§ 34 Liikuntayksikön myöntämän avustajakortin korvaaminen EU:n Vammaiskortilla

Lataa 

PRIDno-2024-3077

Päätöspäivämäärä

15.8.2024

Päätöksen tekijä

yksikön päällikkö, liikuntayksikkö

Päätöksen peruste

Porin kaupungin sivistystoimialan liikuntapalveluissa on ollut jo pitkään käytössä avustajakortti henkilölle, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka vamman tai sairauden vuoksi ei voi esimerkiksi käyttää uimahallin yleistä saunaa tai liikkuminen suihku- ja allastiloissa aiheuttaa suuria vaikeuksia ilman avustajaa.

Tarve avustajakorttiin arvioidaan yksilöllisesti. Avustajakortti oikeuttaa alennettuun maksuun Porin kaupungin liikuntalaitoksissa sekä avustajan maksuttomaan sisäänpääsyyn. Korttia varten hakija on toimittanut todistuksen avustajan tarpeesta sekä valokuvansa. Avustajakortti on ollut voimassa kolme vuotta.

Liikuntapalveluiden myöntämän avustajakortin rinnalla on ollut myös pitkään käytössä Kelan kautta haettava EU:n Vammaiskortti. Kymmenen vuotta myöntämisestä voimassa oleva Vammaiskortti on käytössä kaikissa EU-maissa, joten sitä voi hyödyntää laajasti sekä kotimaassa että ulkomailla.

EU:n vammaiskorttia voi hakea usealla virallisella päätöksellä. Hakija ei tarvitse erillistä päätöstä EU:n vammaiskortin hakemiseksi. Vammaiskortin voi saada, jos hakija on saanut myönteisen päätöksen jostakin seuraavasta etuudesta tai palvelusta. Mikäli päätös on tehty Kelassa, kopiota siitä ei tarvitse liittää hakemukseen.

Kelan etuudet ja palvelut:

-          alle 16-vuotiaan vammaistuki
-          16 vuotta täyttäneen vammaistuki
-          eläkettä saavan hoitotuki
-          kuulovammaisen tulkkauspalvelu (A)
-          kuulo- ja näkövammaisen tulkkauspalvelu (A)
-          puhevammaisen tulkkauspalvelu (A).

Muut päätökset:

-          vammaispalvelulain mukainen päivätoimintapäätös
-          vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelupäätös
-          sosiaalihuoltolain mukainen liikkumisen tuen päätös (ns. kuljetuspalvelupäätös)
-          päätös saattajapalvelusta (A) (osana vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelupäätöstä tai sosiaalihuoltolain mukaista liikkumista tukevaa päätöstä)
-          näkövammaiskortti (A)
-          omaishoitosopimus (vammaiskortti tarkoitettu omaishoidettavalle) (A)
-          vammaispalvelulain mukainen palveluasumispäätös (A)
-          päätös vammaispalvelulain mukaisesta henkilökohtaisesta avusta (A)
-          erityishuolto-ohjelman mukainen päätös ja siihen liittyvät palvelut (A)
-          erityisen tuen päätös (A)
-          hengityshalvauspäätös (A).

Edellä luetelluista A-kirjaimilla merkityillä päätöksillä Vammaiskorttiin voi saa A-merkinnän, millä osoitetaan tarve avustajaan tai tukihenkilöön. Vammaiskorttia käyttäviin kohteisiin ja palveluihin pääsee A-merkinnällä varustetulla kortilla kortin haltijan avustaja pääsääntöisesti maksutta.

EU:n Vammaiskortin hinta on 10 euroa ja maksu maksetaan joko tilaamisen yhteydessä tai laskulla. Kortti toimitetaan postitse noin kuukauden sisällä tilauksen maksamisesta.

Liikuntapalveluiden myöntämästä avustajakortista on perusteltua luopua ja siirtyä käyttämään ainoastaan EU:n Vammaiskorttia kaupungin liikuntapalveluissa. EU:n Vammaiskortin myöntäminen perustuu selkeisiin, sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden tekemiin arviointeihin ja päätöksiin. Kaupungin liikuntapalveluissa ei tämänkaltaista ammattiosaamista ole. EU:n Vammaiskortin hakuprosessin yhteydessä hakijan ei välttämättä tarvitse toimittaa arkaluontoisia terveystietojaan, etenkään, jos häntä koskevat päätökset on tehty Kelassa. Vammaiskortti on myös avustajakorttia monipuolisempi, sillä kortin kääntöpuolelle on mahdollista valita symboleita, jotka auttavat asiakaspalvelijaa ymmärtämään kortin haltijan tuen tarpeita, pelkkää avustajatarvetta laajemmin. Vammaiskortti on voimassa kymmenen vuotta, avustajakortti on ollut voimassa ainoastaan kolme vuotta. Laajasti käytössä olevalla Vammaiskortilla kortin haltija voi osoittaa avustajatarpeensa myös liikkuessaan eri puolilla Suomea.      

Kuvaus

Liikuntayksikön myöntämästä avustajakortista luopuminen ja kortin korvaaminen EU:n Vammaiskortilla

Päätös

Päätän, että Porin kaupungin liikuntapalveluiden myöntämästä avustajakortista luovutaan ja jatkossa avustajakorttia tiedustelevat henkilöt ohjataan tilaamaan EU:n Vammaiskortti. Aiemmin liikuntapalveluista myönnetyt ja edelleen voimassa olevat avustajakortit käyvät Porin kaupungin liikuntalaitoksissa 31.12.2024 asti. Vuoden 2025 alusta lähtien sisäänpääsyn yhteydessä avustajatarpeen osoittamiseksi käy ainoastaan A-merkinnällä varustettu EU:n Vammaiskortti.  

Allekirjoitus

Petteri Lahti, yksikön päällikkö, sivistystoimiala, liikuntayksikkö

Organisaatiotieto

Liikuntayksikkö