§ 7 Toimintatonnin myöntäminen, taidesuunnistus

Lataa 

PRIDno-2023-4260

Päätöspäivämäärä

8.4.2024

Päätöksen tekijä

Yksikön päällikkö, kulttuuriyksikkö

Päätöksen peruste

Porin kaupungin avustusperiaatteet hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 28.9.2020 § 501. Uusin päivitys avustusperiaatteisiin on tehty kaupunginhallituksessa 29.01.2024 § 38. Kaupungin myöntämillä avustuksilla tuetaan toimintaa, joka tähtää kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.

Toimintatonni on tarkoitettu rajatun osallistujaryhmän kertaluonteisen toiminnan tai tapahtumasarjan mahdollistamiseen. Toiminnan on tärkeää olla kaikille saavutettavissa olevaa, mutta sen ei kuitenkaan tarvitse olla kaikille avointa. Toiminnan pitää linkittyä porilaisten osallisuuden, hyvinvoinnin, terveyden tai turvallisuuden edistämiseen ja sen pitää kohdistua porilaisiin tai tapahtua Porissa. Toimintatonni voidaan myöntää kuluvana vuotena tapahtuvaan toimintaan ja sen käytöstä on raportoitava vuoden loppuun mennessä. Toimintatonni voidaan myöntää esimerkiksi uudenlaisen toiminnan kokeilemiseen tai käynnistämiseen, yleisötilaisuuden, seminaarin tai pienimuotoisen tapahtuman järjestämiseen. Toimintatonnia ei voi saada toimintaan, johon hakija saa Porin kaupungin toiminta-avustusta. Avustusta ei myönnetä: yhdistyksen tai seuran perustoimintaan, vuosittain toistuviin tapahtumiin, julkaisujen tekemiseen, ammattilaisille suunnattuihin koulutuksiin, seminaareihin tai verkostotapahtumiin, henkilökohtaiseen apurahaan, sosiaali- ja terveydenhuoltoon kiinteästi liittyvään toimintaan, käyttöomaisuushankintoihin, myytävän tuotteen valmistamiseen, yhdistyksen tai yksityishenkilön merkkivuosijuhliin. Lisäksi tulee huomioida, että avustusta ei voi käyttää toistuvasti samaan tai samankaltaiseen toimintaan. Avustus saa sisältää korkeintaan 40 % palkkoja tai palkkioita.

Toimintatonnien arviointiryhmä toteaa, että hakemuksesta ei ole saatavilla riittästi tietoa toiminnasta, johon avustusta haetaan. Hakijalta on pyydetty lisätietoja suunnitelluista kohteista ja toiminnan toteuttamisesta, onko taidekohteista vastaavien tahojen kanssa sovittu, että niiden käyttö on mahdollista sekä mahdollisista yhteistyökumppaneista, viestinnästä ja markkinoinnista. Vastausaikaa lisätietopyyntöön oli 28.2.2024 saakka. Hakijalta ei ole saatu vastausta lisätietopyyntöön, joten toimintatonnien arviointiryhmä toteaa, että avustusta ei voida myöntää käytettävissä olevien tietojen perusteella. 

Arviointiryhmä esittää, että Toimintatonnia ei myönnetä.

Avustusperiaatteiden (KH 29.01.2024 § 38) mukaan Toimintatonnit myönnetään vapaa-ajan lautakunnan alaisen viranhaltijan päätöksellä. 

Kuvaus


[peitetty] hakee 3.2.2024 saapuneella avustushakemuksella Toimintatonnia, 1000 euroa, kesällä 2024 järjestettävän taidesuunnistuksen toteuttamiseen. 

Tarkoituksena on järjestää helposti saavutettava ja leikkimielinen taidesuunnistus Porin keskustassa, johon voi osallistua oman kuntonsa ja ajankäyttönsä puitteissa. Tarkoitus on ohjata porilaiset kauniisiin Porissa oleviin kohteisiin yleisesti esillä olevien taidevihjeiden avulla, jotka hakija itse toteuttaa. Yhteistyötahojen avulla on tarkoitus saada taideopasteet kaupungilla esille ja niihin tulisi lisäksi esille maksutiedot vapaaehtoisen avustuksen maksamista varten suunnistuksen toteuttajalle. 

Kustannuksia syntyy materiaaleista, markkinointikuluista ja palkoista tai palkkioista. 

Päätös

Toimintatonnia ei myönnetä.

Allekirjoitus

Jyri Träskelin, yksikön päällikkö, sivistystoimiala, kulttuuriyksikkö

Organisaatiotieto

Strategia- ja hyvinvointiyksikkö