Kaupunginhallitus, kokous 19.8.2024

Esityslista on tarkastettu

§ 326 Valtiovarainministeriön päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta sekä kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2024

PRIDno-2024-30

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Martti Kujanpää, controller, talousyksikkö, martti.kujanpaa@pori.fi

Perustelut

Valtiovarainministeriö on kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 45 §:n nojalla myöntänyt kunnille kunnan peruspalvelujen valtionosuutta sekä päättänyt kuntien veroperustemuutoksista johtuvista verotulomenetysten korvauksista vuodelle 2024.

Päätöksen mukaan Porin kaupungin valtionosuus vuodelle 2024 on yhteensä 10.823.963 euroa. Tästä peruspalvelujen valtionosuus on 5.192.309 euroa, veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus 13.542.362 euroa, esi- ja perusopetuksen kotikuntakorvaustulot 1.299.327 euroa ja kotikuntakorvausmenot -4.061.497 euroa. Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuusrahoitus on -5.148.538 euroa. 

Kaupunginvaltuuston hyväksymässä vuoden 2024 talousarviossa valtionosuuksien määräksi, poislukien esi- ja perusopetuksen kotikuntakorvaukset, jotka ovat sivistystoimialan määrärahoissa, arvioitiin 12,8 miljoonaa euroa. Tehtyjen päätösten perusteella valtionosuuksien määrä on yhteensä 13,6 miljoonaa euroa.

Jos kunta on tyytymätön valtiovarainministeriön kunnan peruspalvelujen valtionosuuden myöntämistä tai veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvausta koskevaan päätökseen, sillä on kunnan peruspalvelujen valtionosuuslain 51 §:n nojalla oikeus kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tehdä kirjallinen oikaisuvaatimus valtiovarainministeriölle. 

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus merkitsee päätöksen tiedoksi ja päättää, ettei siihen haeta muutosta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Martti Kujanpää, controller, talousyksikkö, martti.kujanpaa@pori.fi

Perustelut

Valtiovarainministeriö on päätöksellään 26.6.2024 muuttanut vuoden 2024 kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta 21.12.2023 (VN/35660/2023) annettua päätöstä. Päätöksen perusteena ovat kuntien harkinnanvaraisista yhdistymisavustuksista jääneen määrärahan palauttaminen kunnille sekä kunnilta hyvinvointialueille siirtyneiden kustannusten tarkentuminen. Harkinnanvaraisista yhdistymisavustuksista käyttämättä jäänyt määräraha on 9.947.000 euroa ja se lisätään kuntien peruspalvelujen valtionosuuksiin. Kunnilta hyvinvointialueiden rahoituksen pohjaksi siirtyvät kustannukset ovat tarkistusten myötä kasvaneet 559.000 euroa suuremmiksi. Kuntien peruspalvelujen valtionosuutta vähennetään vastaavalla summalla.

Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain mukaan valtiovarainministeriö päättää kotikuntakorvauksen perusosan euromäärästä varainhoitovuotta edeltävän vuoden loppuun mennessä. Vuoden 2024 perusosa perustuu vuoden 2022 toteutuneisiin esi- ja perusopetuksen nettokustannuksiin. Valtiovarainministeriö on havainnut kotikuntakorvauksen perusosan laskennassa käytettävässä kustannuspohjan tiedonkeruussa virheitä, jotka vaikuttavat vuodelle 2024 vahvistettuun kotikuntakorvauksen perusosaan. Valtiovarainministeriö on erillisellä päätöksellä 26.6.2024 korjannut vuoden 2024 kotikuntakorvauksen euromäärää (VN/35661/2023). Kotikuntakorvauksen perusosa nousee 7459,25 eurosta 7880,65 euroon.

Valtiovarainministeriön päätös 26.6.2024 peruspalvelujen valtionosuuden muutoksesta kasvattaa Porin kaupungin peruspalvelujen valtionosuutta 158.364 euroa vuonna 2024. Kotikuntakorvauksen perusosan tarkistamispäätös 26.6.2024 lisää esi- ja perusopetuksen kotikuntakorvausmenoja nettona 157.045 euroa vuonna 2024. Kotikuntakorvaukset ovat sivistyslautakunnan talousarviomäärärahoissa ja tarkistuspäätös lisää sivistyslautakunnan menoja vastaavalla määrällä vuonna 2024.

Tarkistuspäätöksen mukainen peruspalvelujen valtionosuus sekä uuden perusosan määrän mukaiset kotikuntakorvaukset maksetaan elokuun maksuerästä alkaen. 

Jos kunta on tyytymätön valtiovarainministeriön kunnan peruspalvelujen myöntämistä koskevaan päätökseen tai kunnan kotikuntakorvauksen perusosaa koskevaan päätöksen, sillä on kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 51 §:n nojalla oikeus kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tehdä kirjallinen oikaisuvaatimus valtiovarainministeriölle. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus merkitsee valtiovarainministeriön päätökset tiedoksi ja päättää, ettei niihin haeta muutosta.

Liitteet

Oheismateriaali