§ 90 Suunnittelutarveratkaisu ja poikkeaminen, Alakylä

Lataa 

PRIDno-2023-1527

Päätöspäivämäärä

25.9.2023

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Kaavatilanne

Ei asemakaavaa.

Pohjois-Porin oikeusvaikutuksettomassa osayleiskaavassa (hyv. 7.5.2001) maa- ja metsätalousvaltaista aluetta (M). Palstan halki sekä itäreunalle on osoitettu ulkoilureitti.

Satakunnan maakuntakaavassa matkailun kehittämisvyöhykettä, luontomatkailu (mv-3). Lisäksi osoitettu ohjeellinen ulkoilureitti. Satakunnan vaihemaakuntakaava 2:ssa Ahlaisten valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta.

Rakentamisrajoitus ja poikkeaminen

Rakennuspaikka on MRL 16 §:n mukaista suunnittelutarvealuetta.

Poiketaan rakennusjärjestyksen 20 §:stä, jonka mukaan rakentamisen määrä asemakaava-alueen ulkopuolella saa olla enintään 600 k-m².

Naapurien kuuleminen

Hakija on kuullut naapurit. Naapureilla ei ole huomautettavaa hankkeesta. (MRL 173 §)

Asian harkinta

Hakemuksen perusteluiden mukaan hallin pääasiallinen käyttötarkoitus tulee olemaan kuivan hiekoitussepelin varastointi tulevan talven tarpeita varten. Materiaali valmistetaan kesällä ja varastoidaan suoraan tuotannosta halliin. Varastotilan pitää olla riittävän suuri, jotta kuivaa sepeliä riittää koko talven ajaksi.

Asia on ollut esillä elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtajan asettamassa rakennus- ja poikkeamislupatyöryhmässä. Työryhmä puoltaa hakemusta. Rakennuspaikka sijaitsee hakijan kiviainesottamon välittömässä läheisyydessä ja tukee siten olemassa olevaa toimintaa. Ympäristövaikutusten vuoksi kaivualueen lounaisreunaan, Isokorventien puoleiseen reuna-alueeseen tulee ympäristöluvan mukaisesti jättää 15 metrin suojakaista, jonka puusto säilytetään. Hakemuksen mukainen rakentaminen ei aiheuta haittaa asemakaavoitukselle, yleiskaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Rakentaminen on sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palvelujen saavutettavuuden kannalta sekä maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista. (MRL 137 §) Poikkeamiselle rakennusjärjestyksen enimmäisrakennusoikeudesta on erityinen syy, eikä poikkeaminen aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueen käytön muulle järjestämiselle. Rakentaminen ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteitten saavuttamista eikä vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteitten saavuttamista. (MRL 171 §)

Työryhmä esittää suunnittelutarveratkaisun ja poikkeamisen myöntämistä.

Päätösvallan peruste

Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristötoimialan toimintasäännön 16 §:n mukaan toimialajohtaja päättää muista kuin hallintosäännön 27 §:n 8. ja 9. kohdan tarkoittamista suunnittelutarveratkaisuista ja poikkeamisista MRL 171 §:n perusteella.

Kuvaus

Rakennushanke

1001 m²:n pressuhallin rakentaminen.

Rakennuspaikka

Palsta kiinteistöstä Kalliorinne I 609-401-1-183. Palstan pinta-ala on noin 3,6 ha. Palsta on rakentamaton.

Päätös

Päätän myöntää haetun suunnittelutarveratkaisun ja poikkeusluvan rakennus- ja poikkeuslupatyöryhmän esityksen mukaisesti. Kaivualueen lounaisreunaan, Isokorventien puoleiseen reuna-alueeseen tulee ympäristöluvan mukaisesti jättää 15 metrin suojakaista, jonka puusto säilytetään

Päätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta lukien. Ennen rakennustoimenpiteisiin ryhtymistä on haettava suunnittelutarveratkaisua vastaavaa rakennuslupaa suunnittelutarveratkaisun voimassaoloaikana.

Päätöksen valmistelusta ja käsittelystä peritään 500 euron maksu kaupunginvaltuuston 28.2.2022 (§ 30) hyväksymän taksan 54 §:n perusteella.

Allekirjoitus

Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Elinvoima- ja ympäristötoimiala