Perustelut
Pihlavan torialueen yleissuunnitelma tuli ajankohtaiseksi Ympäristöministeriön koordinoiman ja ARA:n rahoittaman Lähiöohjelma 2020–2022:n myötä ja suunnitelma rahoitettiin kokonaisuudessaan ohjelman tuella. Pihlavaan kohdistuneen lähiöhankkeen Ympäristöministeriön strategian mukaiset tavoitteet olivat muun muassa asuinalueen viihtyisyyttä ja mainetta parantamalla lisätä turvallisuutta sekä vähentää ja ennaltaehkäistä segregaatiokehitystä.
Hankkeen alussa toteutettujen asukastilaisuuksien ja osallisuustoimien kautta kävi ilmi, että Pihlavan keskusta-alueen rakennetun ympäristön kunnon ja viihtyisyyden kehittäminen olisi oikea reitti edellä mainittujen päämäärien saavuttamiseksi. Tehokkaimmaksi ja lähiöohjelman resurssien saavutettavissa olleeksi keinoksi nähtiin Pihlavan torialueen suunnittelu ja erilaisten Pihlavaa koskevien toiveiden keskittäminen tähän suunnitelmaan.
Yleissuunnitelma tilattiin teknisen toimialan puitesopimuksen 2019–2021 mukaisesti Sitowise Oy:ltä ja suunnittelua koordinoi Lähiöohjelma 2020–2022:n Porin hankkeiden hankekoordinaattori Niilo Rinne. Suunnittelun ohjausryhmään kuului Rinteen ja Sitowisen suunnittelijoiden lisäksi Porin kaupungin viherrakennuttaja Pirjetta Sipiläinen-Salo, liikenneinsinööri Eija Riihimäki, piiripuutarhuri Kari Torniainen, Yyterinniemen osayleiskaavan vastaava asiantuntija Vuokko Kemppi-Vienoa sekä Helene Kaarnametsä.
Suunnitelman lähtötiedot kerättiin avoimella kyselyllä keväällä 2022. Samanaikaisesti, kun lähtötietokysely oli avoinna, toteutettiin Pihlavassa osallistava pop-up-tila Poris sekä Pihlavan torilla Pihlavan tori elää ja soi -tapahtuma, joissa molemmissa oli mahdollisuus antaa mielipiteensä ja keskustella torialueen ja Pihlavan kehittämisestä.
Torisuunnitelman osallisuustoimiin panostettiin erityisen paljon, sillä nämä toimet olivat torisuunnitelmaa laajemminkin lähiöohjelman tavoitteiden mukaisia esimerkiksi siten, että ne mahdollistivat Pihlavan mainetta parantavaa myönteistä viestintää sekä osallisuuden kokemuksia esim. musiikkiesitysten, yhteisötaiteen ja videon muodossa (katso kaupungin Youtube-kanava).
Lähtötietokyselystä, Poriksesta ja toritapahtumasta saadun palautteen pohjalta suunnittelijat loivat kolme luonnosta, joista ohjausryhmältä saadun palautteen pohjalta suunnittelijat toteuttivat kaksi luonnosta, jotka julkaistiin avoimesti kaupunkilaisten kommentoivaksi. Tämän kyselyn pohjalta toteutettiin yksi suunnitelma, josta järjestettiin hybridimuotoinen yleisötilaisuus Pihlavan koululla. Tästä tilaisuudesta saadun palautteen pohjalta yleissuunnitelma hiottiin suunnittelijoiden ja ohjausryhmän kesken valmiiksi nyt hyväksyttäväksi tarjottavaan muotoon. Seuraavissa suunnitteluvaiheissa laaditaan varsinaiset rakentamissuunnitelmat.
Suunnittelun lähtökohdaksi otettiin alueen muuttaminen torista eri käyttäjäryhmiä eri aikoina palvelevaksi monikäyttöiseksi ja viihtyisäksi puistomaiseksi julkiseksi tilaksi samalla torimyynnin ja tapahtumien edellytyksiä parantaen. Tälle alue antoi hyvät lähtökohdat, sillä suunnittelualue on tällä hetkellä noin puoliksi asfaltoitua toripintaa ja puoliksi nurmi-, pensan ja ketokasvillisuudesta sekä puustosta koostuvaa viheraluetta. Tämä tavoite näyttäytyy myös valmiin suunnitelman nimessä ”Pihlavan puistotori”.
Muita yleisiä tavoitteita olivat Pihlavan historian, virkistysreittien ja luontoarvojen esiin nostaminen sekä esteettömyyden, turvallisuuden ja eri ikä- ja käyttäjäryhmien huomioiminen. Historian ja luontoarvojen esiin nostamisen ja puistotorisuunnitelman tueksi toteutetaan vuonna 2023 lähiöohjelman resurssein myös Pihlavan virkistysreittien kehittämissuunnitelma, jossa luodaan pitkän aikajänteen suuntaviivat virkistysreittien saavutettavuuden parantamiselle sekä historian ja luontoarvojen nostamiselle vahvemmin osaksi Pihlavan ja koko Yyterinniemen alueen identiteettiä. Toteutuessaan uusi puistotori parantaa myös aluetiedon saavutettavuutta opastetaulujen karttojen, tekstien ja infografiikan muodossa virkistysreittien kehittämissuunnitelman mukaisella tavalla.
Suunnitelma valmistui joulukuussa 2022 ja se on hyväksytty teknisessä lautakunnassa 30.5.2023.
Hankkeelle on laadittu kustannusarvio 425 900 euroa (alv 0). Kustannusarvio ei sisällä maanalaisia rakenteita, kuten rakennekerroksia. Tarkempi kustannusarvio tulee laatia rakennussuunnitelman yhteydessä. Hankkeen toteuttamisaikataulu on avoin.
Liitteet:
Pihlavan Puistotorin yleissuunnitelma 21.12.2022
Pihlavan Puistotorin yleissuunnitelmaraportti 2.1.2023
Pihlavan Puistotorin yleissuunnitelma kustannuslaskelma 21.12.2022
Ehdotus
Esittelijä
-
Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi
Vapaa-ajan lautakunta päättää hyväksyä Pihlavan Puistotorin yleissuunnitelman.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.