PRIDno-2024-1827
Porin kaupungin vapaa-ajan lautakunnan 12.12.2023 (§ 108) hyväksymän sivistystoimialan toimintasäännön mukaan tutkimusluvan myöntää yksikön päällikkö.
Satakunnan ammattikorkeakoulun sosiaalialan tutkinto-ohjelman ylemmän AMK:n opiskelija Jenni Ketola on hakenut sivistystoimialan nuorisoyksiköstä tutkimuslupaa opinnäytetyötä ”Ohjaamo Porin asiakaskyselyn kehittäminen laadun arvioimiseksi” varten.
Ohjaamoiden valtakunnallinen asiakaspalautekysely on Porin Ohjaamon käytössä keväisin muutaman viikon ajan. Porin Ohjaamolla on noussut tarve kehittää ympäri vuoden käytettävä palautekysely Ohjaamossa asiakkaina käyville nuorille, jotta heidän palautteensa ja toiveensa tulisivat esille säännöllisesti. Kyselyn avulla saadaan tietoa Ohjaamon palveluiden laadusta sekä kehitettyä toimintaa nuorten palvelutarpeita vastaavaksi.
Opinnäytetyö toteutetaan tutkimuksellisena kehittämistoimintana, jossa hyödynnetään toimintatutkimuksellista otetta. Opinnäytetyön myötä perustetaan ryhmä Ohjaamon asiantuntijoista, jonka tarkoituksena on osallistua asiakaspalautekyselyn kehittämistyöhön. Myös Ohjaamossa käyviä nuoria osallistetaan kehittämiseen mahdollisuuksien mukaan. Ohjaamoiden valtakunnallinen kysely toimii tietoperusteisena pohjana uuden kyselyn kehittämisessä.
Opinnäytetyö valmistuu loppuvuoteen 2024 mennessä.
Hakija on toimittanut tutkimussuunnitelman sekä muut pyydetyt selvitykset sivistystoimialalle. Tutkimukseen liittyvä vapaaehtoisuus, henkilötietojen käsittelyyn liittyvät asiat sekä muut käytännöt on selvitetty hakemuksessa riittävästi.
Myönnän tutkimusluvan oheisen kuvauksen mukaisesti Porin kaupungin nuorisoyksikössä. Osallistuminen Ohjaamon henkilökunnalle on vapaaehtoista. Hakijan tulee toimittaa valmis tutkimus maksutta nuorisoyksikön käyttöön.