Kaupunginhallitus, kokous 3.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 277 Ennakkokäsityspyyntö Sampolan Palvelukeskus Oy

PRIDno-2024-2131

Valmistelija

  • Jenni Jakovaara, jenni.jakovaara@pori.fi

Perustelut

Sampolan Palvelukeskus Oy omistaa tyhjillään olevan Himmelin kiinteistön. Yhtiö pyytää omistajalta liitteen mukaista ennakkokäsitystä aloittaa tarveselvityksen tarkentaminen ja hankesuunnittelu rakennuksen korjaamiseksi käyttöön. Lisäksi yhtiö pyytää kaupunkia korvaamaan yhtiölle näistä toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset, arviolta noin 100.000 euroa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää antaa Sampolan Palvelukeskus Oy:lle myönteisen ennakkokäsityksen aloittaa Himmelin tarveselvityksen tarkentaminen sekä hankesuunnittelu. Lisäksi kaupunginhallitus päättää korvata yhtiölle näistä aiheutuneet kustannukset.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Sampolan Palvelukeskus Oy toimitusjohtaja Antti Uusitalo

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.