§ 76 Tapahtuma-avustuksen myöntäminen, Painonnoston 20- & 23 -vuotiaiden SM -kilpailut

Lataa 

PRIDno-2024-1656

Päätöspäivämäärä

16.5.2024

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Tapahtuma-avustusta voidaan myöntää Porissa järjestettävään valtakunnalliseen, kansainväliseen tai sellaiseksi pyrkivään tai muuhun kaupungin elinvoimaa ja imagoa tukevaan tapahtumaan. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti niin uudet kuin kehittyvät tapahtumat, sekä muuhun vuodenaikaan kuin kesään sijoittuva tapahtumat. Järjestäjänä voi olla rekisteröitynyt yhdistys tai yritys tai useita toimijoita yhdessä.

Peruste Painonnoston 20- & 23 -vuotiaiden SM -kilpailut -tapahtumalle   

  • Tapahtuma on eettisesti hyväksyttävä ja noudattaa Suomen lakia.
  • Tapahtuma toteuttaa kaupunkistrategian porilaisia arvoja; avoimuus, rakkaus, rohkeus
  • Tapahtuma tukee Tapahtumien tiekartan tavoitteita.
  • Tapahtuma tukee kaupunkilaisten hyvinvointia.
  • Tapahtuma vahvistaa kaupungin vetovoimaisuutta ja elinvoimaisuutta.
  • Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä paikallisesti ja/tai valtakunnallisesti.

Kuvaus

Tapahtuman kuvaus
Puntti-Karhut järjestää painonnoston 20- ja 23-vuotiaiden SM-kilpailut Porin urheilutalolla 17-18.8.2024. Kilpailutapahtuman tavoitteena on edistää Porin asemaa nuorten painonnoston pääkaupunkina. Lauantaina ja sunnuntaina Porin urheilutalolla tapahtuvaan kilpailuun odotetaan noin sataa kilpailijaa joista noin 90% Porin talousalueen ulkopuolelta. Urheilijoiden mukana Poriin saapuu kymmeniä valmentajia, huoltajia sekä perheitä ja muita tukijoukkoja. Kilpailutapahtuma on avoin ja yleisölle maksuton ja paikalle toivotetaan tervetulleeksi kaikki urheilusta kiinnostuneet. Lisäksi koko kisaviikonloppu striimataan maksuttomana suorana lähetyksenä jotta näkyvyys tapahtumalle sekä sen tukijoille olisi valtakunnallisesti mahdollisimman suuri. Tapahtuman ajankohta elokuussa koulujen jo alettua varmistaa riittävän majoitus- ja palvelukapasiteetin osallistujille sekä yleisölle.
Järjestelyjen tilanne Puntti-Karhut on anonut kilpailuiden järjestämisoikeutta Painonnostoliitolta vuonna 2022. Tilavaraukset Porin urheilutalolle on tehty liiton myönnettyä järjestelyoikeudet. Kilpailuiden järjestelyjä on jatkettu aktiivisesti Painonnostoliiton kanssa. Kilpailuun halutaan panostaa aiempaa enemmän koska on olympiavuosi ja edellisestä suomalaisesta painonnoston olympiamitalista, porilaisen Jouni Grönmanin Los Angelesin pronssista tulee kuluneeksi 40 vuotta. Haluamme muistaa Jounia kilpailun yhteydessä mielellään yhdessä Porin kaupungin edustajien kanssa. Puntti-Karhut järjestää paikalle kymmeniä vapaaehtoisia talkoolaisia tapahtuman rakentamiseen ja toimitsijoiksi.

Avustuksen käytön kuvaus
Haemme avustusta tapahtuman tilavuokran, kisapaikan ääni- ja valotekniikan sekä palkintopallien taakse pystytettävän kuvausseinän rahoittamiseksi - tilavuokra 1404 euroa (Porin tilavarauksen laskelma tapahtumaan varattujen Porin urheilutalon tilojen perusteella)
Äänirasian tapahtumatuotanto (ääni, valot) 2900 euroa jotta tapahtuma näyttää sekä valtakunnallisessa lähetyksessä että kisapaikalla tilaisuuden arvon mukaiselta
Kuvausseinä 600 euroa (palkintojenjaot sekä osallistujien omat somekuvat tapahtumassa kuvausseinän edessä jossa tuodaan lajin lisäksi esille Poria)
Lisäksi tapahtumaan hankitaan mm. talkooväen paidat, ruokailut viikonlopun ajaksi sekä kilpailijoiden palkinnot joiden kustannusarvio yhteensä noin 2000 euroa.
Tämä summa katetaan kilpailijoiden osallistumismaksuilla sekä sponsoreiden tuella.

Puntti Karhut ry on hakenut tapahtuma-avustusta Painonnoston 20- & 23 -vuotiaiden SM -kilpailut -tapahtumalle yhteensä 4900 € 

Päätös

Päätän myöntää Puntti Karhut ry:n Painonnoston 20- & 23 -vuotiaiden SM -kilpailut -tapahtumalle 1404 € tapahtuma-avustusta hakusumman ollessa 4900 € tapahtuma-avustusten kriteereiden täyttymisen perusteella. 

Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kk tapahtuman jälkeen elinvoima- ja ympäristötoimialan antaman ohjeistuksen mukaisesti. Uutta avustusta ei myönnetä ennen kuin edellisen avustuksen käytöstä on raportoitu asianmukaisesti.

Tapahtuman peruuntuessa tapahtuma-avustuksen saajalla on velvollisuus maksaa saamansa avustus takaisin.

Allekirjoitus

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Matkailu- ja markkinointiyksikkö