§ 16 Ketun, supikoiran, rusakon ja metsäkauriin pyyntilupa, Lännen Erästäjät ry

Lataa 

PRIDno-2022-6896

Päätöspäivämäärä

15.12.2023

Päätöksen tekijä

Yksikön päällikkö, suunnittelu- ja kehittämisyksikkö

Päätöksen peruste

Elinvoima- ​ja ympäristötoimialan toimintasäännön mukaan (19 §) ketun,​ supikoiran, ​rusakon ja metsäkauriin pyyntiluvat kaupungin omistamilla kiinteistöillä myöntää suunnittelu- ​ja kehittämisyksikön päällikkö.

Kuvaus

Lännen Erästäjät ry on hakenut lupaa kettujen, ​supikoirien, ​rusakoiden ja metsäkauriiden metsästämiseen Hevosluodon siirtolapuutarhan alueella ja sen välittömässä ympäristössä 13.1. ja 24.2.2024. Alueella on toteutettu vastaavia pyyntejä aikaisemminkin Luodon Siirtolapuutarhayhdistys ry:n pyynnöstä,​ eikä toiminnasta ole aiheutunut ulkopuolisille häiriötä.

Rusakot ja kauriit aiheuttavat haittaa siirtolapuutarhan istutuksille,​ minkä lisäksi pienpetojen (kettu,​supikoira) pyyntiä tehdään riistanhoidollisista ja linnustonsuojelullisista syistä.

Aseina ovat hauliaseet ja koirina karkottavia sekä noutavia koiria.

Päätös

Myönnän Lännen Erästäjät ry:lle luvan kettujen,​ supikoirien, ​rusakoiden ja metsäkauriiden pyyntiin 13.1.2024 sekä kettujen,​ supikoirien ja rusakoiden pyyntiin 24.2.2024 päätöksen liitteenä olevan kartan mukaisella alueella seuraavin ehdoin:

1) Alueen muuta virkistyskäyttöä ei vaikeuteta kohtuuttomasti.
2) Jahdin saalistiedot toimitetaan Porin kaupungin elinvoima- ​ja ympäristötoimialalle 31.3.2024 mennessä kirjallisesti tai sähköpostitse (Porin kaupungin elinvoima-​ ja ympäristötoimiala/ Outi Aalto, ​PL 121, ​28101 Pori tai outi.aalto@pori.fi).

 

Käsittelymaksu ja sen määräytyminen

Tästä lupapäätöksestä perittävä maksu on 60 euroa. Maksu perustuu Porin kaupungin elinvoima- ​​ja ympäristölautakunnan 24.11.2021 hyväksymään ympäristönsuojeluviranomaisen taksaan.

Allekirjoitus

Seppo Salonen, yksikön päällikkö, Elinvoima- ja ympäristötoimiala, suunnittelu- ja kehittämisyksikkö

Organisaatiotieto

Suunnittelu- ja kehittämisyksikkö