Tekninen lautakunta, kokous 1.10.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 161 Tekninen toimiala, talousarvio vuodelle 2025

PRIDno-2024-2848

Valmistelija

  • Erja Haavisto, talouspäällikkö, talousyksikkö, erja.haavisto@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus on 3.6.2024 tehnyt päätöksen talousarvion 2025 laadintaa ohjaavasta toimialakohtaisesta käyttötalouden kehyksestä. Talousarvion suunnitelmavuodet 2026–2027 viimeistellään keskitetysti talous- ja hallintoyksikössä henkilöstösuunnitelmat huomioiden. Talousarvio ja taloussuunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kaupunkistrategiaa ja edellytykset kaupungin tehtävien hoitamiseen turvataan. Toimialakohtaisissa esityksissä tulee huomioida yleisen kustannuskehityksen lisäksi kehykseen sisältyvät lisäykset ja sopeutustoimet. Talousarvion ja taloussuunnitelman tulee olla yhdenmukainen henkilöstösuunnitelman kanssa.

Talouden suunnittelussa lähtökohtana ovat strategiassa kaupungin toiminnalle asetetut pitkän aikavälin tavoitteet, ennakoidut talouden kehitysnäkymät, arvioitu väestön ja elinkeinojen kehitys sekä muut toimintaympäristön muutokset. Merkittävä toimintaympäristössä tapahtuva teknistä toimialaa koskeva muutos vuoden 2025 osalta on TE-uudistus, mikä muuttaa merkittävästi toimialan totuttuja toimintatapoja erityisesti viheralueiden hoidossa.

Talousarvion toiminnallisten tavoitteiden osuus painottuu toimialoilta nostettuihin taloudellisesti merkittävimpiin prosesseihin sekä kaupungin elinvoiman ja kaupunkilaisten hyvinvoinnin kehittämiseen. Talous- ja hallintoyksikkö on valmistellut yhteistyössä toimialojen kanssa toimintakatteeltaan suurimpien prosessien tilannekuvat, taloudelliset vaikutukset sekä pitkän aikavälin tavoitteet ja vuosittaiset valtuustoon nähden sitovat mittarit. Teknisen toimialan osalta nämä prosessit ovat infran kunnossapito ja tilahallinta. Kuvaukset on liitetty teknisen toimialan käyttötalouden yhteyteen.

Osana kunta-alan vuoden 2022 sopimusratkaisua on sovittu palkkarakenteita ja palkkausjärjestelmiä koskevasta kehittämisohjelmasta vuosille 2023-2027. Vuodelle 2025 kohdistuu 1.6.2025 lukien 0,8 prosentin paikallinen järjestelyerä, joka kohdistuu lähes kaupungin koko henkilöstöön kattaen kaupungin suurimmat sopimusalat. Palkkakustannusten kasvuun vaikuttaa lisäksi muut virka- ja työehtosopimusratkaisut, joiden korotustasoa on vaikea ennakoida, sekä TE-uudistus, joka voi aiheuttaa kaupungille palkkaharmonisaatiokustannuksia noin 130 työntekijän/viranhaltijan siirtyessä kaupungin palkkausjärjestelmään valtion palkkausjärjestelmästä. Palkkakustannusten korotusprosenttina on talousarviossa käytetty 2,5 prosenttia. 

Edellä mainitut palkankorotusvaraukset on huomioitu kehyksessä. Työnantajan sivukuluprosentit on arvioitu keväällä 2024 käytettävissä olevan parhaan tiedon perusteella ja ne päivitetään tarvittaessa talousarvion myöhemmissä käsittelyvaiheissa.

Henkilöstö- ja koulutussuunnitteluprosessi on integroitu osaksi talousarvioprosessia ja talousarvion valmistelutyön yhteyteen, jotta mahdolliset henkilöstörakenteen ja -määrän muutokset voidaan ottaa talousarviossa huomioon. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmat käsitellään lautakunnissa talousarviokäsittelyn yhteydessä.

Toimialan tilannekuvassa esitetään talousarviossa pääkohdat, jotka kuvaavat toimialan tilannetta ja nähtävissä olevia toimialaa koskevia muutoksia. Tilannekuvassa kuvataan erityisesti talousarvioon kirjattuihin tavoitteisiin ja toimenpiteisiin liittyviä toiminnallisia ja taloudellisia riskejä. 

 Talousarvion määrärahakehys ja perusteet

Teknisen toimialan sitovuustasot valtuustoon nähden ovat toimintatuotot, valmistus omaan käyttöön ja toimintakulut, jokainen erikseen.

Alkuperäinen määrärahakehys kaupunginhallituksen päätöksessä oli toimintatuottojen osalta 23,5 miljoonaa euroa, valmistus omaan käyttöön -erän osalta 2,9 miljoonaa euroa ja toimintakulujen osalta -56,5 miljoonaa euroa. Kehykseen sisältyy kaikkia toimialoja koskevia tervehdyttämistoimenpiteitä, toimialan omia sopeutustoimenpiteitä ja kehystä kasvattavia lisäyksiä.

