§ 17 Impolan ylikulkusillan suunnitteluttaminen

Lataa 

PRIDno-2024-4070

Päätöspäivämäärä

21.10.2024

Päätöksen tekijä

investointipäällikkö

Päätöksen peruste

Tarjous täytti tarjouspyynnön kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset.

Teknisen toimialan toimintasäännön 4§:n nojalla toimintayksikön päällikkö päättää suunnittelu-, urakka-, hankinta- ja palvelusopimukset, joiden arvo on enintään 60 000 euroa.

Kuvaus

Porin kaupunki on teettänyt siltojen ja teräsputkirumpujen yleistarkastuksen syksyllä 2019. Yleistarkastuksen jatkotyönä teetettiin erikoistarkastus ja kantavuusselvitys Impolan ylikulkusillalle (T-6028). Silta on erikoiskuljetusreittiä. Erikoistarkastus tehtiin Väylän ”Taitorakenteiden erikoistarkastusten laatuvaatimukset – Sillat, 3.9.2018” ohjejulkaisun mukaisesti kesällä 2020. Kesällä 2021 sillalle tehtiin lisätutkimuksia, koska näytteissä betonin vetolujuus oli liian pieni. Erikoistarkastuksen, lisätutkimusten ja kantavuusselvityksen perusteella jatkotoimenpiteiksi esitettiin sillan peruskorjausta tai uuden sillan rakentamista. Peruskorjauksella ei saavutettaisi kuitenkaan riittävää kantavuutta ja elinkaarta. Infrajohtaminen on aloittanut valmistelut uuden sillan suunnittelemiseksi ja rakentamiseksi. Ensimmäisessä vaiheessa laadittiin yleissuunnitelma, jossa määriteltiin muun muassa siltatyyppi, tarkasteltiin vaihtoehtoiset katujärjestelyt sekä työnaikaiset kiertotiejärjestelyt. Työ sisälsi myös suunnittelussa tarvittavat maaperä- ja maastotutkimukset. Yleissuunnitelma on muilta osin nyt valmis, mutta työnaikaisten liikennejärjestelyjen suunnittelu on vielä kesken. 

Kun yleissuunnitelma on hyväksytty teknisessä lautakunnassa, käynnistetään katu- ja rakennussuunnittelu. Kyseessä on tavanomaista vaativampi, taitorakenteita sisältävä ja kustannuksiltaan merkittävä kohde. Infrajohtaminen on pyytänyt Welado Oy:ltä puitesopimuksen ehtojen mukaisen tarjouksen asiantuntijapalveluista rakennussuunnitteluvaiheen ajaksi. Toimeksianto sisältää muun muassa rakennussuunnittelun kilpailuttamisen, aloitus- ja lopetuskokouksen valmistelun, tilaajan asiantuntijana toimimisen suunnitteluprosessin aikana, suunnitelmien tarkistamisen ja kommentoinnin, suunnittelun aikaisen turvallisuuskoordinaattorin tehtävät sekä taitorakennerekisterin ominaisuustietojen tarkistamisen. Konsultti toimii tilaajan apuna rakennussuunnitteluvaiheen ajan.  

Rakennussuunnittelun valmistelu käynnistyy vasta, kun tekninen lautakunta on hyväksynyt yleissuunnitelman. Yleissuunnitelma viedään teknisen lautakunnan hyväksyttäväksi arviolta marras-joulukuussa 2024. Rakennussuunnitteluvaihe kestää kevääseen 2026 asti. Toimeksianto ei sisällä rakennusurakkaan liittyviä tehtäviä. Laskutus tapahtuu toteutuneiden tuntien mukaan ja tuntimääriin perustuvaa kattohintaa ei ylitetä ilman tilaajan kirjallista suostumusta. Rakennussuunnittelun käynnistyminen edellyttää, että tekninen lautakunta hyväksyy sekä Impolan ylikulkusillan yleissuunnitelman, että vuoden 2025 työohjelman, jossa on osoitettu rahoitus rakennussuunnittelulle.           

Hankinta on kansallisen kynnysarvon alittava, hankinnan ennakoitu arvo sopimuskaudella on alle 60 000 €. Hankinta toteutettiin puitesopimusmenettelyllä. Welado Oy jätti tarjouksensa 20.9.2024. 

Sopimuskausi on joulukuu 2024 - huhtikuu 2026 ja se alkaa, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman.  

 

Päätös

Päätän edellä mainituin kokonaistaloudellisin perustein, että Impolan ylikulkusillan suunnitteluttaminen ja siihen liittyvät asiantuntijapalvelut hankitaan Welado Oy:ltä tarjouksen 20.9.2024 mukaisesti. 

Allekirjoitus

Sanna Välimäki, investointipäällikkö, Tekninen toimiala, infrayksikkö

Organisaatiotieto

Infrayksikkö