustusten käytön raportointilomake

 

Kaupunki voi myös teettää tapahtuma-avustuksiin liittyen vaikuttavuustutkimuksen, johon tapahtuma-avustuksia arvioiva työryhmä valitsee tapahtumat. Tapahtumajärjestäjä sitoutuu antamaan tutkimukseen tarvittavat tiedot. 

Tapahtuman peruuntuessa tapahtuma-avustuksen saajalla on velvollisuus maksaa saamansa avustus takaisin.


500 euron tapahtuma-avustus maksetaan kustannuspaikalta 1411600001 toiminnolla 1413551 hakijan ilmoittamalle tilille. 
 

Allekirjoitus

Minna Heikkilä, Viestintäjohtaja, Konsernipalvelut, viestintä- ja brändiyksikkö  

Organisaatiotieto

Viestintä- ja brändiyksikkö