Kaupunginhallitus, kokous 20.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 463 Vuoden 2023 lainanotto erä 3

PRIDno-2023-3796

Valmistelija

  • Mari Häyhtiö, Rahoituspäälikkö, mari.hayhtio@pori.fi

Perustelut

Tarjousvertailu tulee viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 7 §:n 2 momentin mukaan julkiseksi vasta, kun sopimus on tehty. Tarjoajilla on kuitenkin asianosaisina oikeus saada tieto tarjousvertailusta. 

Vuoden 2023 talousarviossa kaupunginvaltuusto on myöntänyt kaupunginhallitukselle oikeuden päättää vuoden 2023 talousarviolainojen ottamisesta talousarvion rahoitusosassa esitetyn lainanottoon varatun summan puitteissa. Talousarvion rahoitusosassa on osoitettu pitkäaikaisten lainojen lisäykseen 60,5 miljoonaa euroa. Tästä on käytetty kaupunginhallituksen 19.12.2022 ja 19.6.2023 tekemien päätöksien perusteella yhteensä 43,0 miljoonaa euroa.

Vuoden 2023 kolmannen lainatarjouskierroksen osalta pyydettiin tarjoukset 17,5 miljoonan euron määräisestä 10 vuoden velkakirjalainasta. Kyseinen laina tullaan nostamaan yhdessä erässä. Tarjoukset pyydettiin 6 kuukauden euribor korkosidonnaisuudella. 

Lainatarjoukset pyydettiin kahdeksalta rahoituslaitokselta ja tarjoukset saatiin määräajan puitteissa kolmelta rahoittajalta.

Tarjoukset eroavat toisistaan rahoittajan perimän marginaalin, kulujen ja hintakatkojen osalta. Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen teki 5 vuoden marginaalin pysyvyydellä Kuntarahoitus Oyj. Tarjouksessa korko sidotaan 6 kuukauden euribor -viitekorkoon lisättynä 0,17 prosenttiyksikön marginaalilla.

Lainakilpailutusaineisto kokonaisuudessaan on nähtävänä kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, vt. rahoitusjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää ottaa Kuntarahoitus Oyj:ltä 17,5 miljoonan euron suuruisen velkakirjalainan 10 vuoden laina-ajalla ja sidottuna 6 kuukauden euribor-viitekorkoon lisättynä 0,17 %-yksikön marginaali 5 vuoden marginaalin pysyvyydellä. Luoton kokonaiskorko sisältäen marginaalin on aina vähintään 0 %. Korot ja tasalyhennykset peritään puolivuosittain. Kuntarahoitus ei peri kuluja lainan nostosta eikä erääntyvistä eristä. Samalla kaupunginhallitus valtuuttaa vt rahoitusjohtajan allekirjoittamaan kaupungin puolesta tarvittavat laina-asiakirjat sekä tekemään niihin tarvittaessa pieniä teknisiä muutoksia.

Pöytäkirja tämän asiakohdan osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

__________________

Merkitään, että Markku Koppelomäki saapui kokoukseen ennen tämän asian käsittelyä kello 8.20.

Merkitään, että Arja Laulainen poistui esteellisenä (yhteisöjäävi, Länsi-Suomen Osuuspankin hallintoneuvoston jäsen) tämän asian käsittelyn ajaksi.

Merkitään, että Aila Haikkonen poistui esteellisenä (yhteisöjäävi, Länsi-Suomen Osuuspankin edustajiston jäsen) tämän asian käsittelyn ajaksi.

Merkitään, että Bia Kaski poistui esteellisenä (osallisuusjäävi, läheinen on palvelussuhteessa tarjoajaan) tämän asian käsittelyn ajaksi.

Puheenjohtajana tämän asiakohdan ajan toimi Sampsa Kataja.

Toisena pöytäkirjantarkastajana tämän asian osalta toimi Tuomas Koivisto.

Esteellisyys

  • Arja Laulainen, Aila Haikkonen, Bia Kaski

Tiedoksi

Tarjouksen jättäneet, Omistajaohjaus- ja rahoitusyksikkö rahoitusasiantuntija.

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.