§ 7 Kokoelmahankintapäätös_7/2023

Lataa 

PRIDno-2022-6269

Päätöspäivämäärä

19.12.2023

Päätöksen tekijä

Taidemuseon johtaja

Päätöksen peruste

Kokoelmahankintatyöryhmä on arvioinut hankintaperustetta kokoelmien kartoitusta ohjaavien kriteerien pohjalta:

Hankittava teos dokumentoi taidemuseon omaa näyttelyohjelmaa. Teos vastaa kokoelmapolitiikassa määriteltyihin näyttelytoiminnan linjauksiin, jotka ohjaavat myös kokoelmanmuodostuksen suuntaa: ”Eurooppalainen ja glokaali paikkaerityisyys: siirtymiä tilaan, arkkitehtuuriin ja yhteiskuntaan” ja ”Taiteen ja elämän rajankäyntiä”: Fluxus, käsitetaide, ympäristötaide”.

Azar Saiyarin teoksia on esitetty kansainvälisillä elokuva- ja mediataidefestivaaleilla, gallerioissa, museoissa ja televisiossa. Syksyllä 2022 hänet palkittiin mediataiteelle myönnettävällä AVEK-palkinnolla. Saiyarin teoksia on Nykytaiteen museo Kiasman ja HAM Helsingin taidemuseon kokoelmissa. 

Hankittavalla teoksella on erityinen paikallinen ja maakunnallinen ulottuvuus: teos liittyy sisällöllisesti alueen paikallishistoriaan, erityisesti jokivarren alueen historiaan. Teos käsittelee alueen teollistumista esimerkiksi suhteessa raakkujen pyynnin perinteisiin. Taiteilija on käyttänyt teoksessaan Satakunnan Museon arkistomateriaaleja. Teos kommentoi mielenkiintoisella tavalla museokokoelmia ja museaalista toimintaa. 

Teoksen valmistamisessa Saiyar on hyödyntänyt filmin käsinkehittämisen tekniikoita, jotka tuovat teokselle erityisen visuaalisen ilmeensä, ja tuovat esiin digitaalisen ja analogisen kuvaamisen traditioihin liittyviä käsitteitä.

Kokoelmassa ei entuudestaan ole Saiyarin teoksia. Hänen videoteoksensa History Bleeds Under Your Fingernails esitettiin Porin taidemuseon Rappu-tilassa vuonna 2017.

Teos dokumentoi Porin Museoiden yhdistymiseen liittyvää hallinnollista muutosta, koska on esillä museoiden yhteisnäyttelyssä. Teos on taidemuseon oma komissio. Se oli yksi näyttelykävijöiden suosikeista. 

Porin taidemuseon kokoelmahankintatyöryhmä on tehnyt hankintapäätöksen kokouksessa 13.12.2023. Ryhmään kuuluvat kokoelmayksikön intendentti Anni Saisto, kokoelma-amanuenssi Jasmin Lehtiniemi, museomestari Henri Smura, konservaattori Janita Nieminen, näyttelypalveluiden intendentti Arttu Merimaa, yleisötyön intendentti Mirja Ramstedt-Salonen ja taidemuseonjohtaja Anni Venäläinen. 

Sivistystoimialan toimintasäännön §25 mukaan perusyksikön esimies päättää perusyksikön kokoelmapolitiikasta ja kokoelma-aineistoista. 

  

Näyttelyintendentti Arttu Merimaa 

Edellä todetuin perustein esitän, että Azar Saiyarin teos Aurinkokirja (2023) hankitaan Porin kaupungin taidekokoelmaan hintaan 7000 euroa (alv 0%).  

Kuvaus

Azar Saiyar

Aurinkokirja, 2023

Video, kesto: 9:20

Editio 5+1

Hinta: 7000 € (alv 0%) 

 

Porin taidemuseon ja Satakunnan museon yhteisessä Otos, jälki, henki -näyttelyssä kuvataiteilijat perehtyivät Satakunnan museon historiallisiin kokoelmiin ja hyödynsivät niitä uusien näyttelyteosten aiheiden suunnittelussa ja teosten valmistamisessa.  Liikkuvan kuvan parissa työskentelevä taiteilija Azar Saiyar rakentaa teoksensa usein erilaisten arkistomateriaalien ja löydettyjen kuva-aineistojen pohjalta. Otos, jälki, henki -näyttelyä varten Saiyar on tutustunut Satakunnan Museon filmi- ja videoarkistoon, ja nostanut sieltä esiin tiettyjä kuvakokonaisuuksia. Arkistomateriaalien ohella teosta varten on kuvattu otoksia museon varastoista ja arkistoista. Arkistojen parissa työskentely toimii Saiyarille vuoropuheluna oman itsensä ulkopuolisten toimijoiden, taustojen ja lähtökohtien kanssa.  

Museon filmiaineistot keskittyvät pääosin alueen elämän, kulttuurin ja teollisuuden kuvaamiseen. Filmiaineistojen kohdalla taltioituminen museon arkistoon näyttäytyy sattumanvaraisena - mistä ja miten kyseiset filmit ovat löytäneet tiensä museolle. Saiyar kiinnostui filmejä selatessaan erityisesti aineistoista, joissa alueen vesistöt ja ihmisten suhde niihin oli esillä. Yhtenä keskeisenä aineistona teoksessa on toiminut jokihelmisimpukoiden eli raakkujen pyyntiä kuvaava filmi. Jo filmin kuvaamisen hetkellä raakut olivat Suomessa uhanalaisia jokivarsien raskasteollisuudesta, tukinuitosta ja 1900-luvun alun massapyynnistä johtuen ja raakkujen pyyntiin liittyvä elämäntyyli oli katoamassa. Saiyarin teos nivoo yhteen eri aikajänteitä. Teos nostaa esiin historiaan kiinnittyneitä ihanteita ja ajattelumalleja sekä nykyhetken luonteeseen liittyvää kerroksellisuutta, jossa jotain mennyttä putkahtaa aina esiin nykyisyyden raoista. 

 

 

 

Päätös

Edellä mainituin perustein päätän, että seuraava Azar Saiyarin teos hankitaan Porin kaupungin taidekokoelmaan näyttelyintendentti Arttu Merimaan esityksen mukaisesti:

Aurinkokirja, 2023

Video, Kesto: 9:20

Editio 5+1

Hinta: 7000 € (alv 0%) 

 

Allekirjoitus

Anni Venäläinen, taidemuseon johtaja, sivistystoimiala, kulttuuriyksikkö, Porin taidemuseo

Organisaatiotieto

Kulttuuriyksikkö