§ 86 Tapahtuma-avustuksen myöntäminen, Lavian Markkinat 2024

Lataa 

PRIDno-2024-1390

Päätöspäivämäärä

20.5.2024

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Tapahtuma-avustusta voidaan myöntää Porissa järjestettävään valtakunnalliseen, kansainväliseen tai sellaiseksi pyrkivään tai muuhun kaupungin elinvoimaa ja imagoa tukevaan tapahtumaan. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti niin uudet kuin kehittyvät tapahtumat, sekä muuhun vuodenaikaan kuin kesään sijoittuva tapahtumat. Järjestäjänä voi olla rekisteröitynyt yhdistys tai yritys tai useita toimijoita yhdessä.

Peruste Lavian Markkinat 2024 -tapahtumalle 

  • Tapahtuma on eettisesti hyväksyttävä ja noudattaa Suomen lakia.
  • Tapahtuma toteuttaa kaupunkistrategian porilaisia arvoja; avoimuus, rakkaus, rohkeus
  • Tapahtuma tukee Tapahtumien tiekartan tavoitteita.
  • Tapahtuma tukee kaupunkilaisten hyvinvointia.
  • Tapahtuma vahvistaa kaupungin vetovoimaisuutta ja elinvoimaisuutta.
  • Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä paikallisesti ja/tai valtakunnallisesti.

Kuvaus

Tapahtuman kuvaus
Lavian Markkinat on järjestetty vuosikymmeniä. Aikaisempi tapahuman järjestäjä on kuitenkin nyt vetäytynyt hankkeesta ja Lavian Yrittäjät järjestivät tapahtuman viime vuonna kahden viikon varoitusajalla - silti kävijöitä oli runsaasti ja tapahtumapäivän vaihtaminen perjantaista lauantaiksi sai paljon kiitosta: myös muualla työssä käyvät pääsevät paikalle. Tänä vuonna järjestetään myös markkinatanssit, aiemmin toimineen konseptin mukaisesti keskellä Lavian kirkonkylää ja tanssit ovat ilmaistanssit. Markkinoita on mainostettu markkinamyyjille. Tapahtuman yleisöön kohdistuva markkinointi aloitetaan huhti-toukokuussa 2024.


Avustuksen käytön kuvaus
Avustusta käytetään tapahtuman markkinointiin, opasteisiin, markkinatanssien orkesterikustannuksiin (ilmaistanssit) ym. kuluihin.

Lavian Yrittäjät ry hakee tapahtuma-avustusta Lavian Markkinat 2024 -tapahtumalle yhteensä 5000 €

Päätös

Päätän myöntää Lavina Markkinat 2024  -tapahtumalle 1000 € tapahtuma-avustusta hakusumman ollessa 5000 € tapahtuma-avustusten kriteereiden täyttymisen perusteella. 

Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kk tapahtuman jälkeen elinvoima- ja ympäristötoimialan antaman ohjeistuksen mukaisesti. Uutta avustusta ei myönnetä ennen kuin edellisen avustuksen käytöstä on raportoitu asianmukaisesti.

Tapahtuman peruuntuessa tapahtuma-avustuksen saajalla on velvollisuus maksaa saamansa avustus takaisin.

Allekirjoitus

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Matkailu- ja markkinointiyksikkö