Kaupunginhallitus, kokous 19.8.2024

Esityslista on tarkastettu

§ 328 Kirjurinluodon sauna, jatkosuunnittelu ja sopimusneuvottelut

PRIDno-2024-307

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mikko Nurminen, kaupunginarkkitehti, mikko.nurminen@pori.fi

Perustelut

Porin kaupunki järjesti 29.9. – 1.12.2023 kilpailun Kirjurinluodon uimarannan länsireunan rakennuspaikalle, jossa kaupungin tavoitteena on saada asukkaiden virkistyskäyttöä palveleva ja matkailijoita houkutteleva ympärivuotisesti avoinna oleva saunarakennus talviuintimahdollisuudella sekä muilla mahdollisilla oheistoiminnoilla. Tarkoitus oli löytää teknis-taloudellisesti toteutuskelpoinen ja toimiva liiketoimintakonsepti ja sitä palveleva laadullisesti ja arkkitehtonisesti korkeatasoinen saunarakennus. Uimarannan kehittäminen on osa kaupungin kärkikohteen statuksen saaneen Kirjurinluodon kehitystä, johon kuuluu alueen toimijoiden jatkuva ja säännöllinen vuoropuhelu ja yhteiskehittämisen menetelmät.

Ennen kilpailun käynnistämistä järjestettiin avoin markkinavuoropuhelu 30.8.2023 kilpailun tason ja hankkeen edellytysten hahmottamiseksi. Kilpailua varten laadittiin verkkosivusto osoitteeseen www.pori.fi/kirjurinsauna, jossa esiteltiin kilpailun tavoite ja tarkoitus sekä jaettiin kilpailuaineisto. Kilpailun aikana jätettiin kysymyksiä muun muassa rannan palvelujen kehittämisestä ja talviuintimahdollisuuksien järjestämisestä.

Kilpailuaikana jätettiin yksi ehdotus, jonka arviointiryhmä totesi kokouksessaan 5.12.2023 hyväksyttäväksi ja vastaavan riittävästi kilpailuohjelmassa asetettuja vaatimuksia. Arviointiryhmä teetti omat lisäselvitykset rakentamisen kustannuksista sekä esitettyjen liiketoimintojen kannattavuudesta ja rahoituksen järjestämisestä. Arviointiryhmä selvitti myös talviuintipaikan toteuttamisvaihtoehtoja ja kustannuksia sekä neuvotteli jokiturvallisuudesta pelastuslaitoksen ja tulvasuojeluviranomaisten kanssa 5.1.2024. Lisäselvitysten ja neuvottelujen perusteella arviointiryhmä totesi toisessa kokouksessaan 16.1.2024 kilpailuehdotuksen olevan mahdollista toteuttaa ja päätti esittää kaupunginhallitukselle ehdotuksen valitsemista kilpailun voittajaksi.

Arviointiryhmä totesi kilpailuehdotuksen olevan arkkitehtonisesti korkeatasoinen ja soveltuvan erinomaisesti kansallisesti merkittävän Kirjurinluodon maisemaan. Rakennuksen hienovarainen monimuotoisuus ja materiaalivalinnat viittaavat onnistuneesti kesäravintolaan. Rakennus on kompakti ja tyylikkäästi alistuva maisemassa. Toiminnot sijoittuvat luontevasti rakennuksen eri osiin, terasseille ja piha-alueelle. Näkymät ovat laajoja ja harkittuja. Rakennus vaikuttaa toimivalta kaikkina vuodenaikoina. Liiketoimintasuunnitelma sisältää ansiokkaan markkinaselvityksen ja perusteelliset arviot liiketoimintamahdollisuuksista. Rakentamisen kustannukset ja rahoitussuunnitelma vaikuttavat lievästi optimistisilta, mutta toteuttamiskelpoiselta.

Kilpailuehdotus esiteltiin kaupunkikuvatoimikunnalle 23.1.2024 ja kaupunginhallitukselle suunnittelukokouksessa 26.1.2024. Arviointiryhmän puheenjohtaja ja sihteeri kävivät lisäselvitysten pohjalta ehdotuksen laatijoiden kanssa tarkempia keskusteluja rakentamisen kustannuksista, rahoitusjärjestelystä ja liiketoiminnan mahdollisuuksista sekä laajasti hankkeen riskeistä. Ehdotuksen laatijat pyysivät tarjouksia rakennusliikkeiltä, keskustelivat seudun vastaavia toimintoja harjoittavien yrittäjien kanssa, pohtivat erilaisia liiketoiminta- ja rahoitusmalleja ja päivittivät alustavat sopimukset rahoitus- ja takauslaitosten kanssa. Rahoitus- ja vakuusjärjestelyt on varmistettu ja toimijat ovat vakuuttuneita uimapalveluihin keskittyvän ja muita markkinoita häiritsemättömän liiketoiminnan mahdollisuuksista alueella.

