PRIDno-2023-4260
Porin kaupungin avustusperiaatteet hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 28.9.2020 § 501. Uusin päivitys avustusperiaatteisiin on tehty kaupunginhallituksessa 29.01.2024 § 38. Kaupungin myöntämillä avustuksilla tuetaan toimintaa, joka tähtää kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.
Toimintatonni on tarkoitettu rajatun osallistujaryhmän kertaluonteisen toiminnan tai tapahtumasarjan mahdollistamiseen. Toiminnan on tärkeää olla kaikille saavutettavissa olevaa, mutta sen ei kuitenkaan tarvitse olla kaikille avointa. Toiminnan pitää linkittyä porilaisten osallisuuden, hyvinvoinnin, terveyden tai turvallisuuden edistämiseen ja sen pitää kohdistua porilaisiin tai tapahtua Porissa. Toimintatonni voidaan myöntää kuluvana vuotena tapahtuvaan toimintaan ja sen käytöstä on raportoitava vuoden loppuun mennessä. Toimintatonni voidaan myöntää esimerkiksi uudenlaisen toiminnan kokeilemiseen tai käynnistämiseen, yleisötilaisuuden, seminaarin tai pienimuotoisen tapahtuman järjestämiseen. Toimintatonnia ei voi saada toimintaan, johon hakija saa Porin kaupungin toiminta-avustusta. Avustusta ei myönnetä: yhdistyksen tai seuran perustoimintaan, vuosittain toistuviin tapahtumiin, julkaisujen tekemiseen, ammattilaisille suunnattuihin koulutuksiin, seminaareihin tai verkostotapahtumiin, henkilökohtaiseen apurahaan, sosiaali- ja terveydenhuoltoon kiinteästi liittyvään toimintaan, käyttöomaisuushankintoihin, myytävän tuotteen valmistamiseen, yhdistyksen tai yksityishenkilön merkkivuosijuhliin. Lisäksi tulee huomioida, että avustusta ei voi käyttää toistuvasti samaan tai samankaltaiseen toimintaan. Avustus saa sisältää korkeintaan 40 % palkkoja tai palkkioita.
Toimintatonnien arviointiryhmä toteaa, että hakemus ei täytä avustusperiaatteisiin kirjattuja yleisiä avustuksen myöntämisen kriteerejä. Toimintatonniavustusta ei myönnetä yhdistyksen tai seuran perustoimintaan.
Arviointiryhmä esittää, että Toimintatonnia ei myönnetä.
Avustusperiaatteiden (KH 29.01.2024 § 38) mukaan Toimintatonnit myönnetään vapaa-ajan lautakunnan alaisen viranhaltijan päätöksellä.
Ässä Juniorituki ry hakee 12.2.2024 saapuneella avustushakemuksella Toimintatonnia, 1000 euroa, yhden tai kahden luentotilaisuuden järjestämiseen, jossa luennoitsijana on ravitsemusterapeutti. Toinen tilaisuus järjestettäisiin keväällä ja toinen mahdollisesti syksyllä 2024.
Toiminnan kohderyhmänä ovat Juniori Ässien pelaajien vanhemmat ja sitä kautta lapset/nuoret. Luennot järjestetään yhdessä koulutetun ravitsemusterapeutin kanssa. Niillä lisätään vanhempien tietämystä junioriurheilijoiden ravinnosta ja sen merkityksestä urheilijan hyvinvoinnille. Tilaisuuksien järjestämisellä yhdistys haluaa omalta osaltaan tukea ja lisätä junioripelaajien vanhempien tietoutta ravitsemuksesta ja muusta lapsen/nuoren hyvinvoinnista, esimerkiksi unen merkityksestä.
Kustannuksia syntyy luennoitsijan luennosta ja materiaalikuluista sekä tarjottavista ja tapahtuman markkinoinnista.
Toimintatonnia ei myönnetä.