§ 32 Urheilukeskuksen sisäisen opastuksen suunnittelu

Lataa 

PRIDno-2023-3867

Päätöspäivämäärä

23.10.2023

Päätöksen tekijä

Infrajohtaminen toimintayksikön esimies

Päätöksen peruste

Teknisen toimialan toimintasäännön mukaan toimintayksikön esimies päättää suunnittelu-, urakka-, hankinta- ja palvelusopimukset, kun arvo on enintään 60 000 euroa.

 

Kuvaus

Porin urheilukeskuksen sisäisen opastuksen parantamistarve on noussut viime vuosien aikana esille urheilukeskuksen kehittämistä koskevissa yhteistyöpalavereissa. Opastuksen parantamiseksi perustettiin joulukuussa 2022 työryhmä, joka on vuoden 2023 aikana käynyt läpi nykytilannetta sekä parantamistarpeita. Nykytilanne on kartoitettu maastokatselmuksin, joissa muun muassa Porin metsän nykyiset opasteet on valokuvattu ja digitoitu sähköiseen paikkatietojärjestelmään.

 Katuverkon opasteiden osalta on jo omatoimisesti laadittu alustava parantamissuunnitelma kevään 2023 aikana, mutta Porin metsän osalta kaupungin omat resurssit eivät ole riittävät. Työryhmä päätyi pyytämään Urheilukeskuksen opastesuunnittelusta tarjouksen Staart Oy:ltä, joka on vastannut myös Kirjurinluodon ja Yyterin opasteiden suunnittelusta. Urheilukeskus ja Kirjurinluoto ovat osa Kansallista kaupunkipuistoa, joten on tärkeää, että opasteet ovat sukunäköisiä. Suunnittelutoimeksianto pitää sisällään aineistojen suunnittelun (opastekylttien ja infotaulujen sisältö ja ulkoasu, graafiset elementit) sekä projektin johdon.

 Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta. Hankinnan ennakoitu arvo on 11.700 €. Hankinta toteutettiin pyytämällä sähköpostitse tarjous Staart Oy:ltä, joka on tarjouksen pyytämisen aikaan ollut Porin kaupungin puitesopimuskumppani.

 Suunnittelutoimeksianto alkaa, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman.

Päätös

Päätän, että Urheilukeskuksen sisäisen opastuksen suunnittelu tilataan Staart Oy:ltä.

Allekirjoitus

Sanna Välimäki, Infrajohtamisen toimintayksikön esimies, Tekninen toimiala, Infrayksikkö

Organisaatiotieto

Infrayksikkö