PRIDno-2023-4260
Porin kaupungin avustusperiaatteet hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 28.9.2020 § 501. Uusin päivitys avustusperiaatteisiin on tehty kaupunginhallituksessa 29.01.2024 § 38. Kaupungin myöntämillä avustuksilla tuetaan toimintaa, joka tähtää kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.
Toimintatonni on tarkoitettu rajatun osallistujaryhmän kertaluonteisen toiminnan tai tapahtumasarjan mahdollistamiseen. Toiminnan on tärkeää olla kaikille saavutettavissa olevaa, mutta sen ei kuitenkaan tarvitse olla kaikille avointa. Toiminnan pitää linkittyä porilaisten osallisuuden, hyvinvoinnin, terveyden tai turvallisuuden edistämiseen ja sen pitää kohdistua porilaisiin tai tapahtua Porissa. Toimintatonni voidaan myöntää kuluvana vuotena tapahtuvaan toimintaan ja sen käytöstä on raportoitava vuoden loppuun mennessä. Toimintatonni voidaan myöntää esimerkiksi uudenlaisen toiminnan kokeilemiseen tai käynnistämiseen, yleisötilaisuuden, seminaarin tai pienimuotoisen tapahtuman järjestämiseen. Toimintatonnia ei voi saada toimintaan, johon hakija saa Porin kaupungin toiminta-avustusta. Avustusta ei myönnetä: yhdistyksen tai seuran perustoimintaan, vuosittain toistuviin tapahtumiin, julkaisujen tekemiseen, ammattilaisille suunnattuihin koulutuksiin, seminaareihin tai verkostotapahtumiin, henkilökohtaiseen apurahaan, sosiaali- ja terveydenhuoltoon kiinteästi liittyvään toimintaan, käyttöomaisuushankintoihin, myytävän tuotteen valmistamiseen, yhdistyksen tai yksityishenkilön merkkivuosijuhliin. Lisäksi tulee huomioida, että avustusta ei voi käyttää toistuvasti samaan tai samankaltaiseen toimintaan. Avustus saa sisältää korkeintaan 40 % palkkoja tai palkkioita.
Toimintatonnien arviointiryhmä toteaa, että hakemus täyttää avustusperiaatteisiin kirjatut yleiset avustuksen myöntämisen kriteerit. Toiminnalla on selkeä yhteys kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen ja ehkäisevään toimintaan. Tilaisuus tarjoaa mahdollisuuden osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden kokemiseen sekä tietoa aihepiiristä. Arviointiryhmä toteaa, että hakemuksessa esitettyjä kuluja ei ole haettua avustussummaa vastaavasti. Lisäksi on huomioitava, että toimintatonniavustus saa sisältää korkeintaan 40% palkkoja tai palkkioita.
Arviointiryhmä esittää Toimintatonnin, 500 euroa, myöntämistä.
Avustusperiaatteiden (KH 29.01.2024 § 38) mukaan Toimintatonnit myönnetään vapaa-ajan lautakunnan alaisen viranhaltijan päätöksellä.
Porin Mielenterveysyhdistys Hyvis ry hakee 30.5.2024 saapuneella avustushakemuksella Toimintatonnia, 1000 euroa, 16.11.2024 Porin seurakuntakeskuksessa järjestettävään tapahtumaan, Surun kyyneleet.
Tapahtumassa tuodaan tietoa itsemurhien ehkäisystä ja luvassa on kokemuspuheenvuoro ja ammattilaispuheenvuoro sekä tuodaan lohtua läheisille joiden läheinen tai ystävä on menehtynyt itsemurhaan. Tilaisuudessa on akvaariokeskustelu, jossa on kokemuspuhuja ja ammattilainen sekä musiikkiesitys.
Tilaisuus järjestetään yhteistyössä: Satakunnan Mieli ry, Satakunnan SAMDY ry, Finfami Satakunta ry, Syömishäiriöliitto Syliin ry ja Porin ev.lut seurakuntapalveluiden kanssa.
Kustannuksia syntyy luennoitsijoiden palkoista ja palkkioista sekä matkakuluista, markkinoinnista ja materiaali/tarjoilukuluista.
Toimintatonni-avustus myönnetään tapahtuman järjestämiseen. 500 euron avustus maksetaan kustannuspaikalta 1414410003 toiminnolla 1411120 hakijan ilmoittamalle tilille.
Avustuksen ehdot: