Perustelut
Satakunnan Museo toimii museolain (314/2019) mukaisena alueellisena vastuumuseona hoitaen lain määrittelemää museotyön edistämistehtävää sekä kulttuuriympäristötehtävää. Tähän sisältyy velvollisuus hoitaa lakiin perustuvat rakennusperinnön ja arkeologian viranomaistehtävät koko maakunnan alueella. Satakunnan Museo on ainoa näitä tehtäviä hoitava viranomainen maakunnassa.
Museossa työskentelee tällä hetkellä yksi rakennustutkija, jonka vastuualueena on koko maakunnan rakennusperintö. Hänen työtehtäviään ovat mm. kaavoitusta, erilaisia maankäyttöhankkeita ja rakennetun kulttuuriympäristön muutoksia koskevien asiantuntijalausuntojen laatiminen sekä neuvotteluihin osallistuminen. Rakennustutkija vastaa maakunnan historiallisen rakennuskannan ja kulttuuriympäristön inventointitietojen ylläpidosta, jakelusta ja tiedon saatavuuden kehittämisestä esim. tietojärjestelmissä. Tehtäviin kuuluu myös rakennetun ympäristön inventointien edistäminen ja ohjaaminen alueen kunnissa sekä suojelukysymyksistä tiedottaminen ja neuvonta. Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.
Kulttuuriympäristön toimintaympäristö on muuttunut viime vuosina ja viranomaistyön määrä on selvästi kasvanut:
Satakunnan Museon antamat lausunnot ja kannanotot vv. 2018-2023
2018
|
2019
|
2020
|
2021
|
2022
|
2023
|
315
|
332
|
374
|
473
|
549
|
540
|
Tulevat lakimuutokset, kiihtyvä vihreän energian rakentaminen, hyvinvointialueen rakennusten tilanne, meneillään olevat kouluverkkouudistukset sekä peruskorjausiän saavuttanut ja lisääntyvän purkupaineen alla oleva moderni rakennusperintö tulevat lisäämään kulttuuriympäristötyön viranomaistehtäviä entisestään. Jotta Satakunnan Museo kykenee hoitamaan lain sille määräämät tehtävät ja toimimaan rakennushankkeiden vaatimien määräaikojen puitteissa, museoon tulee rekrytoida toinen rakennustutkija.
Kaupunkiorganisaation näkökulmasta toisen rakennustutkijan työpanos mahdollistaa entistä sujuvamman yhteistyön kaupungin sisällä niin omissa rakennus- ja korjaushankkeissa kuin suojelukysymyksiin liittyvissä rakennuslupaprosesseissa. Myös esimerkiksi kaupungin strategiassa ja kehittämisessä suuressa roolissa olevat kestävä kehitys ja kiertotalous ovat tiiviisti yhteydessä kulttuuriympäristötyöhön, sillä säilyttäminen ja korjaaminen ovat keskeisiä keinoja rakentamisen päästöjen hillitsemisessä. Kestävän kaupunkisuunnittelun vahvistamiseksi ja kaupungin tavoitteiden saavuttamiseksi rakennusperintöön liittyvää asiantuntemusta organisaatiossa tulee vahvistaa.
Satakunnan Museon toimintaan osoitettu valtionosuus on vuodesta 2019 vuoteen 2024 kasvanut kaikkiaan 277 195 euroa, mikä kattaa uuden viran kustannukset. Uuden rakennustutkijan palkkaan on osoitettu Satakunnan Museolle 50 000 euron määräraha kaupungin talousarviossa 2024. Rakennustutkijoiden välinen tarkka työnjako sovitaan uuden rakennustutkijan aloitettua työnsä valittavan henkilön kokemus ja osaamisalueet huomioiden.
Ehdotus
Esittelijä
-
Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi
Vapaa-ajan lautakunta päättää hyväksyä rakennustutkijan viran perustamisen Satakunnan Museoon ja lähettää asian päätettäväksi kaupunginhallitukselle.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
___
Merkitään, että seuraavaksi käsiteltiin asiakohta § 8.