§ 6 Ennakkoavustuksen myöntäminen, Satakunnan Elämän Leipä Sinulle ry

Lataa 

PRIDno-2024-496

Päätöspäivämäärä

6.2.2024

Päätöksen tekijä

Talous- ja hallintojohtaja

Päätöksen peruste

Toiminta-avustuksia koskeva päätösvalta on vapaa-ajan lautakunnalla. Strategia- ja hyvinvointiyksikkö vastaa Ruoka-apua ja yhteistyötä Satakuntaan -valtionavustushankkeen hallinnoinnista. Talous- ja hallintoyksikkö huolehtii avustusten maksatuksesta. Ruoka-aputoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi ennakkoavustuksen maksamisesta on tarpeen tehdä päätös kiireellisesti. Konsernipalveluiden toimintasäännössä määritelty yksikön johtajan hankintavaltuus on 50 000 euroa.

Kuvaus

Satakunnan Elämän Leipä Sinulle ry on ruoka-aputoimintaa järjestävä, hävikki- ja ylijäämäruokaa Porissa viitenä päivänä viikossa jakava yhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Pori. Toiminta pohjautuu pääasiassa vapaaehtoisvoimin tehtävään työhön, jota rahoitetaan lahjoitusvaroin sekä avustuksilla. Yhdistyksellä on taloudellisia haasteita.

Yhdistys on mukana Porin kaupungin hallinnoimassa Ruoka-apua ja yhteistyötä Satakuntaan -valtionavustushankkeessa yhtenä osatoteuttajana. Sosiaali- ja terveysministeriön myöntämän valtionavustuksen kokonaismäärä Satakuntaan vuonna 2024 on 73 410 euroa, josta yhdistyksen osuus on 12 022,43 euroa. Valtionavustusta jaetaan osatoteuttajille ruoka-aputoiminnan järjestämisestä aiheutuviin kuluihin. Valtionavustus kattaa osan toiminnan kustannuksista.

Yhdistys on lisäksi hakenut Porin kaupungilta toiminta-avustusta vuodelle 2024 hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämiseen. Vapaa-ajan lautakunta käsittelee avustusten myöntämistä kokouksessaan 13.2.2024. Hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen toiminta-avustusten avustusohjeissa ruoka-aputoiminta on kirjattu yhdeksi kahdeksasta painopistealueesta.

Satakunnan Elämän Leipä Sinulle ry on pyytänyt 23.1.2024 päivätyllä kirjeellä Porin kaupungilta valtionavustuksen maksatuksen kiirehtimistä ja avustusennakon maksamista yhdistyksen toimintaedellytysten turvaamiseksi. 

Päätös

Päätän, että Ruoka-apua ja yhteistyötä Satakuntaan –valtionavustushankkeen avustuksesta maksetaan Satakunnan Elämän Leipä Sinulle ry:lle ennakkoon yhdistyksen osuus 12 022,43 euroa. Yhdistys vastaa valtionavustushankkeen edellyttämällä tavalla avustuksen käytöstä, raportoinnista sekä mahdollisesta takaisinperinnästä.

Päätän myös myöntää yhdistykselle hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen toiminta-avustuksesta 10 000 euron ennakkomaksun. Ennakkomaksu sisältyy vapaa-ajan lautakunnan myöhemmin myöntämään avustussummaan ja se vähennetään täysimääräisesti avustuksen tulevista maksatuksista. Mikäli avustusta ei myönnetä, peritään ennakkoon maksettu avustussumma yhdistykseltä takaisin.

Allekirjoitus

Tuomas Hatanpää, talous- ja hallintojohtaja, konsernipalvelut

Organisaatiotieto

Talous- ja hallintoyksikkö