PRIDno-2024-1467
Elinvoima- ja ympäristötoimialan toimintasäännön 19 § nojalla osoitenumerointi tapahtuu apulaiskaupungingeodeetin viranhaltijapäätöksellä.
Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 84 §:n mukaan rakennuksen omistajan tulee asettaa kadulta, muulta liikenneväylältä ja tontin sisäiseltä liikennealueelta näkyvään paikkaan rakennuksen ja porrashuoneen tunnusta ilmaiseva numero tai kirjain sen mukaan kuin kunta on asiasta päättänyt. Osoitemerkinnän tulee opastaa myös hälytys- ja huoltoajoa sekä muuta liikennöimistä kiinteistölle.
Rakennusvalvontayksikkö päivittää tiedot rakennus- ja huoneistorekisteriin ja ilmoittaa osoitteenmuutoksen päätösotteesta ilmi käyville tahoille. Rakennuksen/muun osoitekohteen omistajan on itse ilmoitettava vuokralaisille, yrityksille ja As. Oy:n osakkaille tms. tahoille osoitteen muutoksesta.
Päätöksen osoitenumerointi perustuu nykyisiin kulkujärjestelyihin eikä sen johdosta muodostu tai lakkaa kulku-/tieoikeuksia. Päätöksellä ei muutoinkaan ole vaikutusta kiinteistöjen kulkuoikeuksiin, mahdolliseen tiekuntaorganisaatioon tai tien kunnossapitokustannusten ositteluun.
Porin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Kirrinsannan 66. kaupunginosan teollisuusalueen asemakaavan muutoksen 609 1765 12.2.2024. Kaava on tullut lainvoimaiseksi 3.4.2024 ja sen johdosta Kirrintie (osa) muutetaan Vaakuntieksi. Kadun varren osoitteet korjataan voimaan tulleen asemakaavan mukaisesti. Osoitenumerointi suoritetaan viranhaltijapäätöksellä.
Apulaiskaupungingeodeetti päättää Vaakuntien osoitenumeroinnin oheisen liitekartan mukaisesti.
Päätös tulee voimaan sekä pannaan täytäntöön 3.6.2024 ja on siihen mennessä oltava säädösten mukaisesti merkittynä kiinteistöllä.