PRIDno-2024-746
BSS:n vanhempainyhdistys on anonut Liisantorin lähiliikuntapaikkaa avointa luistelutapahtumaa varten 28.2.2024 klo 17-20. Liisantorin ulkoliikuntapaikka toimii talviaikaan tekojääratana ja kesäaikaan hiekkatekonurmikenttänä. Liisantori toimii lähiliikuntapaikkaperiaatteella, eli käyttö on kaikille avointa eikä sinne pääsääntöisesti varata vuoroja urheiluseuroille tai muille käyttäjille. Kenttää on kuitenkin mahdollisuus käyttää avoimien, liikunnallisten yleisötapahtumien järjestämiseen. Edellytyksenä tapahtuman järjestämiselle on, että tapahtumaan osallistumista ei rajoiteta ja osassa kenttäaluetta on mahdollisuus liikkua omatoimisesti myös tapahtuman aikana. Tapahtumajärjestäjä voi halutessaan järjestää pienimuotoista myyntitoimintaa kenttäalueella tapahtuman aikana. Tapahtuman järjestäjä vastaa myyntitoiminnan asianmukaisesta järjestämisestä ja huolehtii alueen siisteydestä tapahtuman päätyttyä. Tapahtuman järjestäjän tulee sopia ennalta jäänhoidon aikatauluttamisesta jäänhoidosta vastaavan tahon kanssa, mikäli tapahtuman järjestäminen vaikuttaa Liisantorin jäänhoidon aikatauluihin.
BSS:n vanhempainyhdistys on anonut Liisantorin lähiliikuntapaikkaa avointa luistelutapahtumaa varten 28.2.2024 klo 17-20.
Päätän, että Liisantorin tekojäärata on BSS:n vanhempainyhdistyksen käytössä keskiviikkona 28.2.2024 klo 17:00-20:00 yleisölle avoimen luistelutapahtuman järjestämiseen ja tapahtuman järjestäjä voi halutessaan toteuttaa pienimuotoista myyntitoimintaa alueella.
Tapahtuman järjestäjä vastaa alueen siisteydestä tapahtuman päätyttyä.
Tilan varaaja ja siellä tapahtuvan toiminnan järjestäjä huolehtii, että tapahtuman järjestämisestä terveysturvallisesti. Tapahtuman järjestäjän tulee ohjeistaa osallistujia hygienia- ja turvaohjeistusten osalta.