Vapaa-ajan lautakunta, kokous 20.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 67 Liikunta- ja nuorisoyksikön päällikön virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen

PRIDno-2023-2336

Valmistelija

  • Taru Smolander, Palvelusuhdepäälikkö, taru.smolander@pori.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto päätti 27.3.2023 § 41 perustaa 1.8.2023 alkaen nuorisoyksikön päällikön viran. Liikunta- ja nuorisoyksikkö jakautuu 1.1.2024 lukien kahdeksi eri yksiköksi, joilla molemmilla on oma päällikkönsä. Nykyisen liikunta- ja nuorisoyksikön päällikön virantoimitusvelvollisuutta tulee uuden viran perustamisen vuoksi muuttaa siten, että hän vastaa jatkossa ainoastaan liikuntayksikön toiminnasta. Uuteen virkaan rekrytoidaan uusi viranhaltija julkisen haun kautta.

Kunnallisen viranhaltijalain 23 §:ssä säädetään, että toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä kunnan tai hyvinvointialueen viranomainen voi varattuaan viranhaltijalle tilaisuuden tulla kuulluksi päättää, että viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta muutetaan, jos toiminnan uudelleen järjestely tai muu perusteltu syy sitä edellyttää. Käsillä olevassa tilanteessa on kyse toiminnan uudelleen järjestelystä.

Virantoimitusvelvollisuuden muutos esitetään tehtäväksi 1.1.2024 lukien. Uusi päällikkö aloittaa tehtävässään elo-syyskuun aikana, mutta liikunta- ja nuorisoyksikön päällikölle toimintasäännöllä annettu toimivalta ja virkavastuu sisältyy 31.12.2023 asti nykyisen liikunta- ja nuorisoyksikön päällikön tehtävään. Sekaannusten välttämiseksi nimike esitetään henkilöstöjohtajalle muutettavaksi liikuntayksikön päälliköksi jo 1.8.2023 lukien. Syyskauden 2023 aikana uusi nuorisoyksikön päällikkö vastaa muutosprojektin johtamisesta kokonaisuudessaan. Toimintasäännön mukainen toimivalta ja virkavastuu siirtyy nuorisoyksikön osalta uudelle nuorisoyksikön päällikölle kuitenkin vasta 1.1.2024 lukien.

Nykyistä liikunta- ja nuorisoyksikön päällikköä on kuultu asiassa ja hän suhtautuu muutokseen positiivisesti.

Nimikkeen muuttaminen kuuluu konsernipalveluiden toimintasäännön mukaisesti henkilöstöjohtajan toimivaltaan.

Ehdotus

Esittelijä

  • Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Vapaa-ajan lautakunta päättää, että liikunta- ja nuorisoyksikön päällikön Petteri Lahden virantoimitusvelvollisuutta muutetaan 1.1.2024 lukien siten, että hänen toimivaltansa ja virkavastuunsa käsittää ainoastaan toimintasäännön mukaiset liikuntayksikön päällikön tehtävät. Syyskauden 2023 aikana hän ei ole vastuussa uuden yksikön rakentamiseen liittyvän muutosprojektin johtamisesta, vaan tämä vastuu kuuluu uuden nuorisoyksikön päällikön tehtäviin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Esteellisyys

  • Petteri Lahti

Kokouskäsittely

Merkitään, että yksikön päällikkö Petteri Lahti poistui kokouksesta esteellisenä (asianosaisjäävi) tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Asia koskee henkilökohtaisesti Petteri Lahtea.

Tiedoksi

Petteri Lahti, palvelussuhdepäällikkö