§ 17 Vaikuttajaviestinnän hankinta ja yhteistyö

Lataa 

PRIDno-2024-2794

Päätöspäivämäärä

5.7.2024

Päätöksen tekijä

Kaupunginjohtaja

Päätöksen peruste

Porin kaupungin hallintosääntö, 32 § Kaupunginjohtajan tehtävät ja toimivalta

Kuvaus

Toukokuussa 2023 luotiin konsortio, jonka tavoitteena oli vaikuttaa siihen, että ratayhteys Porin ja Niinisalon välillä rakennetaan uudelleen ja otetaan käyttöön. Konsortio hankki tuen työskentelylleen Rud Pedersen
Public Affairsilta. Ensimmäisenä välitavoitteena konsortiolla oli hankkeen esiselvityksen laatiminen Väyläviraston johdolla. Väylävirasto käynnisti esiselvityksen kevättalvella 2024. Päätavoitteeseen, eli 
päätökseen radan rakentamisesta, edetään edelleen ratalain mukaisen suunnitteluprosessin pohjalta.

Kaupungin tulee osallistua aktiivisesti hankkeen esiselvitystyöhön. Samalla tulee ennakoida selvitystyön tarpeita ja tehdä omaa tiedontuotantoa selvitystyön tarpeisiin. Erityinen painopiste tiedontuotannossa tulee olla elinkeinopoliittisessa 
toimintaympäristössä.Esiselvityksen rinnalla kaupungin on tarpeen tehdä vaikuttamistyötä hankkeen edistämiseksi ja tämän työ tueksi kaupunki on saanyt tarjouksen Rud Pederseniltä 13.500 eurolla.

 

 

 

 

Päätös

Päätän, että Porin kaupunki hankkii valikuttamisviestintää Rud Pedersenilä edellä mainituin perustein. 

Kustannukset otetaan konsernipalveluiden toimintaan varatusta määrärahasta.

Allekirjoitus

Lauri Inna, kaupunginjohtaja

Organisaatiotieto

Konsernipalvelut