§ 51 Päätös tapahtuma-avustuksen myöntämisestä, Sounds of the city

Lataa 

PRIDno-2024-1373

Päätöspäivämäärä

8.4.2024

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Tapahtuma-avustusta voidaan myöntää Porissa järjestettävään valtakunnalliseen, kansainväliseen tai sellaiseksi pyrkivään tai muuhun kaupungin elinvoimaa ja imagoa tukevaan tapahtumaan. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti niin uudet kuin kehittyvät tapahtumat, sekä muuhun vuodenaikaan kuin kesään sijoittuva tapahtumat. Järjestäjänä voi olla rekisteröitynyt yhdistys tai yritys tai useita toimijoita yhdessä.

Peruste Sounds of the city  -tapahtumalle 

  • Tapahtuma on eettisesti hyväksyttävä ja noudattaa Suomen lakia.
  • Tapahtuma toteuttaa kaupunkistrategian porilaisia arvoja; avoimuus, rakkaus, rohkeus
  • Tapahtuma tukee Tapahtumien tiekartan tavoitteita.
  • Tapahtuma tukee kaupunkilaisten hyvinvointia.
  • Tapahtuma vahvistaa kaupungin vetovoimaisuutta ja elinvoimaisuutta.
  • Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä paikallisesti ja/tai valtakunnallisesti.

Kuvaus

Tapahtuman kuvaus
Tapahtuman esittely Sounds of the city – Ääniä kaupungista -klubi @ SLASH Pori on tunnettu monista lauluntekijöistään sekä yhtyeistä, jotka ovat vaikuttaneet paikalliseen ja kansalliseen musiikkikulttuuriin. Kaupungin äänet -Sounds of the city -klubi nostaa esiin ajankohtaisten Porilaisten ja Satakuntalaisten lauluntekijöiden uutta tuotantoa. Mitä ihmettä kuuluu Porilaiselle lauluntekijäperinteelle vuonna 2024? Esiintyjät Ondi Ondi on kenialainen esiintyvä taiteilija, joka asuu Porissa. Hän on myös tarinankertoja, laulaja/lauluntekijä, kitaristi ja ukulelensoittaja. Julkaisimme Sounds of the city – Ääniä kaupungista sarjan pilottijakson Kenialaissyntyisestä Ondista 12.1.24 Moderni Kanuuna yhdistyksen YouTubekanavalla. Eerie Deer Porilainen Roope Vienonheimo on etsinyt karsitun folkpopin hiljaisilta ja öisiltä pihamailta pieniä aarteita. Herkän ja kauniin folkpopiin paikallinen mestari ei kalpene kansainvälisille verrokeilleen millään tavoin. Sainen Roosa Raumalaislähtöinen Sainen Roosa tarjoaa niin psykevaikutteista jytärokkia, kuin herkkää akustista folkkia joista jälkimmäistä kuullaan SLASHIN sooloklubilla ensimmäistä kertaa Porissa. Järjestämme sooloesiintyjille varatun iltaklubin yhteistyössä Taiken SLASH-tapahtuman kanssa Isokarhun yläkertaan tulevassa SkyBarisssa. SLASH on Satakunnan taide- ja kulttuurialojen toimijoille suunnattu tapahtumakokonaisuus, joka toteutetaan SuomiAreena tapahtuman yhteydessä 24.-26.6 Tilan lisäksi SLASH tarjoaa käyttöömme myös markkinointi- ja tiedotuskanavansa. SLASH, SuomiAreena ja Rakastajien katuteatterifestivaali tapahtumien säpinä luo loistavan mahdollisuuden tuoda esiin paikallisia musiikintekijöitä myös kaupungissa vieraileville festivaalivieraille ja päättäjille. Tapahtumaa markkinoivat Moderni Kanuuna ry:n ja Taiken lisäksi myös Porin Kaupunkiolohuone, joten tiedotuskanavamme tulevat tavoittamaan suuren yleisön.

Avustuksen käytön kuvaus
Esiintymispalkkiot 1500 €
Äänentoisto ja miksaus 500 €
Matkakulut 100 €
Markkinointi 250 €
Ruokailu 150 €
Muut materiaalikulut (sisustus-, toimisto ja muut kulut) 500 €

Moderni Kanuuna ry on hakenut tapahtuma-avustusta Sounds of the city -tapahtumalle 1500 €


 

Päätös

Päätän myöntää Moderni Kanuuna ry:n Sounds of the city  -tapahtumalle 1000 € tapahtuma-avustusta yhteensä hakusumman ollessa 1500 € tapahtuma-avustusten kriteereiden täyttymisen perusteella. 

Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kk tapahtuman jälkeen elinvoima- ja ympäristötoimialan antaman ohjeistuksen mukaisesti. Uutta avustusta ei myönnetä ennen kuin edellisen avustuksen käytöstä on raportoitu asianmukaisesti.

Tapahtuman peruuntuessa tapahtuma-avustuksen saajalla on velvollisuus maksaa saamansa avustus takaisin.

Allekirjoitus

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Matkailu- ja markkinointiyksikkö