§ 54 Päätös tapahtuma-avustuksesta Läpi kesäillan valssin -teos Porissa

Lataa 

PRIDno-2024-982

Päätöspäivämäärä

11.4.2024

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Päätän,​ että tapahtuma-​avustusta ei myönnetä,​ koska tapahtuma-​avustuksille määritellyt periaatteet eivät osittain täyty.

Arvioitu tarkennettujen tietojen valossa 5.4.
Tapahtuman budjetissa on huomioitu muun muassa tarvikehankintaa myös muiden esityspaikkojen osalta, ja näin ollen tapahtumakokonaisuus jäisi kokonaan Porin kaupungin maksettavaksi. Omarahoitusosuus ei ole kaupungin näkökulmasta riittävä. Tapahtuma-avustuksen tarkoituksena ei ole suoraan ostaa tapahtumia Poriin vaan tukea tapahtumajärjestäjää tapahtuman onnistumisessa. Nämä seikat huomioiden tapahtuma-avustusten työryhmä on harkinnanvaraisesti päätynyt esittämään että tapahtuma-avustusta ei Läpi kesäillan valssin -tapahtumaan myönnetä.

Kuvaus

Tapahtuman kuvaus​​​​​
Monitaiteellinen Säilättäret-ryhmä tuo sirkusta ja musiikkiteatteria yhdistävän Läpi kesäillan valssin - teoksen Poriin heinäkuussa 2024. Esitys vie katsojansa tanssilavojen kulta-aikaan, 1950-60 -lukujen taitteeseen ja kesän huumaaviin tunnelmiin. Teos tarjoilee nostalgisia sävelmiä, jännittäviä juonenkäänteitä sekä vaikuttavaa sirkustaidetta tunnelmallisena kokonaisuutena. Läpi kesäillan valssin -teos vie katsojansa tunnelmoimaan nostalgisia tanssiaikoja. Esityksen jännityselementin muodostavat sirkustekniset taidot kuten lasipullojen päällä tasapainoilu, jongleeraus ja hyppynarukoreografiat. Ikivihreät uudelleen sovitetut kappaleet ja tarinankerronta nivovat esityksen elementit yhteen 50 minuutin kokonaisuudessa. Teos on suunnattu aikuisille ja erityisesti ikäihmisille, mutta pitää vauhdikkuudellaan otteessaan myös nuoremmat katsojat. Esitys on helposti liikuteltava ja se muokkautuu moneen tilaan sopivaksi, minkä ansiosta sirkusta ja musiikkiteatteria on mahdollista viedä paikkoihin, joissa niitä ei ole välttämättä aiemmin nähty.

Kuvaus avustuksen käytöstä
Budjetti liitteenä

Säilättäret ry on hakenut tapahtuma-avustusta Läpi kesäillan valssin -teos Porissa tapahtumalle 1800 €.

Päätös

Päätän,​ että tapahtuma-​avustusta ei myönnetä,​ koska tapahtuma-​avustuksille määritellyt periaatteet eivät osittain täyty

Allekirjoitus

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Matkailu- ja markkinointiyksikkö