§ 2 Vieraanvaraisuuden osoittaminen, Kansalaisopistojen liitto

Lataa 

PRIDno-2024-143

Päätöspäivämäärä

16.1.2024

Päätöksen tekijä

Kaupunginjohtaja

Päätöksen peruste

Kaupunginhallituksen päätös 10.6.2019, § 338 Ohje edustamisesta sekä tilaisuuksien tarjoiluista.

Hallintosääntö 35 §

Kuvaus

Porin kaupungille on osoitettu anomus vieraanvaraisuudesta koskien Kansalaisopistojen liitto KoL ry:n valtakunnalista Tammiseminaaria, joka järjestetään 25.–26.1.2024 Porissa. Kaksipäiväisen Tammiseminaari järjestetään yhteistyössä Porin seudun kansalaisopiston ja Otsolan kansalaisopiston kanssa.

Tammiseminaari kerää paikan päälle Poriin arviolta noin 80–120 henkeä kahden päivän ajaksi aikuiskoulutuksen ajankohtaisen asioiden ääreen. Lisäksi tapahtumaan voi osallistua hybriditoteutuksena myös verkon kautta. Seminaari on suunnattu oppilaitosjohdolle eli osallistujina on pääasiassa kansalaisopistojen rehtoreita, apulaisrehtoreita sekä sivistystoimenjohtajia kautta maan. Vuosittainen Tammiseminaari järjestetään vuorollaan eri kaupungeissa. Vuorossaan 45.  pidetään tulevana vuonna Porissa, jossa on kerran aikaisemminkin (vuonna 2007) järjestetty Tammiseminaari. 

Kansalaisopistojen liitto anoo, että Porin kaupunki osoittaisi vieraanvaraisuutta kaupungin vastaanoton muodossa (cocktailtilaisuus) seminaarin osallistujille torstaina 25.1.2024 klo 19–20:30. Tilaisuuteen olisi tulossa arviolta 80–120 vierasta. 

Päätös

Päätän, että Porin kaupunki järjestää Kansalaisopistojen liiton Tammiseminaarin yhteyteen cocktailtilaisuuden kaupungintalolla 25.1.2024 klo 19–20:30, noin 80-120 vieraalle.

Tilaisuudesta aiheutuvat kustannukset maksetaan kaupunginhallituksen käyttöön varatusta määrärahasta.

Kaupunginhallitus päättää vastaanoton isännyydestä.

Allekirjoitus

Lauri Inna, kaupunginjohtaja

Organisaatiotieto

Konsernipalvelut