§ 1 Virtuaalitodellisuuslasien ja lisälaitteiden hankkiminen

Lataa 

PRIDno-2024-1788

Päätöspäivämäärä

30.4.2024

Päätöksen tekijä

Lukion rehtori

Päätöksen peruste

Annetut tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia. Minikilpailutuksen hankintaperusteena oli halvin hinta, joten tuotteet ostetaan halvimman arvonlisäverottoman kokonaishinnan antaneelta tarjoajalta. Hankinta on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta, jonka ennakoitu enimmäisarvo on yli 10 000 euroa, mutta alle 30 000 euroa.

Kuvaus

Porin lukiossa on hyödynnetty virtuaalitodellisuutta osana opetusta vuodesta 2021. Koska kyseinen teknologia on kehittynyt ja kehittyy valtavin harppauksin, ovat alkuperäiset, aiemmassa innovatiivisten oppimisympäristöjen kehittämishankkeessa hankitut VR-lasit vanhentuneet ominaisuuksiltaan. Uuden kaluston hankkiminen on ajankohtaista. Kalustohankinnat on budjetoitu käynnissä olevaan innovatiivisten oppimisympäristöjen kehittämishankkeeseen.

ICT-yksikkö on tehnyt minikilpailutuksen 23 kappaleesta Meta Quest 3:ia (128GB) sekä 24:stä kappaleesta Meta Quest 3:issa käytettäviä silikonisuojia. Kilpailutus on kohdistunut tiettyyn merkkiin ja malliin siksi, että lukiolla työskentelevillä kehittäjäopettajilla on erittäin hyviä kokemuksia Metan laitteista eikä niille yksinkertaisesti ole tällä kentällä vertailukelpoista kilpailijaa. Lisäksi Meta Quest 3:ia on pilotoitu yksillä laseilla hankkeen kehittäjäopettajien toimesta, ja ne on todettu hankkimisen arvoisiksi. 

Tarjoukset pyydettiin 12.4.2024 sähköpostitse viideltä tarjoajalta: AV-Online, Tietokeskus, Gigantti, Marskidata ja Dustin. Yksi tarjoaja, Tietokeskus, ei jättänyt tarjousta määräaikaan 18.4.2024 mennessä. Muut neljä tarjoajaa tekivät tarjouksen.

Sivistystoimialan toimintasäännön mukaan perusyksikön esihenkilöllä on päätösvalta tässä hankinta-asiassa.

Päätös

Päätetään edellä mainituin perustein, että hankitaan 23 kappaletta Meta Quest 3 -VR-laseja sekä 24 kappaletta malliin sopivia silikonisuojia Marskidatalta hintaan 11 012,70€ (alv 0%).

Allekirjoitus

Janne Hakoniemi, lukion rehtori, sivistystoimiala, opetusyksikkö

Organisaatiotieto

Opetusyksikkö