Kaupungin yhteiset tervehdyttämistoimenpiteet teknisellä toimialalla yhteensä 84 500 euroa:

·         Asiantuntijapalveluiden vähentäminen 10%, 32 000 euroa

·         Painatus- ja kopiointipalvelujen puolittaminen, 3 000 euroa

·         Ilmoituskustannusten vähentäminen 20%, 3 500 euroa

·         Koulutuspalvelujen vähentäminen 15 000 euroa

·         Lehtitilausten lopettaminen 4 000 euroa

·         Postikulujen vähennys 20%, 27 000 euroa ja samalla kaupunkitasoisen määrärahan (107 000 euroa) siirto tekniselle toimialalle pois lukien työllisyysalue

Toimialan omat sopeutustoimenpiteet 651 000 euroa

·         Taksoihin liittyvät tarkastukset 100 000 euroa

o   lumen vastaanottotaksan käyttöönotto 30 000 euroa

o   katutyölupien taksankorotus 20 000 euroa

o   pysäköintimaksujen uudelleenarviointi 50 000 euroa

·         Kaupunkipyöräjärjestelmästä luopuminen, vähennys 60 000 euroa

·         Katuvalokierroskäytännön järkeistäminen, vähennys 50 000 euroa

·         Purettavien rakennusten ylläpitokustannusten vähennys 161 000 euroa

·         Kaukolämmön täysvihreän takuun poistaminen, määrärahalisäystarpeen vähennys 100 000 euroa

·         Energian käytön tehostaminen ja optimointi, sähkön alkuperäistakuusta luopuminen ja katuvalojen käytön rajoittaminen, vähennys 180 000 euroa

Muut kehykseen tehdyt muutokset vuodelle 2025.

Toimintatuotot:

·         Tilavuokratuottojen vähennys 1,3 miljoonaa euroa

·         Palvelumyynti SuomiAreena -yhtiölle, lisäys 0,2 miljoonaa euroa

·         Katutyölupien arvioitu lisäys 0,1 miljoonaa euroa valokuituyhtiöiden kaivuuluvista

·         Energiamyyntituottojen vähennys 0,14 miljoonaa euroa

·         Yhtiöille ja säästiölle myytävien palvelujen vähennys 0,09 miljoonaa euroa

Toimintakulut:

·         Henkilöstökulut, lisäys 2,3 miljoonaa euroa

o   palkkatukilainsäädännön (TE-uudistus) muutokset 1,4 miljoonaa euroa

o   ylityöt ja erilliskorvaukset 0,5 miljoonaa euroa

·         Rakennusten ja alueiden kunnossapito, lisäys 1,1 miljoonaa euroa

o   määrärahasiirto tilainvestoinneista ylläpitoon 0,5 miljoonaa euroa 

o   viheralueiden hoidon ostopalvelujen lisääminen työllisyysalueuudistuksen seurauksena 0,3 miljoonaa euroa

·         Liikuntapaikkojen siivous, siirto sivistystoimialalle, vähennys 1 miljoona euroa

·         Rakennusten purku, lisäys 0,3 miljoonaa euroa

·         Kaukolämpö, lisäys 0,4 miljoonaa euroa

·         Rakennusmateriaali katujen kunnossapitoon, lisäys 0,2 miljoonaa euroa

·         Vuokrakustannukset, lisäys 2 miljoonaa euroa

Kesäkuun kehyksen jälkeen tehdyt muutokset

·         Vuokrakustannukset, vähennys 0,9 miljoonaa euroa työllisyysalueen vuokrien siirtyessä työllisyysalueen maksettavaksi

·         Määrärahasiirto infrainvestoinneista ylläpitoon 0,3 miljoonaa euroa

 

Kehyksen jälkeen tehdyt muutokset vähentävät toimintakuluihin varattua määrärahaa 0,6 miljoonaa euroa.

Teknisen toimialan käyttötalouden talousarvioesitys on vahvistetun kehyksen mukainen lisättynä mainituilla kehyksen jälkeisillä muutoksilla. Toimintatuotot 23,5 miljoonaa euroa, valmistus omaan käyttöön 2,9 miljoonaa euroa ja toimintakulut -55,9 miljoonaa euroa.

Huomioitavaa on, että palkkatukilainsäädännön muutoksista ja TE-uudistuksesta johtuen on vielä tiettyjä selvitysprosesseja käynnissä, joilla tullee olemaan vaikutusta vielä toimialan toimintaan ja määrärahoihin, joten toimialan kehyskin saattaa vielä muuttua kaupunginjohtajan ehdotukseen mennessä. Samoin toimialan henkilöstösuunnitelma tulee tämän vuoksi tarkentumaan.

Investointisuunnitelma

Investointisuunnitelma sisältää sekä infrastruktuuriin ja tiloihin kohdistuvat investoinnit että kalustoinvestoinnit. Teknisen toimialan investointisuunnitelma poikkeaa vahvistetusta kehyksestä 0,3 miljoonaa euroa edellä mainitun infrainvestoinneista tehdyn määrärahasiirron vuoksi. Yhteensä investointien määräraha on 31,3 miljoonaa euroa. Infraan kohdistuvien investointien osuus on 14,7 miljoonaa euroa. Tilainvestointien osuus on 14,4 miljoonaa euroa, josta uudiskohteita on 8,7 miljoonaa euroa. Kalustoinvestointien osuus on 2,2 miljoonaa euroa.

Suurimmat tilainvestoinnit vuonna 2025 tulevat olemaan Itä-Porin uusi päiväkoti, Ahlaisten monitoimitalo ja Stadionin alueen peruskorjaus. Infrainvestoinneista suurimmat panostukset laitetaan katujen perusparantamiseen ja pää- ja kokoojakatuihin.

Teknisen toimialan talousarvio muodostuu liitteinä olevista tuloslaskelmaosasta, investointiosasta selvityksineen, toimialan tilannekuvasta ja toimialaan liittyvistä prosessikuvauksista.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, toimialajohtaja, tekninen toimiala, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle päätettäväksi oheisen liitteen mukaisen:

- Toimialan käyttötalousarvion vuodelle 2025 

- Investointisuunnitelman ja selitysosiot vuosille 2025-2027

- Toimialan tilannekuvan

- Prosessikuvaukset, Tilahallinta ja Infran kunnossapito 

- Teknisen toimialan osalta toiminnalliset tavoitteet Porin elinvoima -osioon

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.