§ 17 Toimintatonnin myöntäminen, kahden viikon tapahtumasarja

Lataa 

PRIDno-2023-4260

Päätöspäivämäärä

20.3.2024

Päätöksen tekijä

yksikön päällikkö, liikuntayksikkö

Päätöksen peruste

Porin kaupungin avustusperiaatteet hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 28.9.2020 § 501. Uusin päivitys avustusperiaatteisiin on tehty kaupunginhallituksessa 29.01.2024 § 38. Kaupungin myöntämillä avustuksilla tuetaan toimintaa, joka tähtää kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.

Toimintatonni on tarkoitettu rajatun osallistujaryhmän kertaluonteisen toiminnan tai tapahtumasarjan mahdollistamiseen. Toiminnan on tärkeää olla kaikille saavutettavissa olevaa, mutta sen ei kuitenkaan tarvitse olla kaikille avointa. Toiminnan pitää linkittyä porilaisten osallisuuden, hyvinvoinnin, terveyden tai turvallisuuden edistämiseen ja sen pitää kohdistua porilaisiin tai tapahtua Porissa. Toimintatonni voidaan myöntää kuluvana vuotena tapahtuvaan toimintaan ja sen käytöstä on raportoitava vuoden loppuun mennessä. Toimintatonni voidaan myöntää esimerkiksi uudenlaisen toiminnan kokeilemiseen tai käynnistämiseen, yleisötilaisuuden, seminaarin tai pienimuotoisen tapahtuman järjestämiseen. Toimintatonnia ei voi saada toimintaan, johon hakija saa Porin kaupungin toiminta-avustusta. Avustusta ei myönnetä: yhdistyksen tai seuran perustoimintaan,vuosittain toistuviin tapahtumiin, julkaisujen tekemiseen, ammattilaisille suunnattuihin koulutuksiin, seminaareihin tai verkostotapahtumiin, henkilökohtaiseen apurahaan, sosiaali- ja terveydenhuoltoon kiinteästi liittyvään toimintaan, käyttöomaisuushankintoihin, myytävän tuotteen valmistamiseen, yhdistyksen tai yksityishenkilön merkkivuosijuhliin. Lisäksi tulee huomioida, että avustusta ei voi käyttää toistuvasti samaan tai samankaltaiseen toimintaan. Avustus saa sisältää korkeintaan 40 % palkkoja tai palkkioita.

Toimintatonnien arviointiryhmä toteaa, että hakemus ei täytä avustusperiaatteisiin kirjattuja yleisiä avustuksen myöntämisen kriteerejä. Hakemuksesta ilmenee, että toiminta ei ole uutta tai uudenlaista toimintaa, vaan vastaavaa toimintaa on järjestetty aiemminkin samalle kohderyhmälle, samassa paikassa. 

Arviointiryhmä esittää, että Toimintatonnia ei myönnetä.

Avustusperiaatteiden (KH 29.01.2024 § 38) mukaan Toimintatonnit myönnetään vapaa-ajan lautakunnan alaisen viranhaltijan päätöksellä. 

 

Kuvaus

[peitetty] hakee 23.1.2024 saapuneella avustushakemuksella Toimintatonnia, 1000€, kahden viikon aikana järjestettävään tapahtumasarjaan Yhteisötalo Otavassa. Viikkotapahtumat sisältävät naisten ja miesten saunavuorot maanantaisin, ohessa keskustelua ja mahdollinen ruokailu, muuta ohjelmaa esimerkiksi karaokea. Tiistai - perjantai välisenä aikana järjestetään samalle kohderyhmälle peliryhmä vapaan juttelun kera, kesto noin yksi tunti. Kävijöiden kesken pohdittaisiin mahdollisuutta perustaa yhdistys tapahtumien jatkamiseen ja jonkun päivän tapahtumatunnin voisi käyttää päässä laskemisen opettamiseen ja kokkailuun. Mukaan voisi ottaa myös laskujenmaksu-palvelun rahoituksen järjestyessä.

Kohderyhmänä ovat henkilöt jotka ovat aiemmin käyneet Yhteisötalo Otavan viikon aloitusryhmässä maanantaisin ja / tai keskiviikon peliryhmässä, sekä muut toiminnasta kiinnostuneet henkilöt. Tapahtuma on päihteetön ja kaikille kiinnostuneille avoin. Toiminta lisää sosiaalista kanssakäymistä ja sitä kautta henkistä hyvinvointia. Käytännössä toiminta ei ole uutta. Uutta on se, että toimintaan ei ole rahoitusta eikä tekijää, vaikka toiminta olisi monille hyvin tärkeää. 

Tapahtuman järjestää avustuksen hakija. Kustannuksia syntyy tilavuokrista sekä ilmoituksista ja ruokailuista.

Päätös

Toimintatonnia ei myönnetä.

Allekirjoitus

Petteri Lahti, yksikön päällikkö, sivistystoimiala, liikuntayksikkö

Organisaatiotieto

Strategia- ja hyvinvointiyksikkö