PRIDno-2023-1369
Elinvoima- ja ympäristötoimialan toimintasäännön 19 § nojalla osoitenumerointi tapahtuu apulaiskaupungingeodeetin viranhaltijapäätöksellä.
Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 84 §:n mukaan rakennuksen omistajan tulee asettaa kadulta, muulta liikenneväylältä ja tontin sisäiseltä liikennealueelta näkyvään paikkaan rakennuksen ja porrashuoneen tunnusta ilmaiseva numero tai kirjain sen mukaan kuin kunta on asiasta päättänyt. Osoitemerkinnän tulee opastaa myös hälytys- ja huoltoajoa sekä muuta liikennöimistä kiinteistölle.
Rakennusvalvontayksikkö päivittää tiedot rakennus- ja huoneistorekisteriin ja ilmoittaa osoitteenmuutoksen päätösotteesta ilmi käyville tahoille. Rakennuksen/muun osoitekohteen omistajan on itse ilmoitettava vuokralaisille, yrityksille ja As. Oy:n osakkaille tms. tahoille osoitteen muutoksesta.
Päätöksen osoitenumerointi perustuu nykyisiin kulkujärjestelyihin eikä sen johdosta muodostu tai lakkaa kulku-/tieoikeuksia. Päätöksellä ei muutoinkaan ole vaikutusta kiinteistöjen kulkuoikeuksiin, mahdolliseen tiekuntaorganisaatioon tai tien kunnossapitokustannusten ositteluun.
Haapijärven luoteisrannalla sijaitsevan Pikkutien ja sen vaikutusalueen osoitteiston on havaittu olevan osin epäjohdonmukainen ja puutteellinen. Osoitteet päivitetään vastaamaan nykyisiä liittymiä sekä Porin kaupungissa käytössä olevia osoitenumeroinnin periaatteita ja ranta-asemakaavaa. Osoitenumerointi suoritetaan viranhaltijapäätöksellä.
Apulaiskaupungingeodeetti päättää Pikkutien, Haapijärventien ja Isaksonintien osoitenumeroinnin oheisen liitekartan mukaisesti.
Päätös tulee voimaan sekä pannaan täytäntöön 3.6.2024 ja on siihen mennessä oltava säädösten mukaisesti merkittynä kiinteistöllä.