§ 10 HINKU-hankkeen työryhmän uudelleennimeäminen

Lataa 

PRIDno-2024-1547

Päätöspäivämäärä

26.4.2024

Päätöksen tekijä

Kaupunginjohtaja

Päätöksen peruste

Konsernipalvelujen toimintasäännön §19 Kaupunginjohtajan tehtävät ja toimivalta

Kuvaus

Porin kaupunginvaltuusto on 23.5.2016 (§ 64) päättänyt, että Porin kaupunki sitoutuu ns. HINKU-kriteereihin (kohti hiilineutraalia kuntaa) ja että kaupunki ilmoittaa Suomen ympäristökeskukselle ryhtymisestä HINKU-kunnaksi.

Kaupunginjohtajan päätöksellä 1.9.2017 (§ 62) on perustettu HINKU-hankkeen johtoryhmä, jona toimii kaupungin johtoryhmä ja puheenjohtajana kaupungin johtoryhmän puheenjohtaja. Kaupunginjohtajan päätöksellä 22.2.2018 (§ 10) on nimetty HINKU-työryhmä käytännön HINKU-työn edistämiseksi.

Hankkeessa CIRCWASTE – kohti kiertotaloutta valmisteltiin Porin kaupungille resurssiviisas kiertotalouden tiekartta, jonka kaupunginhallitus hyväksyi 9.10.2023 (§ 453) ohjaamaan kaupungin kestävän kehityksen mukaisia käytännön toimia. Hankkeella oli oma työryhmä työtä ohjaamassa ja sen jäsenet olivat osin samoja kuin HINKU-työryhmässäkin. CIRCWASTE-hankkeen päätyttyä vuoden 2023 lopussa, on molemmissa ryhmissä nähty järkeväksi yhdistää tarpeellisilta osin molemmat työryhmät kokoonpanoltaan uudeksi HINKU-työryhmäksi.

Päätös

HINKU-työryhmä toimii HINKU-ohjausryhmän (kaupungin johtoryhmä) alaisuudessa.
HINKU-työryhmä valmistelee vuosittain laadittavat päästöjen hillintätoimet eli ns. HINKU-vuosikellon. Vuosikello sisältää suunnitellut investoinnit sekä keinot asukkaiden ja paikallisten yritysten aktivoimiseen. Työryhmä tekee resurssiviisaan kiertotalouden tiekartan tavoitetilojen toteutumisen arviointia, antaa tiekartan ajankohtaisten toimenpiteiden tilannekatsauksia sekä viestii tiekartan tavoitteista, olennaisista toimenpiteistä ja jalkauttaa tiekarttaa työyhteisöissään osana omaa työtä.

HINKU-työryhmä valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Kaupungin HINKU-yhteyshenkilönä ja työryhmän kokonkutsujana jatkaa projektipäällikkö Esa Merivalli.
Nimeän uuteen HINKU-työryhmään seuraavat tahot ja heidän nimeämänsä henkilöt ja varahenkilöt:

Varsinainen jäsen Varajäsen Organsiaatio
Jarno Valtanen                Timo Norja   Porin Linjat Oy 
Teppo Tapiainen   Johanna Rinne      Porin Vesi 
Jarkko Vuorela           Minna Haavisto         Prizztech Oy 
Tarja Räikkönen           Jaakko Nirhamo        Keräämö Oy
Henrik Räisänen                    Porin Satama Oy 
Tiia Niemi          Oona Lehtonen          Pori Energia Oy 
Riitta Tempakka           Sanna Lindgren    SAMK 
Tarja Ollonqvist                    Länsirannikon Koulutus Oy
Anne Puronaho                       YH-Asunnot 
Lauri Kilkku                        Suisto Kiinteistöt/ELYM 
Sari Michelsson      Timo Salmi          Porin palveluliikelaitos 
Risto Reipas           Mariitta Vuorenpää    Kaavoitusyksikkö
Sanna Välimäki          Aleksi Siirtola      Infrayksikkö 
Mari Aarikka       Kristiina Österlund      Sivistystoimiala 
Kirsi Nuorsaari       Kristiina Österlund    Sivistystoimiala 
Lasse Väisänen                        Tilayksikkö 
Sanna Aaltonen          Amanda Ahonen          Viestintäyksikkö 
Tomi Lähteenmäki        Alina Isoviita        Strategiayksikkö 
Outi Karinharju                    Hankintapalvelut
Mika Ruissalo                Fiia Jussila  Maaseutupalvelut
Kari Granfors                   Kasvupalvelut-yksikkö/ICC 
Merika Lanne                       Joukkoliikenne 
Seppo Salonen                        Ympäristösuunnitteluyksikkö 
Pepita Heurlin                       Ympäristösuunnitteluyksikkö 
Esa Merivalli                        Ympäristösuunnitteluyksikkö 

   
  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Valtuutan HINKU-työryhmän myös kutsumaan kokouksiin asiantuntijajäseniä työryhmän ulkopuolelta ja täydentämään tarvittaessa työryhmää muilla kaupunkikonsernin edustajilla.

 

Allekirjoitus

Lauri Inna, kaupunginjohtaja

Organisaatiotieto

Konsernipalvelut