§ 80 Tapahtuma-avustuksen myöntäminen, Juhannustori Laviassa

Lataa 

PRIDno-2024-1867

Päätöspäivämäärä

16.5.2024

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Tapahtuma-avustusta voidaan myöntää Porissa järjestettävään valtakunnalliseen, kansainväliseen tai sellaiseksi pyrkivään tai muuhun kaupungin elinvoimaa ja imagoa tukevaan tapahtumaan. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti niin uudet kuin kehittyvät tapahtumat, sekä muuhun vuodenaikaan kuin kesään sijoittuva tapahtumat. Järjestäjänä voi olla rekisteröitynyt yhdistys tai yritys tai useita toimijoita yhdessä.

Peruste Juhannustori Laviassa -tapahtumalle 

  • Tapahtuma on eettisesti hyväksyttävä ja noudattaa Suomen lakia.
  • Tapahtuma toteuttaa kaupunkistrategian porilaisia arvoja; avoimuus, rakkaus, rohkeus
  • Tapahtuma tukee Tapahtumien tiekartan tavoitteita.
  • Tapahtuma tukee kaupunkilaisten hyvinvointia.
  • Tapahtuma vahvistaa kaupungin vetovoimaisuutta ja elinvoimaisuutta.
  • Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä paikallisesti ja/tai valtakunnallisesti.

Kuvaus

Tapahtuman kuvaus
Juhannusaatto on perinteinen toripäivä Lavian torilla. Torilla todellakin tavataan tuolloin, kesäasukkaat ja entiset kuntalaiset ovat saapuneet Laviaan ja tulevat hakemaan torilta antimia juhannuspöytään. Torilla on iso sosiaalinen ja kaupunginosaa elävöittävä merkitys: siellä tavataan tuttuja ja vaihdetaan kuulumisia. Toripäivä tarvitsee myyjien lisäksi myös muuta toimintaa, jotta ihmiset viihtyisivät siellä. Hanhijoen seudun kyläyhdistys ry. aikoo järjestää juhannustorille torikahvilan, joka mahdollistaa ihmisten viihtymisen ja seurustelun pidempään torilla, koska kahvilan mukana paikalle laitetaan mm. pöytiä ja tuoleja. Kahvilassa on tarkoitus myydä paikallisia tuotteita. Tämän lisäksi torille järjestetään ohjelmaa, esim. elävää musiikkia ja talutusratsastusta lapsille. Tavoitteena on mukava tapahtuma kaikenikäisille lavialaisille ja kesäasukkaille. Tapahtumasta tiedotetaan sosiaalisen median lisäksi mm. Satakunnan Kansa Länsi-Suomessa, Kankaanpään Seudussa sekä Alueviestissä. Tapahtuma vaikuttaa Lavian elinvoimaan ja vetovoimaisuuteen: esim. kesäasukkaista osa pohtii muuttoa vakituisiksi asukkaiksi Laviaan, jolloin kaikenlainen toimeliaisuus ja tapahtumatoiminta edistää paikkakunnan imagoa. Tapahtuma edistää sekä paikallisten että kesäasukkaiden yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä

Avustuksen käytön kuvaus
Myytävien tuotteiden hankintamenot 700,00 euroa
Tiedotus (lehti-ilmoitukset ym.) 500,00 euroa
Esiintyjien ja muiden toimijoiden palkkiot 500,00 euroa
Matkakustannukset 50,00 euroa

Myyntitulot 250,00 euroa

Hanhijoen seudun kyläyhdistys ry. on hakenut tapahtuma-avustusta Juhannustori Laviassa -tapahtumalle yhteensä 1000 €

 

Päätös

Päätän myöntää Hanhijoen seudun kyläyhdistys ry:n Juhannustori Laviassa -tapahtumalle tapahtuma-avustusta yhteensä  1000 € hakusumman ollessa 1000 € tapahtuma-avustusten kriteereiden täyttymisen perusteella. 

Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kk tapahtuman jälkeen elinvoima- ja ympäristötoimialan antaman ohjeistuksen mukaisesti. Uutta avustusta ei myönnetä ennen kuin edellisen avustuksen käytöstä on raportoitu asianmukaisesti.

Tapahtuman peruuntuessa tapahtuma-avustuksen saajalla on velvollisuus maksaa saamansa avustus takaisin.

Allekirjoitus

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Matkailu- ja markkinointiyksikkö