PRIDno-2023-4260
Porin kaupungin avustusperiaatteet hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 28.9.2020 § 501. Uusin päivitys avustusperiaatteisiin on tehty kaupunginhallituksessa 29.01.2024 § 38. Kaupungin myöntämillä avustuksilla tuetaan toimintaa, joka tähtää kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.
Toimintatonni on tarkoitettu rajatun osallistujaryhmän kertaluonteisen toiminnan tai tapahtumasarjan mahdollistamiseen. Toiminnan on tärkeää olla kaikille saavutettavissa olevaa, mutta sen ei kuitenkaan tarvitse olla kaikille avointa. Toiminnan pitää linkittyä porilaisten osallisuuden, hyvinvoinnin, terveyden tai turvallisuuden edistämiseen ja sen pitää kohdistua porilaisiin tai tapahtua Porissa. Toimintatonni voidaan myöntää kuluvana vuotena tapahtuvaan toimintaan ja sen käytöstä on raportoitava vuoden loppuun mennessä. Toimintatonni voidaan myöntää esimerkiksi uudenlaisen toiminnan kokeilemiseen tai käynnistämiseen, yleisötilaisuuden, seminaarin tai pienimuotoisen tapahtuman järjestämiseen. Toimintatonnia ei voi saada toimintaan, johon hakija saa Porin kaupungin toiminta-avustusta. Avustusta ei myönnetä: yhdistyksen tai seuran perustoimintaan, vuosittain toistuviin tapahtumiin, julkaisujen tekemiseen, ammattilaisille suunnattuihin koulutuksiin, seminaareihin tai verkostotapahtumiin, henkilökohtaiseen apurahaan, sosiaali- ja terveydenhuoltoon kiinteästi liittyvään toimintaan, käyttöomaisuushankintoihin, myytävän tuotteen valmistamiseen, yhdistyksen tai yksityishenkilön merkkivuosijuhliin. Lisäksi tulee huomioida, että avustusta ei voi käyttää toistuvasti samaan tai samankaltaiseen toimintaan. Avustus saa sisältää korkeintaan 40 % palkkoja tai palkkioita.
Toimintatonnien arviointiryhmä toteaa, että hakemus täyttää avustusperiaatteisiin kirjatut yleiset avustuksen myöntämisen kriteerit. Toiminnalla on selkeä yhteys kuntalaisten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseen, sillä se tarjoaa kulttuurielämyksiä ikäihmisille heidän omassa asuinympäristössään.
Arviointiryhmä esittää Toimintatonnin 500 euroa myöntämistä.
Avustusperiaatteiden (KH 29.01.2024 § 38) mukaan Toimintatonnit myönnetään vapaa-ajan lautakunnan alaisen viranhaltijan päätöksellä.
[peitetty] hakee 25.11.2024 saapuneella avustushakemuksella Toimintatonnia, 500 euroa, joulukuussa 2024 järjestettäviin musiikkiesityksiin ikäihmisille.
Toiminnalla tuodaan iloa ja piristystä ikäihmisille heidän omassa asuinympäristössään, jonne musiikki viedään. Avustuksen hakija haluaa omalla toiminnallaan tuoda esitettäväksi hauskoja entisajan lauluja sekä kupletteja, joita ei muut esitä laulun ja 2-rivisen haitarin kera. Esiintymispaikkoina on neljä eri kohdetta Porissa, joissa ikäihmisiä asuu. Toiminnan järjestämisestä vastaa hakija.
Kustannuksia syntyy materiaaleista ja palkkioista.
Toimintatonni-avustus myönnetään hakemuksen mukaisesti musiikkiesitysten järjestämiseen. 500 euron avustus maksetaan kustannuspaikalta 1414410003 toiminnolla 1411120 hakijan ilmoittamalle tilille.
Avustuksen ehdot: