PRIDno-2023-3006
Tilayksikön päällikkö päättää yksikössään huoneenvuokrauksista, kun vuosivuokra on alle 50 000 euroa.
Noormarkun entisen taloustoimiston tilat ovat pitkään olleet tyhjillään. Erilaisille bändi- ja kulttuuritoimijoille tarjottavista tiloista on ollut huutava pula. Noormarkun taloustoimisto on herättänyt suurta kiinnostusta juuri tällaiseen tarkoitukseen. Talossa toimii jo ennestään mm. bändi ja maalaustaiteilija.
Tilat ovat herättäneet suurta kiinnostusta, ja kyselyjä tiloista bänditoimintaa varten tulee jatkuvasti. Tilat ovat suuruudeltaan suurimmaksi osaksi noin 14-15 neliötä, ja kunnoltaan erittäin vaihtelevia. Mitään kunnostustoimenpiteitä rakennukseen ei ole tarkoitus tehdä, vaan tilat vuokrataan siinä kunnossa kuin ne ovat vuokraushetkellä.
Vuokralainen otti yhteyttä puhelimitse ja ilmaisi kiinnostuksensa tilan vuokraamiseen.
Vuokralaiset huolehtivat omalta osaltaan omien tilojensa ja yhteisten tilojen siisteydestä. Tupakointi tiloissa on kielletty.
Päätän, että vuokrataan tilat Noormarkun taiteilijatalosta oheisen vuokrasopimuksen mukaan.