Arviointiryhmän jäsenet ovat yksikön päällikkö (Visit Pori) Tiina Lehtonen, asemakaava-arkkitehti Otto Arponen, Porin kansallinen kaupunkipuiston vastaava asiantuntija Vuokko Kemppi-Vienola, Porin taidemuseon intendentti Anni Saisto, Satakunnan museon rakennustutkija Olli Joukio, vihersuunnittelija Pirjetta Sipiläinen-Salo, rakennusvalvontayksikön päällikkö Mikko Nurminen sekä kaupunginhallituksen edustajat Arto Nurmi, Mikael Ropo, Milka Tommila ja Jyrki Levonen.

Arviointiryhmä esittää kaupunginhallitukselle, että ryhmän Hirvimäki, Kuronen, Laaksonen ja arkkitehtitoimisto NOAN Oy:n laatima kilpailuehdotus julistetaan Kirjurinluodon laatu- ja konseptikilpailun voittajaksi sekä neuvottelukumppaniksi maanvuokra- ja toteuttamissuunnitelmien neuvotteluihin. Arviointiryhmä esittää myös, että kaupunginhallitus valtuuttaa toimialojen toimivaltaiset tahot sopimusten ja kaupungin osaksi jäävien toteutusten neuvottelukumppaneiksi. Valtuutuksen saaneena tahot valmistelevat sopimukset kaupunginhallituksen sekä toteutussuunnitelmat teknisen lautakunnan päätöksentekoa varten. Kilpailuohjelman mukaisesti maanvuokrasopimus ja toteutussopimus allekirjoitetaan, kun alueen luovutuksen sopimuskokonaisuutta koskeva kaupunginhallituksen päätös on lainvoimainen.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää:

  • todeta, että jätetty kilpailuehdotus on arkkitehtonisesti korkeatasoinen ja soveltuu kansallisesti merkittävän Kirjurinluodon maisemaan.
  • hyväksyä sen, että korvauksena ehdotuksesta kaupunki maksaa kilpailuohjelmassa mainitun suuruisen 20 000 euron palkkion.
  • todeta, että osana asian jatkovalmistelua tulee selvittää talviuintia koskevat toteutusmahdollisuudet kyseisessä paikassa, ja tästä Porin kaupungille aiheutuvat kustannukset.
  • todeta, että maanvuokra- ja toteutussopimusten valmistelu voi käynnistyä vasta sen jälkeen, kun edellä mainittu selvitys on esitetty hyväksytysti kaupunginhallitukselle.
  • todeta, että ehdotuksen jättäneelle varataan mahdollisuus täydentää liiketoiminta-, rahoitus- ym. suunnitelmiaan sekä mahdollisuus vetäytyä hankkeesta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Mikko Nurminen, kaupunginarkkitehti, mikko.nurminen@pori.fi
  • Aleksi Vihtilä, aleksi.vihtila@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus tutustui suunnittelukokouksessaan 9.8.2024 selvitykseen talviuintimahdollisuuksien erilaisista ratkaisuista ja niiden kustannuksista sekä kilpailun voittaneen tahon tarkentuneisiin rahoitusjärjestelyihin ja rakennuskustannuksiin.

Talviuintiratkaisuista maa-alueelle ruopattavan poukaman ja laiturin muodostamaa kokonaisuutta pidettiin toteutuskelpoisena ja tarkoituksenmukaisimpana yksinkertaisuuden ja maltillisten noin 160 000 euron kustannusten perusteella. Kilpailun voittanut ja hankkeeseen ryhtyvä taho on käynyt neuvotteluja rakentamiseen liittyvien lausunto- ja lupamenettelyjen suorittamisesta ja laatinut alustavan arvion toteuttamisen aikataulusta.

Kirjurinluoto-Kalafornian kehittämistyön osana järjestettiin heinäkuun aikana asukaskysely, jonka tavoitteena oli selvittää asukkaiden näkemyksiä alueen merkityksestä porilaisten arjessa sekä alueen kehitystarpeista. Kysely toteutettiin digitaalisesti, tiedotettiin mm. Porin kaupungin ja Satakunnan Viikon verkkosivuilla ja siihen saatiin 212 vastausta. Kysymykseen kaivatuista uusista palveluista eniten mainintoja sai sauna. Myös avantouinti sai useita mainintoja.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus:

  • päättää, että aiemman kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti asiassa on selvitetty talviuintia koskevat toteutusmahdollisuudet ja tästä Porin kaupungille aiheutuvat kustannukset.

  • valtuuttaa toimivaltaiset tahot tilaamaan talviuintipaikan rakennussuunnittelun ja valmistelemaan toteutus- ja maanvuokrasopimukset investointijärjestelyineen.

  • päättää, että hankkeen toteutus- ja maanvuokrasopimukset investointiesityksineen tuodaan kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi. ​​

Tiedoksi

Hankkeeseen ryhtyvä, arviointiryhmän jäsenet, tonttipäällikkö Elisa Laine, infrayksikön päällikkö Toni Haapakoski, investointipäällikkö Sanna Välimäki

Liitteet

Oheismateriaali