Hyppää sisältöön
  Vireilletulovaihe   Luonnosvaihe (Käynnissä)

Huvilaranta 68. kaupunginosan Sepänmäen asemakaava 609 1637

TUNNUS
609 1637 / PRIDno-2019-737
YHTEYSHENKILÖ
Koponen Tia, kaavasuunnittelija, 044 701 4333

Sijainti

Suunnittelualue sijoittuu Meri-Porin alueelle n. 1 km päähän Pihlavan keskustasta luoteeseen ja n. 15 km päähän kaupungin keskustasta.

Suunnittelualue rajautuu lännessä peltoalueisiin, pohjoisessa Huvilarannan asuinkortteleihin, idässä Natura-verkostoon kuuluvaan luonnonsuojelualueeseen ja etelässä Vanhaan tiehen.

Suunnittelualue on kooltaan n. 32 ha ja maastonmuodoltaan kumpuilevaa. Alueen halki kulkee merkittävä laskuoja ja voimalinja. Noin puolet suunnittelualueesta on yksityisessä omistuksessa. Alueella sijaitsee 28 asuinrakennusta. Rakennuskanta on syntynyt hajanaisesti 1940-luvulta lähtien.

Kaavan tavoitteet

Tavoitteena on liittää Sepänmäen asutuksen ympäristö osaksi Huvilarannan asemakaava-aluetta laatimalla alueelle ensimmäinen asemakaava.

Asemakaavoituksen myötä on tarkoitus ratkaista alueen hule- ja jätevesihuollon sekä liikenteen järjestäminen. Tarkoituksena on myös täydentää rakennettua ympäristöä uudisrakentamisella sekä turvata alueen virkistyskäyttö osana Meri-Porin kattavaa verkostoa ja alueen omana lähivirkistysalueena.

Asemakaavalla turvataan myös energiahuollon tarpeet.

Hyväksyvä taho

Porin kaupunginvaltuusto


ASIAN KÄSITTELY

  Luonnosvaihe - 16.5.2014 - Käynnissä

Luonnoskuulutus

Asiakirjat

Luonnoskuulutus 16.5.2014 (pdf, 8 kt)

Kaava-aineistot

Asiakirjat

Kaavaluonnos (pdf, 1089 kt)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, päivitetty 16.5.2014 (pdf, 711 kt)

Havainnekuva (pdf, 1533 kt)

  Vireilletulovaihe - 15.11.2013 - Valmis

Vireilletulokuulutus

Asiakirjat

Vireilletulokuulutus 15.11.2013 (pdf, 8 kt)

Kaava-aineistot

Asiakirjat

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (pdf, 1169 kt)