§ 16 Tutkimuslupa IDS-2 suomalainen standardointitutkimus

Lataa 

PRIDno-2024-1079

Päätöspäivämäärä

12.3.2024

Päätöksen tekijä

Yksikön päällikkö, opetusyksikkö

Päätöksen peruste

Tutkimuksen pohjalta saadaan käyttöön psykologinen arviointimenetelmä, jonka avulla aikaisempaa paremmin voidaan arvioida erilaisia kehityksellisiä vaikeuksia, esimerkiksi oppimisvaikeuksia tai kielellisiä vaikeuksia. Tästä on hyötyä myös Porin kouluille, kun niissä työskentelevät psykologit saavat aiempaa parempia menetelmiä käyttöönsä. Tutkimuslupapyynnöstä on keskusteltu Kuninkaanhaan koulun ja Porin lukion rehtoreiden kanssa ja pohdittu tutkimuksen hyötyjä ja sen oppilaitokselle aiheuttamaa työtä.

Kuvaus

[peitetty] on hakenut sivistystoimialalta tutkimuslupaa ”IDS-2 suomalainen standardointitutkimus” varten. Tutkimuksen tavoitteena on laatia suomalaiset normit IDS-2-testille. Se on psykologien käyttöön tarkoitettu laaja kognitiivisten toimintojen ja kehityksellisten taitojen testimenetelmä 5 – 20-vuotiaille. Tutkimuslupaa on haettu Kuninkaanhaan kouluun ja Porin lukioon. Suunniteltu otoskoko Porissa on noin 40 ja koko Suomessa noin 1700. Aineistoa kerätään 18.3.2024-31.12.2025. Tutkimuksen kohteena oleville oppilaille/opiskelijoille tehdään psykologinen tutkimus. Arvioitu tutkimuksen valmistumisaika on 1.3.2026. Hakija on toimittanut pyydetyt selvitykset sivistystoimialalle. Tutkimukseen liittyvä vapaaehtoisuus, henkilötietojen käsittelyyn liittyvät asiat ja muut käytännöt on selvitetty hakemuksessa riittävästi.  Sivistystoimialan toimintasäännön mukaisesti tutkimusluvan myöntää opetusyksikön päällikkö.

Päätös

Myönnän tutkimusluvan oheisen kuvauksen mukaisesti Kuninkaanhaan koulussa 18.3.2024-31.12.2025. Osallistuminen on koululle, henkilökunnalle ja oppilaille vapaaehtoista.

En myönnä tutkimuslupaa Porin lukioon.

Allekirjoitus

Taneli Tiirikainen, yksikön päällikkö, sivistystoimiala, opetusyksikkö

Organisaatiotieto

Opetusyksikkö